Ursula K. Le Guin
Harhakaupunki
City of Illusions
Suom. Jyrki Iivonen. Avain
 
Alunperin vuonna 1967 ilmestynyt Harhakaupunki on Ursula Le Guinin kolmas hainilaisromaani. Kirja on periaatteessa jatkoa Maanpakolaisten planeetalle, mutta käytännössä sen pystyy aivan hyvin lukemaan myös itsenäisenä teoksena.
 
Muukalaisten hyökkäyksen jäljiltä Kaikkien Maailmojen Liitto on hajonnut ja Maapallo taantunut teknologiseksi takapajulaksi. Kaupungit on hävitetty. Harvat eloonjääneet asuvat pienissä eristäytyneissä yhteisöissä, joille on vuosisatojen kuluessa kehittynyt omat tavat, kulttuuri ja uskonto. Vieraisiin suhtaudutaan pelon ruokkimin väkivaltaisin tuntein.
 
Planeettaa hallitsevat salaperäiset Shingit, joiden huhutaan tukahduttavan kovakouraisesti kaikki orastavan kehityksen merkit. Toisaalta juuri Shingit ovat tuoneet Maahan pysyvän rauhan sekä lain, jonka mukaan elävän olennon tappaminen on aina väärin. Kutsutaanko heitä siis syyttä valloittajiksi ja valehtelijoiksi? Ihmiskunnan perivihollisiksi?
 
Kun historiallinen tieto on pyyhitty pois, vain taikausko ja epäluulo jäävät maailmanselitysten rakennusaineiksi.
 
Tabula rasa on myös Falkiksi nimetty kissansilmäinen mies, joka ilmestyy kuin tyhjästä syrjäisen metsäkylän raitille. Hän ei muista mitään menneisyydestään ja on mieleltään kuin vastasyntynyt lapsi. Hän oppii vuosien saatossa ihmisten tavoille ja lähtee sitten etsimään itseään kaukaisilta vuorilta. Es Tochin, Shingien fantastisen hallintokaupungin, pitäisi sijaita niiden uumenissa.
 
Falkin pitkä vaellus tarjoaa Le Guinille tilaisuuden esitellä ihmisten erilaisia heimokulttuureja ja luonnon monimuotoisuutta. Kirjan ytimessä on myös filosofinen pohdinta petollisten valheiden ja todellisuuden välisestä jännitteestä. Unohtamatta teemoja, jotka pureutuvat yksinäisyyden ja kodin käsitteisiin sekä persoonallisuuden rakennuspalikoihin.
 
Viehättävästi kirjoitettu romaani sulkee lukijan vaivatta syleilyynsä. Kuljettaa tämän kiehtovaan maailmaan, joka yllättää kerta toisensa jälkeen. Arvoituksellinen juoni on vetävä ja ihmiskuvaus erinomainen.
 
Kokonaisuutena Harhakaupunki on ensimmäisen hainilaiskolmikon selvästi hiotuin ja hallituin teos. Monimerkityksellinen, symbolistinen illuusio, josta riittää ammennettavaa.
 
Toni Jerrman
 
 
KIRJA-ARVOSTELUT JATKUVAT PAINETUSSA LEHDESSÄ: TÄHTIVAELTAJA 2/12.
 
Mukana mm. M. G. Soikkeli: Kadonneitten kaupunkien kronikka, Simon Lelic: Laitos, Maarit Verronen: Vanhat kuviot, J. Pekka Mäkelä: Muurahaispuu, Juri Nummelin: Jumalten tuho, Terry Pratchett: Posti kulkee, Åsa Schwarz: Nefilit, Cecelia Ahern: Tyttö peilissä, Laura Lähteenmäki: Niskaan putoava taivas, Johan Harstad: Darlah - 172 tuntia Kuussa, Beth Revis: Across the Universe - Matka alkaa, Joshua Mowll: Suuri avaruusralli, Deborah Harkness: Lumottu, Sheridan Le Fanu: Carmilla ja muita kertomuksia, Bram Stoker: Draculan vieras ja muita kauhukertomuksia.