Risto Isomäen Tähtivaeltaja-palkitun Sarasvatin hiekkaa -romaanin sarjakuva-adaptaatio (Tammi) räjäyttää pankin.
Petri Tolppasen sovittama ja Jussi Kaakisen piirtämä 72-sivuinen albumi on ammattimaista, helposti kansainvälisen vertailun kestävää työtä. Ja mikä hienointa, tarina on saatu toimimaan luontevasti sarjakuvan ehdoilla - sisältöä silti köyhdyttämättä. Näin onnistuneisiin muutoksiin taidemuodosta toiseen törmää äärimmäisen harvoin.
Kuten kirjan lukeneet tietävät, 2020-luvulle sijoittuvan kertomus käsittelee ilmastonmuutosta. Aihetta lähestytään sekä historiallisten tapahtumien ja myyttien että tarinallisen nykyhetken kautta. Intian rannikolta löytyy muinainen, meren alle jäänyt kaupunki samaan aikaan, kun Grönlannin mannerjäätiköltä tihkuu huolestuttavia uutisia.
Sarasvatin hiekassa tieteellinen tietämys yhdistyy innovatiivisiin spekulaatioihin, joita lähestytään vetävän jännityskertomuksen kautta. Sarjakuvan visuaalinen kieli helpottaa entisestään teoksen sisältämien ajatusten välittymistä.
Albumin sarjakuvallinen toteutus on kaikin puolin ykkösluokkaa. Niin sivusommitelmat, ruutujaottelu, kuvakulmat, piirrokset kuin värityskin ovat kohdallaan. Tekijät luottavat kuvien ilmaisuvoimaan - kuten kuuluukin - eivätkä sorru tarpeettomiin tekstimassoihin. Paikka paikoin olisi kaivattu hieman lisää tilaa, jotta kohtauksista olisi saatu koko potentiaali irti, mutta tämä on vain pieni kauneusvirhe muuten upeassa albumissa.
Sarasvatin hiekkaa -sarjakuva on samantien julkaistu myös englanniksi nimellä The Sands of Sarasvati. Siinäpä vasta mainio lahjaidea kaikille ulkomaisille scifi-tutuille!
TONI JERRMANIN SARJAKUVA-ARVIOT JATKUVAT TÄHTIVAELTAJA 3/08:ssa. Mukana mm. Batman ja poika, Hellboy: Pimeyden kutsu, Yoko Tsuno: Tuulen tytär, Piko ja Fantasio: Zorbulin aika, Jussi Jänis: Toden perässä, Maallemuuttajat: Juurevaa elämää sekä Hirviöprinsessa Hime.