Elokuvat

Real Steel

Kun leffan levittäjänä toimii Walt Disney -studio, ohjaajana häärii Shawn "Yö museossa" Levy ja teemana on isän ja pojan bondaus, eivät odotukset asetu kovin korkealle. Real Steel yllättää kuitenkin positiivisesti. Imelyys on minimissään, ja jopa ääliömäinen idea 11-vuotiaasta robottinyrkkeilyn supertaitajasta maistuu siedettävältä.

Lähitulevaisuudessa kauko-ohjatut robotit ovat korvanneet ihmisnyrkkeilijät. Metalli raikaa komeasti, kun stailit teknosoturit hakkaavat ja pätkivät toisiaan kehässä. Wolverine-tähti Hugh Jackmanin esittämä Charlie Kenton on entinen nyrkkeilijä, joka kiertää ruosteensyömine roboineen lajin rähjäisimpiä areenoita. Ura on kaikin puolin alamaissa, ja velkaa on päässyt kertymään joka suuntaan.

Mahdollisuus uuteen nousuun tulee yllättävästä suunnasta. Ex-vaimon kuoltua Charlie myy Max-poikansa (Dakota Goyo) huoltajuuden tämän tädille isosta rahasta. Ainoa ehto on, että mies hoitaa jälkikasvuaan yhden kesän. Rasittavalta vaikuttavan velvollisuuden herra aikoo hoitaa dumppaamalla tiniäisen Bailey-neidon (Evangeline Lilly) hoiviin. Robonyrkkeilystä innostuneesta Maxista ei kuitenkaan pääse ihan näin helpolla eroon.

Periaatteessa juoni vierautuneen isän ja pojan lähentymisestä on vanhaa kauraa. Omaperäisyyttä ei löydy myöskään rakenteesta, jossa suloinen lapsonen löytää kaatopaikalta romurobotin, josta kasvaa kansan rakastama työläissankari. Onhan toki aina hienoa nähdä, kuinka pieni altavastaaja päihittää niljat bisnespamput.

Epäuskottavista lähtökohdista huolimatta Real Steel toimii. Jackmanissa on välitöntä äijäkarismaa, joka tuo kuluneeseen karikatyyriin aitouden henkeä. Myös Goyon ja Lillyn vilpittömät roolisuoritukset nostavat heidän roolihahmonsa kliseiden tuolle puolen. Homma rullaa ja viihdyttää.

Parasta elokuvassa ovat näyttävät robottitaistelut, joiden kuluessa voi aivan tuntea metallinyrkkien jykevän mäiskeen. Ba-dam! Du-bum! Crash! Tästä meiningistä on jopa kapisen perunakuoriaisen vaikea olla innostumatta.

Kaiken kaikkiaan Real Steel on hämmentävä kokemus: positiivisella naiiviudella ladattu, tunteisiin vetoava elokuva, joka ei ällötä tai herätä kyynistä raivoa.

Toni Jerrman

ELOKUVA-ARVOSTELUT JATKUVAT PAINETUSSA LEHDESSÄ (TÄHTIVAELTAJA 4/11).

TONIN JA ILJAN TÖTTÖRÖÖTIT
Stevenin vaarilla oli sarvi, hiiala-hiiala-hei!

The Adventures of Tintin ••• / •••
Real Steel ••• / ••
In Time •• / –
Contagion ••• / •••
Attack the Block ••• / •••
The Thing • / ••
Iho jossa elän •••• / •••
Syvälle salattu • / –
Immortals ••• / ••••
The Three Musketeers •• / –