Elokuvat

 
Snow White and the Huntsman
- Lumikki ja metsästäjä
 
Lumikin tarinan toinen tuore tulkinta, mainosmies Rupert Sandersin ohjaama Snow White and the Huntsman, ei osaa päättää ollako lintu vai kala. Katsojaparka sen sijaan tajuaa nopeasti, että käsissä on tolkuton kalkkuna.
 
Elokuva käynnistyy repaleisella selittelyllä, jonka päätteeksi valtakunnassa on kaikki huonosti. Varsin epätasapainoinen Ravenna-noita (Charlize Theron) on nainut leskeksi jääneen kuninkaan, tappanut tämän hääyönä ja päästänyt pottahiuksisen Finn-veljensä (Sam Spruell) johtaman armeijan linnoitukseen. Tämän seurauksena maa muuttuu mustaksi, ihmiset köyhiksi ja elämä ankeaksi. Lumikki-prinsessa (Kristen Stewart) lukitaan tyrmään mätänemään.
 
Vuosia myöhemmin taikapeili kertoo maidossa kylpevälle, neitsyiden elinvoimat imevälle kuningattarelle, että puhtoinen prinsessa ja hänen viaton sydämensä on joko tuhon tai ikuisen elämän lähde. Samaisella hetkellä Lumikki sattuu huomaamaan sellinsä seinässä sojottavan naulan, jonka avulla atleettisena pysytellyt neitokainen pakenee linnasta. Apuaan hänelle suovat pari taikaharakkaa sekä rannalla odotteleva uljas valkoinen hevonen. Vaikeuksia syntyy puolestaan Synkän metsän sieni-itiöistä, jotka aiheuttavat painajaishallusinaatioita.
 
Pakoretki saattaa kuningattaren hyperventiloivan raivon partaalle. Niinpä Lumikin perään lähetetään juoppo metsästäjä (Chris Hemsworth), josta leivotaan elokuvan vastentahtoista sankaria. Myöhemmin kuvioihin tupsahtavat myös kääpiöt, joita ovat päätyneet näyttelemään muun muassa Ian McShane, Bob Hoskins ja Ray Winstone. Vähänkös naurattaa.
 
Leffan kerrontaan ja lavasteisiin on pyritty luomaan dramaattista jylhyyttä, väkivaltaista realismia sekä totisen torvensoittajan vakavuutta. Harmaasävyinen synkkyys vaihtuu elokuvan kahjoimmassa kohtauksessa kuitenkin lapsellisen värikkääseen keijumaailmaan, jossa kesyt eläimet kirmailevat perhosten täyttämillä pientareilla. Osin mallia on haettu Hayao Miyazakin animaatioista, mutta niiden hienovarainen kauneus on väännetty mauttoman räikeäksi kiiltokuvaksi - tässä vaiheessa Teletappien ilmestyminen kuvaan ei ihmetyttäisi laisinkaan.
 
Jos elokuvan tyylilajiarsenaali on pelkkää honteloa sekametelisoppaa, niin sitä ovat myös roolihahmojen luonnekuvat sekä näyttelijäsuoritukset. Yksikään henkilöistä ei edes vahingossa käyttäydy loogisesti, eikä koko touhussa ole mitään järkeä. Ei edes viihdyttävyyden edestä.
 
Muhkealla budjetilla sekä pätevillä pukusuunnittelijoilla siunattu Snow White and the Huntsman on alkuvuoden ykkösfloppi. Tylsä, turta ja tyhmä filminraakile. Vältä kuin paiseruttoa.
 
Toni Jerrman
 
 
ELOKUVA-ARVOSTELUT JATKUVAT PAINETUSSA LEHDESSÄ: TÄHTIVAELTAJA 2/12.
 
Mukana mm. Prometheus, The Avengers, John Carter, Men in Black III, The Hunger Games, Dark Shadows, Mirror, Mirror, Wrath of the Titans, The Cabin in the Woods, Piranha 3DD ja War of the Dead - Stone's War.