The Zero Theorem
(UK-versio)

Legendaarisen ohjaajanero Terry Gilliamin tuorein elokuva, The Zero Theorem (2013), nähtiin Suomessa valkokankailla Rakkautta & Anarkiaa -festivaaleilla, mutta ei normaalilevityksessä. Moisesta sietää olla pöyristynyt. Järkytystä vain pahentaa se tosiseikka, että Gilliamin luomus on monin verroin parempi kuin 95 prosenttia suomalaisiin teattereihin valituista elokuvista.

Ollaan tarkemmin määrittelemättömässä lähitulevaisuudessa. Ihmiset pukeutuvat hilpeän värisiin vaatteisiin, elektroniset mainostaulut huutavat sadan prosentin alennuksia ja meno kaupungilla on niin villiä, ettei moinen cocktail ole voinut syntyä kuin Gilliamin aivoista.

Kalju, harmaan valju datakoodari Qohen Leth (Christoph Waltz) ei istu tähän ympäristöön. Epäsosiaalinen herra haluaisi vain pysytellä kotonaan vanhassa kirkossa. Näin tulisi varmistettua, että hän on takuulla puhelimen ääressä, kun kiihkeästi odotettu puhelu saapuu. Leth on näet vakuuttunut siitä, että jossain vaiheessa joku soittaa ja kertoo, mikä on hänen elämänsä tarkoitus. Sitä ennen ei oikein parane tehdä mitään.

Työpaikalla Leth valittaa ahdingostaan lähimmälle esimiehelleen (David Thewlis), joka lupaa saattaa hänet yhteyksiin firman Hallinnon (Matt Damon) kanssa. Tämän kohtaamisen seurauksena itsestään me-muodossa puhuva Leth päätyy mukaan nollateoreemaprojektiin. Vuosien mittaan projekti on saattanut jo ison kasan koodareita hulluuden rajoille.

Jatkossa Leth viettää aikansa pääosin tietokoneen ääressä ja kasaa 3D-ympäristössä matemaattisista palikoista erilaisia laskentakaaviota. "Nollan tulee olla 100 prosenttia", kuuluu tavoite. Käytännössä rakennelmat sortuvat kerta toisensa jälkeen, eikä hanke tunnu etenevän.

Ihmisiä pelinappuloinaan käyttävä Hallinto seuraa Lethin ponnisteluja useiden valvontakameroiden välityksellä. Soppaa hämmentää tietokoneen ruudulla heiluva psykoanalyytikko-ohjelma (Tilda Swinton), jonka tehtävänä on pitää huolta miehen mielenterveydestä.

Yksinäisen herran seuraan ui kaksi uutta tuttavuutta, virtuaalisia onnenhetkiä tarjoileva Bainsley (Mélanie Thierry) sekä teinihakkeri Bob (Lucas Hedges). Heidän kauttaan Leth saa jälleen hapuilevan otteen reaalitodellisuudesta – ja kenties tajuaa, että elämästä ei jää mitään käteen, jos sen tuhlaa jonkin mystisen merkityksen odottamiseen.

The Zero Theorem suorastaan tulvii kiehtovia yksityiskohtia sekä ulkoasussa että tarinassa. Lethin rapistunut kotikirkko on humahduttava visuaalinen elämys. Samaa räiskyvää Gilliam-linjaa edustavat nestemäistä koeputkisoftaa syövät tietokoneet sekä valtava, 1950-lukulaista masuunireaktoria muistuttava neuroverkkokeskus. Lethin apaattista epätoivoa kuvastaa hienosti moneen otteeseen toistuva visio kaiken nielevästä mustasta aukosta.

The Zero Theorem on valloittava, erikoinen ja filosofinen metafora ihmisenä olemisesta ja asioiden tärkeysjärjestyksestä. Inhimillinen tragedia ja hulvaton komedia, joka on suodatettu Gilliamin ainutkertaisen mielikuvituksen läpi – tarjoiltuna näyttelijöillä, jotka pistävät parastaan.

Brazil (2/02) on saanut arvoisensa seuraajan.

    Leffa ••••
    Kuva ••••
    Lisät •••
Kulissien takaisessa kurkistuksessa (18 min.) tekijät kehuvat toisiaan ja kertovat kiintoisia yksityiskohtia tuotannosta. Efekteistä puhutaan kuuden minuutin ajan. Bukarestin kuvauspaikkoihin ja kirkkolavasteen rakentamiseen uppoudutaan 18 minuutiksi. Pukusuunnittelija kertoo omasta roolistaan lähes puolen tunnin edestä.

Lisäksi kaksi lyhyttä haastattelua, joissa omista rooleistaan kertovat elokuvassa vilahtaneet Sanjeev Bhaskar ja Emil Hostina.

TONI JERRMANIN DVD-ARVIOT JATKUVAT PAINETUSSA LEHDESSÄ.

Mukana myös:

Under the Skin
An Adventure in Space and Time
Battle Beyond the Stars
Space Raiders
Necropolis

"Kaikki, mikä kiiltää, ei ollut kultaa edes 1980-luvulla. Vielä vähemmän ne, mitkä eivät edes kiiltäneet."