Uutiskuvat

Mangafanien ennakkosuosikki, Hiroya Okun Gantz, on vihdoin räjähtänyt liikkeelle myös englanniksi.

Tarinassa sekalainen joukko ihmisiä siepataan kuolemansa hetkellä huoneeseen, jonka keskellä möllöttää iso musta pallo. Hidastempoisen käynnistyksen jälkeen porukalle ilmoitetaan, että tästä lähtien heidän elämänsä eivät ole enää heidän omassa hallinnassaan - sen sijaan heidän tehtävänsä on tappaa muukalaisolentoja pallon käskyjen mukaisesti.

 

Gantz pitää sisällään useita kutkuttavia elementtejä ja mysteerejä. Kuka tai mikä on pallon uumenissa lymyilevä, koneisiin kytketty mies? Millä tekniikalla ihmisiä voi siirtää paikasta toiseen hitaasti viipaloituvina paloina? Onko kyseessä tv-show, karkea pila vai todellisuus?

Arvoituksellista tunnelmaa kasvattavat viiveellä laukeavat superaseet, sipuleita kerta toisensa jälkeen kyselevä mies sekä käsittämätöntä kieltä solkkaava monsteri.

Seksistisillä välikuvilla pippuroitu väkivaltainen sarja pistää hämmentyneet päähenkilönsä perustavanlaatuisten moraalikysymysten eteen samalla, kun he joutuvat taistelemaan omasta selviytymisestään. Tässä se luonne punnitaan.

Outoudessaan Gantz tuo mieleen Lost-televisiosarjan. Touhun vetävyyttä vähentää kuitenkin se, että keskushahmoksi on valittu ylemmyydentuntoinen inisijä, jonka sisäistä monologia ei kestä lukea edes autistinen apina.

Päällepäin sarja on piirretty siististi ja näyttävästi, mutta tarkempi tutkailu paljastaa kuvituksen jäykkyyden. Ilmeikkäiden kasvojen kynäily tuottaa sekin Okulle suuria ongelmia. Osasyynä kokonaisuuden muovisuuteen lienee se, että hahmot ja taustat on mallinnettu tietokoneella ennen lopullista piirtämistä.

Pakko Gantzia on ainakin muutaman osan ajan seurata.

Vielä kaksijakoisempia ajatuksia herättää Okuse Sakin ja Meguro Sankichin Ghost Talker's Daydream. Toisinaan sarjassa onnistutaan rakentamaan jäätävää tunnelmaa herätteleviä kauhujaksoja, mutta väliin kompuroidaan yksinkertaisimmissakin kuvakuljetuksissa. Vastaavaa epäsuhtaa on havaittavissa myös aikuismaisen tarinoinnin ja lapsellisen slapstick-huumorin välillä. Piirros nyt on sentään jatkuvasti keskitasoa parempaa, vaikka taustojen autius onkin monin kohdin jo häiritsevää.

Hienoisesti Eiji Otsukan tuotannon mieleen tuova Ghost Talker's Daydream kertoo nuoresta Saiki-tytöstä, joka on yhteydessä kuolleisiin. Ammattimainen keskustelu haamujen kanssa ei kuitenkaan kiinnosta Saikia, joten hän hankkii elantonsa mieluummin SM-klubin dominatriksina. Aina väliin kummituksia pelkäävä etsivä Kadotake saa hänet silti houkuteltua mukaan aavekeikoille. Saikin elämää sotkee myös häntä vaaniva poika, joka tämän tästä tyhjentää sankarittaren alushousuvarastot.

Kerronnallisesti yliluonnolliset kauhuelementit yhdistyvät suhteellisen saumattomasti johtolankojen metsästykseen ja elämänkohtaloihin. Saikin pikkuhousujen puutteesta revittävä huumori sekä paljaan pinnan vilauttelu tuntuvat kuitenkin olevan väärässä seurassa.

Testaamisen arvoinen uutuus joka tapauksessa.

PALJON ENEMMÄN SARJAKUVA-, ELOKUVA- JA KIRJAUUTISIA TÄHTIVAELTAJA 3/08:ssa!