Saturnuksen sotavaltias

Jo kokonaan kadonneeksi luultu Saturnuksen sotavaltias - suomalaisen tieteiselokuvan uljas tähdenlento 1950-luvulta - löydettiin arkistojen kätköistä yllättäen viime kesänä. Restauroidun dvd-version ilmestymisen kunniaksi Tähtivaeltaja julkaisee nyt otteita elokuvan alkuperäisistä lehtiarvosteluista!

Ensimmäinen suomalainen avaruus-seikkailu!

Eräs kotimaisen elokuvan tunnetuimmista sankarihahmoista, Jouni Kaartinen matkustaa tuoreessa uutuuselokuvassa aina avaruuteen asti. ”Saturnuksen sotavaltias” on rohkea edistysaskel meikäläiselle elokuvateollisuudelle.

Vaikka johtavat tiedemiehet edelleen kiistelevät siitä, onko avaruusmatkailu lainkaan mahdollista, ovat nämä suomalaiset elokuvatekijät pelotta olettaneet avaruusmatkailun tulevaisuudessa, tässä elokuvassa niinkin kaukana kuin vuonna 1982, toteutuvan.

Elokuvan alussa Jouni Kaartinen tapaa vanhan tuttavansa insinööri Mutterin. Käy ilmi että tapaamisen on järjestänyt heidän yhteinen tuttavansa dosentti Arimo Kaskelotti. Hän pyytää ystävykset matkalle kanssaan - aina Saturnukseen saakka.

Avaruusmatkakuvaus on toteutettu taitavalla tekniikalla, josta monet ulkomaisetkin tekijät voisivat ottaa oppia. Tieteellisesti paikkansa pitävät tiedot limittyvät saumatta mielikuvitusrikkaaseen pohdiskeluun siitä, millaista elämä vierailla planeetoilla todella voisi olla. Anglosaksisessa maailmassa tällaista yhdistelmää tavataan kutsua nimellä ”science fiction”, ja onpa sellaista nähty meikäläisessäkin kirjallisuudessa, etenkin viime vuosina. Mikähän mahtaisi olla sopiva käännös tuolle termille? ”Tiedekuvitelma” kukaties?

Saturnus-planeetalla sankarimme joutuvat mukaan planeetan sisäiseen valtakamppailuun, kohtaavat - jälleen nerokkaasti ja taidolla toteutettuja - hirviöitä.

Paljastamatta sen enempää elokuvan juonesta, kerrottakoon että seikkailua, miekkamittelöitä ja vieraan planeetan arvoituksia riittää. Näyttelijätyö on ammattitaitoista. Huhutaan että Jouni Kaartisen osaan olisi tällä kertaa kaavailtu Tauno Paloa, mutta nyt roolin esittänyt Matti Tanska osaa tuoda sankarillista hohtoa tähän ”herrasmieheen Huopalahdesta”.

Jouni Kaartisen vastustajana, itse Saturnuksen sotavaltiaana on ohjaaja Petri Hiltunen, joka näin osoittaa hallitsevansa myös ilkeiden roolihahmojen esittämisen.

Elokuvan tiedemiehiä esittävät Jukka Halme (dos. A.Kaskelotti) ja Veikko Laeslehto (ins. Mutteri). He tuovat rooleihinsa sellaista arvokkuutta, joka toivottavasti innostaa maamme nuoria hakeutumaan tieteelliseen koulutukseen!

Saturnuslaista prinsessaa esittää Hannele Parviala, joka onnistuu yhdistämään hahmossaan eksotiikan ja suomalaisen naisen itsenäisyyden. Hänen pikkusisartaan esittävä nuori Tuisku Hiltunen on lapsinäyttelijänä selvästi maamme kärkikaartia. Hannu Blommila ja Mika P. Nieminen esittävät kahta saturnuslaista kuningasta - varsin aristokraattisesti näinkin tasavaltalaisen maan näyttelijöiksi!

Jos elokuvasta olisi jotain varjopuoliakin etsittävä, niin sitten joistakin spekulaatioista. Vaikka tässä kuvitelmassa liikutaankin peräti vieraalla planeetalla, pitkät ruokkoamattomat hiuskuontalot, joihin saturnuslaisen miehet on puettu, herättävät ihmetystä. Etenkin nuoret pitävät elokuvahahmoja esikuvinaan - onneksi tässä voi luottaa suomalaisen koululaitoksen kasvatuskykyihin: on mahdotonta kuvitella että pitkä tukka tulisi koskaan muotiin miehillä!

Elokuvan sisältämän merkittävän luonnonhistoriallisen tietomäärän vuoksi sitä voisi jopa suositella esimerkiksi oppikoulujen tiedonhaluisille oppilaille.

Kaiken kaikkiaan Saturnuksen sotavaltias avaa kokonaan uuden sivun suomalaisen elokuvan historiassa. Nyt kalevalainen kansammekin sai oman avaruuselokuvansa. ’Saturnuksen sotavaltias’ myös valaa kovien sotavuosien, jälleenrakennuksen ja sotakorvausten uuvuttamalle kansallemme uutta voimaa ja itsetuntoa. Näin se komeasti kruunaa vuoden, jolloin Suomi on saanut paistatella maailman parrasvaloissa niin olympialaisten kisojen kuin kotimaisen naiskaudenkin ansiosta.

Kukaties on mahdollista että joskus kaukaisessa tulevaisuudessa, vaikkapa vuonna 2000, maamme nousee maailman tieteelliseen ja teknologiseen eliittijoukkoon, jos ei avaruusmatkojen, niin kukaties jonkun muun tiedon tai tekniikan alalla.

R. R. Hampotti, Elokuva-aitta nro 18/1952

LISÄÄ MUINAISIA ELOKUVA-ARVOSTELUJA TÄHTIVAELTAJA 4/04:ssä!

SATURNUKSEN SOTAVALTIAS -DVD MYYNNISSÄ PIENESSÄ LEFFAKAUPASSA (Helsinki ja Turku).