Elokuvat

Ghost Rider
- Aaveajaja

Daredevil-leffasta vastannut Mark Steven Johnson on hypännyt punaisten trikoiden parista liekehtivän pääkallopään seuraan. Johnsonista onkin muodostumassa sarjakuvafilmatisointien luotto-ohjaaja, sillä seuraavaksi hänellä on kiikarissaan Garth Ennisin ja Steve Dillonin Preacherin muokkaaminen HBO:n televisiosarjaksi.


Ghost Rider perustuu vuonna 1972 synnytettyyn tummahenkiseen sarjakuvasankariin, jonka seikkailuista on viimeksi saatu Suomessa nauttia laajemmin 1990-luvun Marvel-lehdissä. Nicolas Cagen jäyhän karrikoidusti näyttelemä Johnny Blaze on surmanajaja, joka on nuorella iällään myynyt sielunsa epäitsekkäistä syistä Mefistolle. Kun Peter Fondan vinkeästi tulkitsema Helvetin herra sitten lopulta kaipaa Blazen palveluksia, ei tehtävästä sovi kieltäytyä.

Päivisin Blaze esittää kuolemaa uhmaavia moottoripyörätemppuja ja vokottelee siinä sivussa muodokasta ex-heilaansa (Eva Mendes). Öisin hän muuttuu tuliseksi luurangoksi, joka huristelee ympäriinsä liekehtivällä demonipyörällä, palavia kettinkejä heilutellen. Mefiston palkkarenkinä hänen odotetaan päihittävän vallanhaluisen Mustasydämen sekä tämän inhat elementtikätyrit. Mutta ah ja voi, olisikohan pirullista kirousta mahdollista käyttää myös hyviin töihin? Löytyykö Blazesta munaa nousta isäntäänsä vastaan?

Järjellisen juonenkuljetuksen sijasta elokuvassa on panostettu sarjakuvatoimintaan, ikonimaiseen kuvastoon sekä episodimaisesti etenevään hahmojen esittelyyn. Blaze ajaa pätsinä roihuavalla prätkällään ylös pilvenpiirtäjän seinää. Yksi kerrallaan hän kohtaa supervoimia hallitsevia vastustajia. Ja aina väliin angsteillaan kiiltäväihoisen ex-tyttöystävän kaula-aukon suuntaan.

Tyylilajiksi on valittu mukatotisuudesta nouseva camp-huumori sekä lännenleffat mieleen tuova sankarikarauttelu. Vakavissaan katsottuna elokuva poksautteleekin aivot märkäpaiseille. Oikealla asenteella kokonaisuudesta saa kuitenkin irti riemastuttavan infantiilia hornawesternhupia.

Eli oikeasti hyväksi Ghost Rideria ei kutsuisi edes polttoitsemurhan tehnyt lämminveriravuri. Mutta itsetietoisena kalkkunapaistoksena se maistuu liekinkatkuiselle viihteelle.

Toni Jerrman - 3 tähteä

LEFFA-ARVIOT JATKUVAT TÄHTIVAELTAJA 1/07:ssä. Mukana mm. 300, Sunshine, Number 23, Arthur and the Minimoys, Hannibal Rising ja Night at the Museum.