Ikävä mutta kiistaton tosiseikka on, että maailmalla vallitsee perinpohjainen tietämättömyys niin Kuningaskalmarista kuin siihen liittyvästä festivaalistakin. Vaikka jotkut väittävätkin tämän olion tunnettuuden lisääntyneen eräiden ulkomaisissa luonnontieteellisissä teoksissa julkaistujen erheellisten esitysten myötä, en jaa tuota näkemystä. Olen saanut todeta virheellisten väitteiden, kuten kuningaskalmarin lonkeroiden väärän lukumäärän, toistuvan yhä uudestaan. Ensinnäkin kalmarilla on sekä pyynti- että tavallisia lonkeroita. Toiseksi, lonkeroiden lukumäärä ei ole viisi, kuusi, seitsemän, yhdeksän, kymmenen tai, mikä hullunkurisinta, neljätoista - kuten esittää epäilemättä vankasti maalle juurtunut tri Alfred Kubin, mies joka luultavasti arvelee itsekin omaavansa seitsemän käsivartta eikä yhtään jalkaa jolla seisoisi. Kalmarin raajojen täsmällinen lukumäärä on kymmenen - kahdeksan lonkeroa ja kaksi pyyntilonkeroa - ja tämä tieto on kaiken rakentamamme peruskivi. Pyyntilonkerot tietenkin tunnistaa koukkumaisista tarttumaelimistä, jotka tarraavat saaliiseen kiinni tavalla, johon tavalliset lonkerot eivät kykene.

Edellämainittujen esimerkkien sekä sellaisten surkuteltavien tökeryyksien kuin ”kalmari on lempikalani” - kuten matami Tuffin turpea tytär viime torstaina viereisestä kahvilanpöydästä julisti - valossa lienee selvää, että ennen kuin käymme käsiksi Festivaalin historiaa ja tapakulttuuria koskeviin mielipuolisiin väärinkäsityksiin, meidän tulee ensin haihduttaa itse kalmaria koskevien harhakäsitysten sumu tietämättömäin mielestä.

Ensinnäkään kalmari ei ”laske keväällä muniaan mutaisen Moth-joen töyräille, missä ne myöhäissyksyllä kuoriutuvat ja hilaavat lonkeron aihioiden sekä pikkuruisten nokkien avulla itsensä veteen”, kuten humpuukimaakari Leo Pulling väitti krapulaisessa houraelmassaan ”Kertomus kalmarinpoikasten ensi hetkistä Suuren Joen rannalla”, jonka julkaisi tuo Ambergrisin spekulatiivisen eläintieteen aikakauslehtenä tunnettu tahrainen valesäkki.

Toiseksi, vaikka niin väittää varsinainen vähämielisten armeija, mukaan luettuna Blas Skinder, Volmar Gort, Maurice Rariety, Frank Blei sekä Nora Kleyback, kuningaskalmari ei ole sukua millekään vähäisemmistä kalmareista. Se ei ole sukua Morrowin haukkukalmarille, Stocktonin kaivukalmarille, räjähtävälle kalifikalmarille, irtovaippakalmarille, truffidimunkinpääkalmarille, Fallowpinen tööttikalmarille, palavaleopardikalmarille, likinäköiselle Slorvorian ulvojakalmarille, pohjoiselle lepakonsiipikalmarille, itäiselle punanaamamangustikalmarille, kolmisilmäiselle lehtikalmarille, tuikenappikalmarille, kömpelösti nimetylle Daffedin tanssivalle safiirikalmarille tai edes nikealaiselle kiemurkalalle.

Se ei ole mitään näistä - ei sukua yhdellekään näistä - toistan niille teistä, jotka joko kadotitte langanpään tai kärsitte lukivaikeuksista.

JEFF VANDERMEERIN KUVITETTU, ALAVIITTEILLÄ JA BIBLIOGRAFIALLA VARUSTETTU 40-SIVUINEN TIETOKIRJANEN "KUNINGASKALMARI (SUPPEA TUTKIELMA, KIRJOITTANUT FREDERICK MADNOK)" - JONKA ON SUOMEKSI KÄÄNTÄNYT JOHANNA VAINIKAINEN-UUSITALO - TÄHTIVAELTAJA 1/07:n LIITTEENÄ!