Lohduton, eristetty Kaupunki.
Ihmisapina Hanuman ja trenssitakkinen kolmikko.
Salaperäinen Eesau ja suloinen Luna.
Apina ja Uusikuu (2008) on kirjailija Viivi Hyvösen odotettu kolmas romaani. Se on samaan aikaan surumielinen selonteko kaihoisasta rakkaudesta, savuun verhoutunut veijaridekkari ja fantastinen sukellus surrealistiseen tarinoiden todellisuuteen. Teos on myös hienovireinen tieteiskertomus ihmisistä ja apinoista, joiden kohtalo ei ole heidän omissa käsissään.
Apina ja Uusikuu on suomalaisessa kaunokirjallisuudessa ilahduttava poikkeus, sillä se erottuu arkisesta kirjamassasta kunnianhimoisen rakenteensa, intertekstuaalisuutensa sekä runsautensa ansiosta. Romaanin hengenheimolaisina voi pitää Simon Ingsin Rautakalan kaupunkia tai Jeff VanderMeerin Pyhimysten ja mielipuolten kaupunkia. Kaikki nämä teokset kertovat kummallisista paikkakunnista ja niiden asukkaista, jotka pyrkivät selviytymään poikkeuksellisissa olosuhteissa.
Hyvösen käsittelytapa on kuitenkin omanlaisensa. Lopputuloksena on teos, joka haastaa lukijan kirjalliseen leikkiin jo rakenteensa puolesta: eri henkilöiden näkökulmat, muistiin merkityt unet ja toiminnalliset kohtaukset seuraavat toisiaan hallittuna vyörytyksenä. Teos on kuin barokkista metallipitsiä, jossa riittää detaljeja kaikenlaisesta kirjallisuudesta kiinnostuneen lukijan löydettäväksi.
Vuonna 1981 syntynyt Viivi Hyvönen aloitti kirjailijanuransa jo 14-vuotiaana fantasiaromaanillaan Etsijä (1995), jota seurasi Mahlaa suonissaan (1999). Molemmat teokset olivat tervetulleita aikana, jolloin kotimaista fantasiaa ei juuri kirjoitettu. Hyvösen ensimmäiset kirjat ovatkin edelleen tunnettuja ja luettuja myös uusien fantasiaharrastajien keskuudessa.
Tuotantoon tuli kuitenkin luonnollinen tauko opintojen myötä. Uskontotiedettäkin lukenut Hyvönen valmistui juuri lääketieteen lisensiaatiksi, ja toimii ammatissaan Helsingissä.
Hyvönen kirjoitti Apina ja Uusikuuta vuosia ja käytetty aika näkyy kerronnan ja sanottavan kypsyytenä. Romaani on lajityyppejä kumartamaton teos, joka tuo kotimaiseen kirjallisuuskenttään tervetulleen tuulahduksen monikansallisuutta ja spekulatiivisuutta.
ANNE LEINOSEN LAAJA VIIVI HYVÖS -HAASTATTELU PÄÄSEE KUNNOLLA VAUHTIIN TÄHTIVAELTAJA 2/08:ssa.