Elokuvat


Devil’s Rejects

Rob Zombien ohjaaman Devil’s Rejectsin saapumisesta Suomen teattereihin ei ole mitään hajua. Koska raju raina kuitenkin esitettiin valkokankaalla lokakuun Night Visions -festivaaleilla, ansaitsee se arvostelun myös Tähtivaeltajan sivuilla.

Zompparimiehen edellinen leffa, House of 1000 Corpses (TV 4/03), lappoi silmille aivan kaiken ja heitti keittiön lavuaarin vielä päälle. Hurtin pilailun ja kammokohtausten kavalkadi hämmästytti ja kummastutti montaa pientä kulkijaa. Nyt liikutaan huomattavasti hillitymmillä linjoilla, vaikka kyseessä onkin eräänlainen jatko-osa tuhannen ruumiin talolle. Devil’s Rejects on tiivis kokonaisuus, jonka 1970-lukulaisen brutaali väkivaltakuvaus ällöttää juuri siten kuin on tarkoituskin.

Filmi räjähtää käyntiin, kun poliisit hyökkäävät aseet laulaen Firefly-äiteen (Leslie ”Poliisiopisto” Easterbrook) johtaman murhaperheen maatilalle. Tulituksesta pääsevät pakoon vain Charles Mansonia muistuttava partaheebo Otis (Bill Moseley) sekä farkut puolitangossa kirmaava Baby-neito (Sheri Moon Zombie). Karkumatkallaan kaksikko lahtaa ja kiduttaa armotta tiellensä eksyneitä. Mukaan joukkoon karahtaa piakkoin myös Sid Haigin esittämä klovnikarikatyyri Captain Spaulding - mikä ei ainakaan vähennä tappojen määrää.

Tämän ihmeempää juonikuviota leffassa ei ole. Silti kokonaisuus on lähes hypnoottinen kokemus, sillä elokuvassa tunteeton pahuus on korotettu äärimmäiseen potenssiin. Henkilöiden roolit väännetään myös aivan yllättäen päälaelleen, kun veljensä murhasta raivostunut sheriffi (William Forsythe) intoutuu yhtä sadististen metodien käyttöön kuin takaa-ajettavansakin. Toisaalta on mahdoton kuvitella, että Otisin, Babyn ja Spauldingin kaltaisista epäinhimillisistä kusipäistä voisi luoda sympaattisia antisankareita. Muilta tunteilta on kuitenkin vaikea välttyä, kun verentahrima kolmikko kaasuttaa upeasti toteutetussa lopetuksessa kohti poliisien tiesulkua ja taustalla jyrää Lynyrd Skynyrdin Freebird-biisi!

Ankaraan filmiin tuo huumoria kaksi juhlallisen päätöntä kohtausta, joista toinen käsittelee Marx-veljesten elokuvia ja toinen kanojen kanssa harjoitettavia seksiakteja.

Devil’s Reject on anteeksipyytelemättömän ilkeä elokuva. Armoton hitti!

Toni Jerrman - 4 tähteä

TONI JERRMANIN JA ILJA RAUTSIN ELOKUVA-ARVOSTELUT JATKUVAT TÄHTIVAELTAJA 4/05:ssä. Mukana mm. King Kong, Harry Potter, Narnia, Sky High, Descent, Corpse Bride, Ghost in the Shell 2, Doom ja Seven Swords