Jos scifissä arkinen törmäytetään vieraaseen ja tuntemattomaan, ja me ihmiset mielellämme aina välillä katselemme kaikkea outoa ja kummallista, voisi kuvitella, että perverssistä scifi-seksistä nauttiminen olisi täysin luonnollinen ja hyväksytty osa toimimista modernin yhteiskunnan jäsenenä.
Mutta mistä sitä löytää, sitä scifi-seksiä? Olen hartaasti aihetta tutkiskeltuani tullut siihen tulokseen, että alieneihin, kyborgeihin ja vampyyreihin kohdistuvalla eroottisella mielenkiinnolla on nykyisessä valtavirran mediailmastossa taipumus kukoistamisen sijaan kuivettua pystyyn.
Osasyy tilanteeseen saattaa olla siinä, että scifi ja fantasia valtavirtaistuvat vauhdilla. Tuntuu siltä, että joka toiseen tv-sarjaan ja elokuvaan lisätään spefielementtejä, eikä tällainen päälleliimaus aina ole kovin onnistunutta.
Niinpä haluaisinkin tietää, missä ne salattua alitajuntaa ihan tosissaan kutittelevat toiseuden muodot oikein lymyävät. Välillä tuntuu siltä, ettei vampyyrikään saa enää olla verta hysteerisesti ryystävä hirviö, vaan vampirismista tehdään joku hyvännäköisesti synkistelevän metroseksuaalisuuden uusi alamuoto.
Olen yrittänyt löytää kuumia alieneita, tuloksetta. Entäpä missä on ufoporno - vai riittääkö sille edes tilausta näillä erotiikan markkinoilla? Missä vaiheessa koneen kanssa naimisesta tuli niin kauhea tabu, ettei kukaan enää jaa julkisesti siihen liittyviä kokemuksia?
Mihin tämä toiseuden kanssa pelehtiminen oikein tulevaisuudessa johtaa?
Ufopornoo! Tai ehkä sittenkään ei
Toisinaan scifissä tapaa olentoja, joita on vaikea survoa totutuilla tavoilla ja länsimaisen ihmisen maun mukaisesti sukupuolitettuihin lokeroihin.
Ennakko-ohjelmoidusti tappava, Kristanna Lokenin muotoinen T-X (elokuvassa T3, Mostow, 2003) on hauska esimerkki modernilla tavalla näpsäkästä naishahmosta, jolla on käytössä monia rinnan mittaa pätevämpiä aseita.
Siinä mielessä T-X on kuitenkin aika perinteinen paha kone, että sen päänsisäisiä tapahtumia raotetaan katsojille vain vähän. T-X:ään eli Terminatrixiin on sen ylivertaisuudesta huolimatta siksi vaikea samastua, eikä sen tunteita hevin pääse tuntemaan ominaan.
Selittämättömiksi ja siksi myös kiehtoviksi jäävät pahikset vertautuvat siinä mielessä seksiobjekteihin, että kummankaan mielenliikkeistä ei ota selkoa. Olisiko käsittämättömän kauniilla ja kauniin käsittämättömällä T-X:llä siis mahdollisuuksia päiväunelmien kestosuosikiksi, todelliseksi eroottiseksi doublewhopperiksi?
Voi olla niin, että keskivertokatsojalle T-X:stä fantasioiminen käy liikaa kunnon päälle. Näyttääkin siltä, että elokuvissa seikkailevat toiseudet on usein puettu - tai riisuttu - varsin konventionaaliseen kuosiin.
Esimerkiksi uuden Star Trekin (Abrams, 2009) kiintiöseksikohtaus ottaa ja tapahtuu miehistön jäsenen ja avaruusolennon välillä. Koska keskiverto-amerikkalaisyleisöä ei voi kuitenkaan tolaltaan kiihottaa eikä sen mielenrauhaa järkyttää liikaa, kaikkien maailmankaikkeuden mahdollisten elämänmuotojen keskellä avaruusolennoksi on kuviteltu hemaiseva, isotissinen nainen.
No okei, alien sattuu olemaan väriltään hieman vihreä, mutta silti.
TOHTORI TANJA SIHVOSEN LAAJA SCIFI-SEKSIÄ USEASTA KULMASTA TUTKAILEVA ARTIKKELI JATKUU TÄHTIVAELTAJA 3/09:ssä. ILMAN ON PAHA OLLA!