Benoit Duteurtre
Tyttö ja tupakka
(La petite fille et la cigarette)
(Suom. Marko Pasanen. Like)
Tuoreet ranskalaiset lähitulevaisuusdystopiat ovat nyt rantautuneet Suomeen. Siinä missä Jean-Christophe Rufinin ajatuksellisesti mielenkiintoista Globaliaa häiritsee kirjallisen asun kökköys, henkilöiden aneemisuus sekä kehnoa toimintaelokuvaa kopioiva juonenkuljetus, on Benoit Duteurtren Tyttö ja tupakka -romaanissa kaikki osaset kauniisti kohdallaan.
Kyseessä on taiten paperille kirjattu kafkamainen kertomus, jossa
lasten palvonta, tupakoitsijoiden kriminalisointi ja
tositelevisio-ohjelmat on vedetty loogisiin äärimmäisyyksiinsä.
Poliitikkojen, kansalaismielipiteen ja median piikittelystä
puhumattakaan. Tyttö ja tupakka onkin hulvattoman hauska ja ahdistava
musta komedia, joka katsoo meitä ympäröivää maailmaa paljastavan
scifi-peilin kautta.
Kirja käynnistyy kiperästä dilemmasta: Kyllä, kuolemaantuomitulla on
pykälien mukaan oikeus polttaa viimeinen savuke juuri ennen
teloitustaan. Mutta kuinkas tämä onnistuu, kun vankien ja vartijoiden
terveyden vaalimiseksi tupakointi on kielletty koko vankilan alueella?
Pieneltä tuntuvasta kärpäsestä kasvaa julkisuusintoisen
puolustusasianajajan ja markkinoitaan vauhdilla menettävän
tupakkateollisuuden ansiollisella avustuksella todellinen härkänen.
Tiedotusvälineet intoutuvat nostamaan kiistan otsikoihin, ja pian
asiaan joutuvat ottamaan kantaa niin korkein oikeus kuin maan
presidenttikin. Ja lopputulos ylittää kaiken sen, mitä saattaisi
ennalta kuvitella!
Toisaalla seurataan tavallisen keski-ikäisen kaupungin virkamiehen
kärvistelyä uuden lapsiystävällisen politiikan keskellä. Pormestari on
näet päättänyt osoittaa suurta elämän- ja nuoruudenrakkautta
laajentamalla päiväkotien verkostoa kaikkiin keskusviraston
rakennuksiin. Niinpä kurittomat tiniäiset valtaavat virkamieskunnan
työtilat - eikä tenavien leikkejä sovi keskeyttää, jollei halua
itselleen epäsosiaalisen häirikön leimaa.
Tässä maailmantilanteessa ennuste ei ole kovin hyvä virkamiehelle, joka
vain haluaisi nauttia olostaan ilman kaikkialle tunkevia,
pilallehemmoteltuja kakaroita. Varsinkin kun hän kehtaa kiinnittää
huomiota siihen, että pormestarin rehellisyyden ja yhteisen hyvän
ympäristönsuojeluprojekti on ainoastaan lisännyt kaupungin
saastepäästöjä. Sekä polttaa salaa tupakkaa.
Pian mies onkin jo absurdiksi yltyvän oikeuskoneiston rattaissa ja saa huomata nousseensa valtakunnan viholliseksi numero yksi.
Duteurtre ei säästele pilkkakirveensä sivalluksia, vaan jakaa teräviä
huomiota suuntaan jos toiseenkin. Väliin lukija hohottaa äänekkäästi
kerronnan käänteille, väliin ne taas kylmäävät kauhistuttavassa
uskottavuudessaan. Romaanin kuva ihmisyydestä on kaukana positiivisesta
mutta hyvin lähellä todellisuutta. Tekopyhyyttä, älyvapautta,
ennakkoluuloja, itsekeskeisyyttä, valheita, politiikkaa ja moralismia.
Aiheellista vainoharhaisuutta.
