Worldcon Suomeen

Worldcon Helsinkiin!

World Science Fiction Convention on maailman scifi-fanien oma päätapahtuma. Jo Tom Ölander haaveili aikoinaan tapahtuman saamisesta Suomeen. Mutta vasta vuonna 2012 alkoi todenteolla tapahtua, kun Eemeli Aro käynnisti Chicagon Worldconissa yhdysvaltalaisten scifi-fanien kanssa Helsinki in 2015 -hankkeen.

Pikaisesti läpivedetty pirteä kampanja ylsi lähes maaliin asti. Elokuussa 2013 Helsinki hävisi vuoden 2015 Worldconin äänin 645–610 Yhdysvaltain Spokanelle.

Miltei saman tien aloitettiin uusi yritys otsikolla Helsinki in 2017. Helsinki kilpailee tällä kertaa tapahtumasta Japanin, Montréalin ja Washington DC:n kanssa. Mikäli voitto tulee kotiin, järjestetään Worldcon 9.–13. elokuuta 2017 Helsingin Messukeskuksessa.

Helsinki in 2017 -hankkeella on laaja tukiverkko. Parhaimmillaan esittelypöytiä on ollut samana viikonloppuna 4–5 scifi-tapahtumassa ympäri maailmaa. Virallisia tukijoita on jo yli 750.

Pelkkä hankkeen kannattaminen ei kuitenkaan riitä, sillä kisa ratkaistaan äänestämällä. Jos olet sitä mieltä, että Helsingin Worldcon olisi hieno juttu, äänestä Helsingin puolesta!

Äänioikeutettuja ovat ensi vuoden Worldconin, eli Yhdysvaltain Spokanessa järjestettävän Sasquanin, täys- ja kannatusjäsenet. Kannatusjäsenyyden hinta on tällä hetkellä 30 euroa. Lisäksi äänestäjän pitää maksaa ensi vuonna erityinen äänestysmaksu, joka on suuruudeltaan 30–40 euron luokkaa. Äänestysmaksua vastaan saa myös vuoden 2017 Worldconin kannatusjäsenyyden.

Rahoille on luvassa muutakin vastinetta, sillä kannatusjäsenmaksu antaa oikeuden osallistua Hugo-äänestykseen. Ja viime vuosina kustantajat ovat tarjonneet Hugo-äänestäjille osan ehdolla olevista teoksista ilmaisina digiversioina.

Eli kipinkapin nettiin ostamaan Sasquanin kannatusjäsenyys. Helsinki voi voittaa Worldcon-kisan vain saamalla eniten ääniä. Ja siihen tarvitaan juuri sinua!

Vesa Sisättö

Ensi vuoden Worldconin jäsenmaksun voi maksaa Sasquanin sivuilta löytyvien ohjeiden avulla:
http://sasquan.org

Helsinki in 2017 -hankkeen kotisivut:
http://www.helsinkiin2017.org