Chronicles of Narnia: Prince Caspian
- Narnian tarinat: Prinssi Kaspian
Ensin hyvät uutiset: Prinssi Kaspian on selvästi parempi elokuva kuin vuonna 2005 valmistunut Velho ja leijona (4/05). Sitten ne huonot: synkkäsävyisen leffan juoni on tyhjää täynnä ja sen tarjoilema moraalikoodisto vastenmielinen.
Pevensien sisarusparvi humpsahtaa jälleen kerran Narnian satumaailmaan, mutta saa huomata valtakuntansa muuttuneen suuresti. Kotilinna on pelkkä kasviston valtaama rauniosaareke, mytologiset olennot on tapettu lähes sukupuuttoon ja maata pitävät hallinnassaan telmarilaiset ihmiset, joita johtaa tyrannin tavoin lordi Miraz (Sergio Castellitto).
Oikea kruununperijä, prinssi Kaspian (Ben Barnes), on paennut Mirazin murhamiehiä. Hän ja Pevensiet nostattavat henkiinjääneet narnialaiset kapinaan telmarilaisia vastaan. Ja sitten soditaankin antaumuksella koko loppuleffan ajan.
Alle teini-ikäisille skideille elokuvan tarina on varmaan kuin märkä uni. Voi kuvitella itsensä uljaaksi lapsisankariksi, joka johdattaa sorretut kansat pahaa hallitsijaa vastaan. Varsinkin kun kaikki on vielä koristeltu mielikuvituksellisilla fantasiakulisseilla ja omalla myyttisellä asemalla Narnian historiassa.
Hieman vanhempaa katsojaa kokonaisuuden laskelmoivuus ja epäloogisuus kuitenkin ärsyttävät. Narnia vaikuttaisi olevan pelkästään Pevensien sisaruksia varten leivottu hiekkalaatikkoleikki, jossa paikalliset asukit ovat merkityksettömiä statisteja. He voivat kokea onnen hetkiä vain kun Pevensiet ovat paikalla, eikä satoja vuosia jatkuneella verilöylyllä ole pahemmin väliä. Sankariemme oppien eteen voidaan myös huoletta tapattaa kasapäin narnialaisia, sillä tärkeintähän on, että kuumapäinen Peter Pevensie tajuaa, ettei aina voi olla oikeassa.
Vielä oksettavampi elementti on leijona Aslan, jonka elokuva esittää hyvyyden korkeimmaksi asteeksi, mutta joka tuo lähinnä mieleen vanhatestamentillisen vihan ja koston jumaluuden. Aslan katsoo uskollisten alamaistensa kärsimyksiä sivusta ja on valmis puuttumaan asiaan vasta, kun aitoa Aatamin verta kantavasta Pevensien sisarkunnasta löytyy ehdotonta antautumista uskon huomaan. Pienimmästäkin epäilyn siemenestä rangaistaan ankarasti ja tämän saavat tuntea nahoissaan tavalliset narnialaiset.
Ja voisihan se elokuvan juoni koostua muustakin kuin loputtomista taisteluista, joissa kansaa kaatuu kuin heinää. Varsinkin kun moni kohtausten keskeisistä elementeistä on tuttu jo Sormusten herra -filmatisoinneista. Kieltämättä ottelut on kyllä toteutettu näyttävästi ja vaivoja säästelemättä. Lapsille suunnatussa leffassa näin raadollinen painotus on silti hienoisen outo.
Näyttelijäkunnassa keskeisten telmarilaisten esittäjät vetävät roolinsa läpi suhteellisen kunniallisesti, joskin Kaspiania näyttelevä Barnes antaa itsestään prinssinä aika nössön kuvan. Parhaiten pärjäävät Peter Dinklage ärtsynä kääpiönä sekä kivasti tietokoneanimoidut fantasiahahmot, joista turhankin framille nostetaan huvittavaksi tarkoitettu miekkaileva herrasmieshiiri. Lapsinäyttelijöistä ei sitten löydy hyvää sanottavaa. Skandar Keynesin Edmund ja William Moseleyn Peter jäävät persoonattomiksi tönköiksi, Georgie Henleyn Lucy-tyttö ei tee muuta kuin itkee Aslanin perään, ja Anna Popplewellin Susan-roolisuorituksen pointti on pumpattujen huulien törröttäminen.
Andrew Adamson joka tapauksessa istuu nyt tukevammin ohjaajanpallilla kuin ensiosan aikoihin, joten Prinssi Kaspianin kerronta ei pahemmin lötkyile tai ajaudu turhille sivuraiteille. Jos vain sisältö ja pääosien esittäjät olisivat paremmassa kuosissa, niin tätähän saattaisi katsoa melkein mielikseen. Nyt ei.
Toni Jerrman - 2 tähteä
TONI JERRMANIN JA ILJA RAUTSIN LEFFA-ARVOSTELUT JATKUVAT TÄHTIVAELTAJA 2/08:ssa. Mukana mm. Doomsday, Dante 01, Iron Man, Hulk, Speed Racer, Indiana Jones, The Happening, [REC], The Mist, The Eye ja Spiderwick Chronicles.