Värinä-Kutzpah

Nyt nostetaan sensuelli kissa pöydälle ja tirkistellään lukijoiden pölyyntyneisiin kirjahyllyihin. Science fictionin ja fantasian ensimmäiset lukukokemukset kytkeytyvät monilla lapsuuteen ja nuoruuteen, ja voidaan sanoa, että herkkyys lajityypin viehätykselle on sisäänrakennettu ominaisuus. Tieteiskirjallisuuden lukija on luontaisesti utelias uuden ja erilaisen suhteen. Monilla tieteis- ja fantasiakirjallisuuden löytämisen aikaan liittyy myös semmoinen luonnollinen juttu kuin seksuaalisuuteen herääminen. Ei siis ihme, että tieteiskirjojen "ihmeen tuntu" on perin monitulkintainen asia, ja avaruusalusten sijaan opuksista voi etsiä kiihkeitä parisuhdekuvauksia.

Laitoin kirjallisuudesta kiinnostuneelle naisasiantuntijaraadille kyselyn. Pyysin kertomaan kirjallisista teoksista, jotka kolahtivat tai kolisevat edelleen, koska teoksissa on erotiikkaa ja vastakaikua itse kunkin sisäiseen nälkään. Sori pojat, tästä tuli pelkästään tyttöjen juttu.

Kirjoissa itsessään voi olla eroottisia kohtauksia ja seksiä, mutta niitä voi myös tulkita eroottisesti, kirjailijan omasta aikomuksesta huolimatta. Tunnustan lukeneeni Jean M. Untinen-Auelia seksikohtausten vuoksi, ja monia muita kepeitä ja romanttisia viihdesarjoja eroottisia värinöitä etsien (kehtaako tässä yhteydessä mainita Angelica-sarjaa?). Toisaalta juuri science fiction on omiaan käsittelemään erilaisuutta ja erilaista seksuaalisuutta ja sukupuolen käsitettä, joita esimerkiksi 1980-luvun maaseutuyhteisö kasvuympäristönä ei osannut ollenkaan selittää. Octavia E. Butlerin Xenogenesis-trilogia ja Ursula K. Le Guinin Pimeyden vasen käsi avarsivat mieltä monessa suhteessa. Onneksi oli kirjastoja!

Kävin läpi myös omaa aikuisiällä hankkimaani kirjavalikoimaani, mutta olikin vaikea löytää scifi-hyllystäni tekstejä, joissa seksuaalisuus tai eroottisuus olisi erityisesti vedonnut. Kirjahankintojen pointti on ollut jossakin muualla kuin erotiikan määrässä. Sitten löysin Storm Constantinen Wraeththu-sarjan, jonka kertoo maailmasta perinteisen mies-naisjaon tuhoutumisen jälkeen. Kaksisukupuolisen ihmiskunnan tilalle on evoluution tuloksena kehittynyt wraeththujen laji, hermafrodiittien sukukunta, jonka yksilöt valitsevat sukupuolensa seksiaktin aikana.

Muistan lukeneeni kirjoja lähinnä odottaen henkilöiden välisiä kohtaamisia ja selityksiä siitä, miten ne tekevät sen. Hyllyssäni on enää vain sarjan viimeinen osa, joten olen näköjään lainannut kirjat jollekin, en tosin muista enää kenelle, todennäköisesti tarpeeseen. Pyydän palauttamaan: voisin mielelläni ottaa kirjat jälleen sänkylukemiseksi ja palata niihin wraeththujen kummallisiin kukkaulokkeisiin.

Mutta annetaanpa nyt raadin sanoa painavat sanansa.

Anne Leinonen

LUE NAISLUKIJOIDEN ROHKEAT PALJASTUKSET TÄHTIVAELTAJA 3/09:stä. TÄMÄ ON PAKKO KOKEA!