Vuonna 2006 Jeff VanderMeer astui lopullisesti suomalaisten hyvän kirjallisuuden ystävien mielenmaisemaan. Hänen läpimurtoteoksensa Pyhimysten ja mielipuolten kaupunki ilmestyi suomeksi osittain riisuttuna, mutta yhtä kaikki tenhoavana versiona. Tarunhohtoisen Ambergris-kaupungin taiteilijat, historioitsijat ja mystiset harmaalakit noruttivat kalmarinkelmeät lonkeronsa pohjolaan. Ja perässä riensi itse Jeff VanderMeer, joka Ann-vaimonsa kera soi fantastista hämyä Paasitornin elokuisen Finncon-festivaalin ylle. Vierailu huipensi pariskunnan Euroopan-kiertueen, jonka mieleenpainuvimmista hetkistä on julkaistu laaja My European Summer -artikkeli Locuksessa.

Edellisen kerran herra VanderMeer, tuo makean veden fantasiakirjallisuuden moniottelija, esittäytyi laajemmin suomalaisille lukijoille Tähtivaeltaja 4/02:n hulppeassa haastatteluartikkelissa. Sen jälkeen on kuitenkin ehtinyt tapahtua paljon.

Vuonna 2003 päivänvaloon nousi Veniss Underground -romaani (1/03) ja viime vuonna kauppoihin ponkaisi Ambergrisin historiaa setvivä Shriek: An Afterword (2/06). VanderMeerin kynästä on paperille siinnyt myös novellikokoelma Secret Life (3/04), jonka tarinoista muutamakin kääntyi Finncon-vierailun kunniaksi suomeksi. Oman terveydentilansa varmistamiseksi mieleen kannattaa takoa myös VanderMeerin ja Mark Robertsin toimittama tuhti tautiopas The Thackery T. Lambshead Pocket Guide to Eccentric and Discredited Diseases (4/06).

Tämän ryöpsähdyksen jälkeenkin Jeff VanderMeer on vasta lisäämässä pökköä pesään. Jatkossa miehen tuotantoa on luvassa entistä runsaammin. Uusia tekstejä odotellessamme Tähtivaeltajan peloton erikoisreportteri Jukka Halme kaivautuu nyt herra VanderMeerin aivoihin, kuuntelee sen kaikuja ja informoi meitä salaisuuksista, jotka olisi kenties ollut parempi jättää kosteiden käytävien sienirihmastojen uumeniin. Etene omalla vastuullasi!

JH: Ambergris on ollut merkittävä tekijä sinun kirjailijakuvassasi. Olen kuitenkin saanut sen käsityksen, että Ambergrisin taru on pian päättymässä. Miksi?

JV: Totta, Ambergrisin tarina tulee jatkumaan vielä kahden romaanin ja muutaman novellin ajan. Zamilon Files on vakoojatarina, jossa - äimistyttävää kyllä - on mukana myös toimintaa, ja Fragments of a Drowned City puolestaan todella massiivinen opus, lähemmäs tuhat sivua ja satoja henkilöhahmoja. Päälle vielä muutama novelli ja Ambergris-saaga on siinä. Tämä kaikki on ollut minulle selvä jo vuodesta 1998, jolloin syöksyin kaupungin sykkivään syliin.

JH: Mutta itse asiassahan Ambergris on tätäkin vanhempi?

JV: Ensimmäinen Ambergris-kertomus sai alkunsa vuonna 1992 kirjoittajakurssilla, jossa kirjoitin tarinan Learning to Leave the Flesh. Se oli tavallaan proto-Ambergris-novelli. Ensimmäinen varsinainen julkaistu paikkakunnalle sijoittuva kertomus on suomenkielisestä Pyhimysten ja mielipuolten kaupungista (3/06) pois jäänyt teksti Dradin in Love. Alkuperäisen suunnitelman mukaan homman olisi pitänyt olla jo melko lailla pulkassa, mutta Shriek osoittautui sen verran hankalaksi tapaukseksi, että aikataulu meni uusiksi. Shriekin kirjoittamiseen kului lähes kuusi vuotta.

