Antikuvat

Tero Niemi & Anne Salminen

Nimbus ja tähdet

(Atena)

Niin Portti- kuin Atorox-palkinnonkin voittaneilta Tero Niemeltä ja Anne Salmiselta on nyt ilmestynyt tuhti esikoiskirja täynnä Nimbus Avaruudentyttären seikkailuja. Kyseessä on erinomainen kokoelma perinteisiä tieteistarinoita. Timantinkirkasta avaruus-scifiä, joka nousee vaivatta alan parhaiden englanninkielisten saavutusten rinnalle - ja osin jopa ylikin, kiitos syvästi inhimillisen päähenkilönsä ja tematiikkansa.

Kirjan kuvailemassa tulevaisuudessa ihmiskunta on hajaantunut ympäri galaksia, sirpaloitunut erilaisilla kehitysasteilla oleviin yhteiskuntajärjestelmiin. Itse Nimbus on tuhansia vuosia elänyt myyttinen nainen, joka älykonekumppaninsa Talamuksen kera kiertelee tähdeltä toiselta. Hän on kokenut niin kolonialismin ensivaiheiden vihamieliset planeetat kuin ihmisten itselleen sopiviksi muokkaamat maailmatkin.

Nimbus on kuitenkin tähtien lapsi. Hän viihtyy parhaiten avaruuden yksinäisyydessä, aluksensa pienessä hytissä seuranaan vain Talamus ja painepukunsa. Planeettamatkoillaan hän mieltyy autioimpiin, kivien ja hiekan hallitsemiin valtakuntiin. Ihmismassojen kansoittamat kaupungit eivät ole hänen lempilapsiaan.

Se, mistä Nimbus on kotoisin ja miksi juuri hänellä on hallussaan näin pitkälle vietyä tieto- ja elinaikateknologiaa, jää kirjassa hämärän peittoon. Hyvä niin, sillä tämä vain lisää hahmon kiehtovuutta. Ehkäpä saamme vastauksen arvoitukseen joskus vuosien päästä, siinä viimeisessä Nimbus-tarinassa?

Atena Kustannuksen julkaisema teos jakaantuu kahteen osaan. Niistä ensimmäinen koostuu seitsemästä erillisestä novellista, joissa Nimbus vierailee eri maailmoissa. Hän kohtaa uskonnon, jonka Jumaläidiksi kohotettuun naiseen hän on tutustunut tuhansia vuosia aiemmin, silloin kuin tämä oli pelkkä vaatimaton matonkutoja. Hän törmää mysteeriin, jonka muodostavat muinaisen sivilisaation jäänteet sekä planeettaa yhä asuttavat sanattomat muukalaisvaeltajat.

Parhaimmillaan nämä tarinat ovat kuitenkin käsitellessään pieniä inhimillisiä hetkiä ja ihmiskohtaloita. Kuten novellissa Matka Reformaan, jossa asumattomaksi luullun autiomaan keskeltä löytyy lämminhenkinen perhe, joka on raivannut itselleen elintilan tyhjyydestä. Tai Ensimmäinen talvi, joka antaa ymmärtää, että kaikki Nimbuksen tähtimatkat saattavatkin olla pelkkää kodittoman naisen kuvitelmaa. ”Mutta Talamus ei tule, hän ei tule koskaan.”

Kirjan toisen osan muodostavat kaksi pitkää novellia, jotka yhdessä ovat vähintäänkin pienoisromaanin mittainen kokonaisuus. Niissä liikutaan hieman kuluneemmilla urilla, sillä tarinan pääjuonteena ovat suuryhtiöiden hallitsemien maailmojen sisäiset ja ulkoiset valtataistelut. Nimbuksen luonne, tavoitteet sekä vahvasti moraalinen asenne tuovat tuttuun huttuun kuitenkin aivan uusia näkökantoja.

Tero Niemen ja Anne Salmisen yhteisluomus heittää kehiin roppakaupalla hyvin kirjoitettua ihmeen tuntua. Mielikuvitusta kutittelevaa tunnelmointia, visioita ihmisen pienuudesta avaruuden äärettömyyden keskellä. Kysymyksiä elämän tarkoituksesta ja uskontojen syntymekanismeista. Samalla kun kaiken sydämenä hehkuu Nimbuksen täyteläisesti muotoiltu hahmo, hänen ajatuksensa ja etiikkansa.

Mikäli esimerkiksi John Varleyn, Alastair Reynoldsin tai Stephen Baxterin tarinat kiehtovat mieltäsi, hanki tämä opus heti käsiisi!

Toni Jerrman

KIRJA-ARVOSTELUT JATKUVAT TÄHTIVAELTAJA 4/04:ssä. Mukana mm. LEENA KROHN, MIKAEL NIEMI, ALASTAIR REYNOLDS, STANISLAW LEM, SIMON INGS, TERRY PRATCHETT, FLAVIA BUJOR, CORNELIA FUNKE ja PHILIP PULLMAN.