Sarjakuva-arvostelut

Worldconeissa kiertävien scifi-harrastajien sarjakuvatietämys on kehno. Niinpä sarjakuvaromaaneille jaettava Hugo-palkinto on lähes järjestään mennyt jollekin netti-ilmiön synnyttäneelle pilipalituotteelle. Silloin tällöin sokea kanakin löytää jyvän. Kuten vuonna 2013, jolloin rakettipystin nappasi Brian K. Vaughanin ja Fiona Staplesin Saga (Like).

Saga ammentaa klassisesta tarinasta, mutta kohottaa aiheen potenssiin kolme. Tämän mahdollistavat sympaattiset, aitoutta huokuvat päähenkilöt sekä ihmeitä tulvivat scifi-kulissit.

Alana ja Marko ovat rakastavaisia tuhoisan sodan repimässä galaksissa. He edustavat verisen kädenväännön eri osapuolia, eikä kummankaan rotu suhtaudu kaksikon yhteiseloon – tai heidän tuoreeseen lapseensa – suopeasti. Niinpä perhe joutuu pakenemaan henkensä edestä.

Pasifistiselle asenteelle ja rauhaisalle perhe-elämälle on kuitenkin vaikea löytää sijaa galaksissa, jossa jokainen älyllinen laji on pakotettu valitsemaan puolensa, jokainen planeetta on muuttunut taistelutantereeksi ja viholliset on demonisoitu jo aikaa sitten.

Sarjakuva pääsee kiitettävän lähelle hyvin erilaisista kulttuureista ponnistavia päähenkilöitään ja kuvittaa hienosti heidän suhdettaan. Samalla pariskunta kohtaa niin planeettaansa suojelevia teiniaaveita kuin omia teitään lentävän rakettipuunkin. Tilaa annetaan myös rakastavaisia jäljittäville tahoille, kuten televisiopäiselle prinssirobotille sekä armottomalle palkkionmetsästäjälle, joka ei ole aivan vailla moraalia.

Saga on huolella rakennettu, inhimillinen sarjakuvahelmi, jossa pienimmilläkin yksityiskohdilla on merkitystä. Monet tarinaan upotetut vihjeet ja vertauskuvat avautuvat tosin vasta jatkossa, joten sopii toivoa, ettei tämä ensimmäinen albumi jää Suomessa pelkäksi tähdenlennoksi. Lisää on pakko saada tai revin universumin kaikki pelihousut!

TONI JERRMANIN SARJAKUVA-ARVOSTELUT JATKUVAT PAINETUSSA LEHDESSÄ.

Mukana myös:

Valerian ja Laureline: Muistoja tulevaisuuksista
Thor: Luojapommi
Batman: Synkkä voitto
Jätti
Kansalainen Cowboy Henk
Deadman Wonderland
Hanhenmarssia e-mollissa
Entropian erinomainen ensyklopedia, 1. säe: Vahvempaa humalaa
Karim 1: Ulkopuoliset
Linna 1
1986
Olipa kerran Ranskassa: Nyt miekkaan tarttukaa
Alix: Kiinan keisari
Pappa Afrikassa
Batman: Vuosi nolla
Haikaralaivue: Lento pohjoiseen
Päivät yötä
Kettujumala palelee
Korpilentäjä