Minulle koko Ambergris on kuin yksi kokonaisuus, iso romaani, jonka sivuilla henkilöt seikkailevat. Se on kehittynyt aikojen kuluessa, mutta ydin on edelleen sama kuin yli kymmenen vuotta sitten. Maailma on muuttunut, minä olen muuttunut, on oletettavaa, että myös jokin mitä olen ollut luomassa, muuttuu. Kuinka ihminen voisi pysyä entisellään, kun ihmiskunta samaan aikaan yrittää tuhota maailman sodilla ja saasteilla? Minulla ei ole aikomusta ryhtyä saarnaamaan tai julistamaan tekstieni kautta, mutta pyrin siihen, että reagoin ympärilläni tapahtuviin asioihin.

JH: Salainen elämä -novellisi on ilmestynyt suomeksi toimittamassani Uuskummaa?-kokoelmassa (3/06). Teos esittelee suomalaisille "new weirdiksi" kutsuttua modernin fantasiakirjallisuuden muotoa. Olet kuitenkin aina kiistänyt kuuluvasi mihinkään liikkeeseen. Miksi?

JV: Liike on eräänlainen ruumisarkku, oli sen nimi mikä vaan tai oli sen manifesti kuinka tarkkaan tahansa juuri sitä, mitä kirjoitan. Enkä minä ole vielä kuollut tai valmis asettumaan arkkuun.

Erityisesti minua häiritsee se, että genrekirjallisuus on tällä hetkellä hyvin lähellä yhdistymistä valtavirran kanssa. Viimeisin asia, joka tähän nyt tarvitaan, on yksi lisäghetto fragmentoimaan tilannetta entisestään. Puhumattakaan siitä, että eri yhteyksissä uuskummana esitellyt kirjailijat muodostavat niin monimuotoisen ryhmän, että heidän kutsuminen jollain yhteisellä nimellä on lähes absurdia.

JH: Miksi sitten olet toimittamassa vaimosi Annin kanssa New Weird -nimistä kokoelmaa?

JV: Heh heh…  Miksi en ottaisi tilaisuudesta vaarin, kun kerran voin? Sillä ilmassa on nyt selkeästi jotain. Uuskumma on joka tapauksessa terminä olemassa, joten sen käyttäminen, niin kuin esimerkiksi sinä olet tehnyt, on minusta perusteltua. Ihan siitäkin huolimatta, etten itse koe sen olevan erityisen osuva nimi kuvaamaan sitä, mitä kirjailijana teen. Puhumattakaan siitä täysin erilaisesta muodosta, jonka termi on saanut Euroopassa.

Tämä Tachyonin julkaisema kirja tulee sisältämään niin China Miévillen alkuperäisen manifestin kuin eri kirjoittajien näkemyksiä aiheesta. Sekä tietenkin fiktiota, kuten Hal Duncania, Paul Di Filippoa, Sarah Monettea, Leena Krohnia ja K. J. Bishopia.

JH: Mikä sinusta sitten on genrekirjallisuuden tila? Toteuttaako fantastinen kirjallisuus sille asetetut tavoitteet?
 
JV: Vaikea kysymys. Etkö halua mieluummin tietää, mitä mieltä olen sienistä? Se tuntuu yleensä kiinnostavan haastattelijoita melko lailla.

JH: No, mikä on lempisienesi?

JV: Minulla ei ole lempisientä, mutta olen erittäin kiinnostunut niistä lajina. Ne ovat niin outoja, lähes muukalaismaisia, vai mitä. Ne vaikuttavan tulleen jostain ulkoavaruudesta. Ne ovat ikään kuin kasveja ja eläimiä samaan aikaan.

JH: Ok. Entäpä se genren tila?

JV: Toivoin sinun jo unohtaneen koko asian...

JUKKA HALMEEN LAAJA JEFF VANDERMEER -HAASTATTELU JATKUU TÄHTIVAELTAJA 1/07:ssä