The Martian Chronicles
(USA-versio)

Kolmiosainen tv-minisarja The Martian Chronicles (1980) perustuu vastikään virvelinsä marsuille myyneen Ray Bradburyn klassikkokirjaan - ja on kirjailijan itsensä mukaan tylsä kuin mikä. Aivan näin kehno ei Richard "Olen legenda" Mathesonin käsikirjoittama ja brittiläisen Michael Andersonin ohjaama luomus sentään ole. Vaikka toteutus äärimmäisen löysä onkin.

Koska Marsin aikakirjat muodostuu kirjanakin toisiinsa kytkeytyvistä novelleista, on myös lähes viisituntinen tv-kokonaisuus hyvin episodimainen. Asiaa on yritetty peitellä sitomalla raihnaiseksi käyneen Rock Hudsonin näyttelemä komentaja John Wilder mukaan lähes joka tarinaan. Yleensä hän jää kuitenkin tapahtumien sivustakatsojaksi. Myös muutama muu henkilöhahmo esiintyy useammissa jaksoissa.

Kaikki saa alkunsa vuonna 1976, jolloin ensimmäinen miehittämätön luotain laskeutuu Marsin pinnalle. Punainen planeetta vaikuttaa elottomalta, joten miehitettyä lentoa joudutaan odottamaan aina vuoteen 1999 asti. Senkään lopputulos ei ole hääppöinen. Marsilaisnainen saa telepaattisen yhteyden toiseen astronauteista, mikä raivostuttaa neidon mustasukkaisen aviomiehen. Pian Marsin pinnalla makaa kaksi elotonta ruumista.

Vastoinkäymisistä huolimatta ihmiset jatkavat rakettien lähettelyä Marsiin. Ja marsilaisten ikiaikainen, filosofis-luonnonläheinen kulttuuri joutuu kerta toisensa jälkeen vaaraan. Ihmiskunta on kuin heinäsirkkaparvi, joka vyöryy eteenpäin valloittaen ja turmellen kaiken eteensä tulevan. Kun oma kotiplaneetta on poltettu päreiksi, katse suuntautuu kohti Marsia. Siellä on yhä tilaa ahneille uudisraivaajille, itsekeskeisille onnenonkijoille ja western-teemaisten nakkikioskien pitäjille.

Tv-sarjan yleisilme on haikean surumielinen. Tuho ja menetys toistuvat loputtomana kehänä, ja tragedia on päivän sana. Ahneus ja rahanhimo saavat satikutia, ja nuotioon päätyvät niin Adam Smithin Kansojen varallisuudesta kuin muutkin vapaata markkinataloutta ylistävät teokset. Marsilaisten oppien mukaan tärkeintä on sitä vastoin yksinkertaisesti nauttia arjesta kaikkea elävää kunnioittaen ja muiden tarpeet huomioiden.

Yhteiskuntapoliittisen sanoman rinnalla kerrotaan myös pienempiä ihmisläheisiä tarinoita. Osa niistä tutkii aihepiiriään jopa huumorin keinoin. Yksinäinen vanhus rakentaa itselleen robottiperheen jaksaakseen sinnitellä elossa. Itseään jatkuvasti meikkaava ja peilistä ihaileva narsistinainen haluaa miesseuralaisen vain voidakseen pompottaa tätä kuin alimman luokan palvelijaa.

Moni kirjan jaksoista on kuitenkin sivuutettu. Valittu tyylilaji, jossa tunnelmaa haetaan venyttämällä kohtauksia uuvuttavan pitkiksi, on johtanut siihen, että sisältöä on jouduttu karsimaan rankasti. Onneksi Bradburyn alkuperäisteoksen inhimillinen sanoma loistaa kirkkaana jopa raskaan toteutuksen alta.

Sarjan tekninen jälki ei päätä huimaa. Lavasteet näyttävät pääosin siltä kuin ne olisivat kotoisin alkuperäisen Star Trekin ylijäämävarastosta, ja kömpelöt erikoistehosteet ovat varmasti naurattaneet jopa aikalaisiaan. On vaikea käsittää, kuinka näin kehnoja efektejä on ylipäätään kehdattu tehdä kolme vuotta Tähtien sodan ensi-illan jälkeen.

The Martian Chronicles on epätasainen, mutta silmiinpistävine heikkouksineenkin kiehtova sepite.

    Leffa •••
    Kuva ••
    Lisät •

Ei mitään eikä sitäkään.
 

TONI JERRMANIN DVD-ARVOSTELUT JATKUVAT PAINETUSSA LEHDESSÄ.

Mukana The Devils, Mutant Hunt, Sand Sharks ja Megashark vs Giant Octopus