Kutzpah

Tämän kertainen Kutzpah liitelee läpi aika-avaruuden juonellisten madonreikien, kiitää poikki laadullisten tähtisikermien, halkoo hahmojen välistä pimeää energiaa ja väistää toimintakohtausten supernovien sekä elämänlailla sykkivien pulsareiden loistoa. Palsta eksyy Oortin pilveen, kolkuttelee kolossaalisten avaruusasemien ovia, uhmaa virtuaalisia jumalia ja demoneita, rahanahneita alieneita ja galaktisia imperiumeja sekä seikkailee Venuksen viidakoissa - todellisuudessa juurikaan liikkumatta paikaltaan omasta sohvannurkastaan.

Kanadalainen Peter Watts tunnetaan syvän meren Rifters-saagastaan, jonka alkuhetkistä hän kertoilee Tähtivaeltaja 4/01:n haastattelussa. Uusimmalla romaanillaan kirjailija on hypännyt aivan toisenlaisille mainingeille.

Avaruuden käymättömiin syvyyksiin sijoittuva Blindsight (2006) on kovaa scifiä, huikeaa mielikuvitusta ja kimuranttia ihmiskuvausta yhdistelevä merkkiteos ensimmäisestä kohtaamisesta vieraan elämänmuodon kanssa. Teos, jossa lähes käsityskyvyn ylittävää toiseutta luodataan tavalla, jonka rinnalla jopa Arthur C. Clarken klassinen Uhka avaruudesta -romaani kalpenee.

Ihmiskunnan asema maailmankaikkeudessa joutuu uudelleen arvioitavaksi, kun 13. helmikuuta 2082 kymmenien tuhansien avaruusluotainten sarja ympäröi Maapallon. Laitteet palavat ilmakehässä tuhkaksi, mutta viestittävät sitä ennen keräämänsä tiedot tuntemattomaan määränpäähän. Pian tämän jälkeen Kuiperin vyöhykkeeltä löytyy komeetta, joka sinkoaa radioaaltoja aurinkokuntamme ulkopuolelle. Miehittämättömien tutkainten vanavedessä paikalle lähetetään viisihenkinen Theseus-avaruusalus.

Herätessään matkan aikaisesta koomasta miehistö saa kuitenkin huomata olevansa paljon kauempana, aina Oortin pilvessä asti. Siellä he kohtaavat Jupiterin kokoluokkaa olevan planeetan, jonka ympärillä ja sisuksissa sukeltelee outoja koneolioita. Mutta tämä on vasta alkua selittämättömien ihmeiden painajaismaiselle ketjulle, jonka keskelle aluksen asiantuntijat joutuvat.

Vaikka romaani on jo muukalaisvisioiltaan mullistava, ei Watts ole tyytynyt yksitasoiseen vieraustematiikan peilailuun. Omalla tavallaan koko Theseuksen miehistö on paljon enemmän tai vähemmän kuin ihmisiä.

Kirjan kertoja Siri Keetonilta on poistettu toinen aivopuolisko vakavan epilepsian hoitokeinona. Samalla hän on menettänyt suuren osan inhimillisyydestään. Jotta hän selviäisi ihmisten välisestä kanssakäymisestä ilman kadottamiaan tunteita tai sisäänrakennettuja käytösmalleja, hän on muuttunut rationaaliseksi systeemianalysoijaksi, joka muita tutkimalla etsii sopivan reaktion kuhunkin tilanteisiin. Ihmissuhteiden näkeminen pelkkinä biologisen perimän ohjaamina kaavoina ei kuitenkaan takaa onnea ystävyydessä tai rakkaudessa. Keeton onkin kuin lihaksi tullut kiinalainen huone, joka tulkitsee muotoja ymmärtämättä mitään niiden lähtökohdista tai lopputuloksesta.

Retkikunnan muita jäseniä ovat mm. biologi, jonka tietoisuus on jakautunut kaikkiin hänen käyttämiinsä välineisiin, sekä kommunikaatioekspertti, jonka aivoihin on upotettu useita itsenäisiä persoonallisuuksia. Kaikkein villein veto tällä saralla on kuitenkin aluksen komentaja Jukka Sarasti (!), vampyyri, joka on herätetty henkiin geeniteknologian keinoin. Romaani näet antaa olettaa, että nämä kylmäveriset saalistajat ovat homo sapiensin alalaji, joka on kuollut sukupuuttoon ennen muistiin merkityn historian alkua. Mukana on Johanna Sinisalon Ennen päivänlaskua ei voi -kirjan peikkoselvitysten tapaan tieteellistä lähdeaineistoa sekä viitteitä homo sapiens vampirisia käsitteleviin tutkimuksiin!

Romaanin ainekset kytkeytyvät myös kysymykseen tietoisuuden ja älyn välisestä suhteesta. Mistä muodostuu ihmisen minuus? Mitä hyötyä siitä on lajille? Onko itsensä tiedostaminen pelkkä kehitystä jarruttava tekijä? Teemaa lähestytään monelta suunnalta, ja Watts on selvästi perehtynyt laajalti aiheeseen.

Blindsight-romaanin rikasta kuvastoa on mahdoton käsitellä tässä kattavasti. Sivuun jäivät mm. evoluutioon, mielenmuovaukseen ja virtuaalitaivaisiin liittyvät pohdinnat. Tai noin miljoona muuta seikkaa, jotka on upotettu sujuvaksi osaksi vahvalla jännitteellä kulkevaa muukalaismysteeriä.

Peter Watts syöksyy ensi yrityksellään kovan avaruus-scifin eturintamaan. Tilaa uudelle mestarille saavat tehdä niin Alastair Reynolds kuin Stephen Baxterkin, muista yrittäjistä nyt puhumattakaan.

"This is how you communicate with a fellow intelligence: You hurt it, and keep on hurting it, until you can distinguish the speech from the screams."

Toni Jerrman

USEAN KIRJOITTAJAN SUPER-KUTZPAH JATKUU TÄHTIVAELTAJA 1/07:ssä. Mukana mm. Jon Courtenay Grimwoodin Stamping Butterflies, Susan Shwartzin Hostile Takeover, Mary Rosenblumin Horizons, Tony Ballantynen Capacity, Charles Strossin The Jennifer Morgue ja M. John Harrisonin Nova Swing.