Tämä kirja on rikos terveysfasisteja, kukkia ja lapsuutta vastaan!
Toni Jerrman
Kimmo Lehtonen
LUEMINUT
(omakustanne)
Tähtivaeltajastakin tutulta Kimmo Lehtoselta on ilmestynyt odotettu kolmas romaani. Poikkeavasti, mutta aiheeseen sopivasti, koko teos on ladattavissa ilmaiseksi netistä, osoitteesta http://babeknabel.fi. Creative Commons -lisenssillä julkaistun romaanin painetun version voi puolestaan ostaa Helsingin Lasipalatsin Kirja kerrallaan -myymälästä ja -nettikaupasta.
Lähitulevaisuuteen sijoittuvan tarinan keskushenkilö on Suomessa syntynyt Eero Ranta, joka on viettänyt pääosan elämästään Keski-Euroopassa. Uudelle romaanilleen aihetta etsivä Eero päätyy kirjan alussa Mustanmeren rannalla sijaitsevaan miljoonakaupunkiin, joka on oudosti eristäytynyt muusta Euroopasta. Lentoyhtiöt kiertävät paikan kaukaa eikä netistä löydy tuoreita alueeseen liittyviä uutisia.
Kommunismin vainoharhaisen kuristuksen ja Euroopan Unionin kapitalistisen byrokratian kokenut satamakaupunki näyttää vajonneen hallitsemattoman anarkian tilaan. Poliiseja ei näy mailla halmeilla, liikennesäännöt on heitetty romukoppaan ja kaupungin johto on hävinnyt jäljettömiin. Sen sijaan paikkakunnalla kukoistavat kymmenet erilaiset vaihtoehtoliikkeet aina luontoaktivisteista hakkereihin ja antiglobalisteista libertanisteihin.
Tälle kanvaasille Lehtonen maalailee uudenlaista utopistista yhteiskuntamallia, netin avoimista tietojärjestelmistä muottinsa lainaavaa yhteisöä. Ilman johtajia ja valtarakenteita toimivaa verkostoa, joka perustuu vapauden, tasa-arvon ja kahlitsemattoman informaation kaltaisille ajatuksille. Jossa asiat päätetään yhteisillä keskusteluilla ja kansan mielipide toteutuu paremmin kuin edustuksellisessa demokratiassa koskaan.
Tämä on tietenkin äärimmäinen yksinkertaistus kirjan sisältämistä lukuisista ajatuksista – joihin kuuluvat myös eurooppalaisen aatehistorian sekä todellisuuden perimmäisen luonteen aukipurkaminen. Lehtonen pureutuu valitsemiinsa teemoihin monilta eri kanteilta eikä sorru perustelemattomaan argumentointiin. Jo teoksen lähtöasetelma sisältää niin monia ristiriidan siemeniä, että se ansaitseekin perinpohjaisen käsittelyn. Kiehtovista yhteiskunnallisista pohdinnoista huolimatta romaani ei jää tylsän asiatykityksen asteelle, vaan taustat ja näkemykset esitellään vetävän juonen puitteissa.
Uusanarkistinen, avoin verkostoutopia on Euroopan Unionin silmissä sen olemassaoloa uhkaava mörkö. Niinpä liikkeen leviäminen on pysäytettävä hinnalla millä hyvänsä. Byrokratiaan nojaavan Unionin on mahdoton ymmärtää hajautettua hallintojärjestelmää, joka toimisi ilman poliittisen koulun läpikäyneitä johtajia ja paperisotaa pyörittäviä virkamiehiä.
Mutta kuinka pitkälle EU on valmis menemään tukahduttaakseen ruohonjuuritasolta nousevan yhteisömallin? Vastausta ei tarvitse kaukaa hakea. Riittää, kun katselee hiukan ympärilleen. Todellisuudesta vieraantuneet lainsäätäjät yrittävät kahlita informaation virtaa absurdeilla tekijänoikeuspykälillä, nuorisoaktivismiin isketään epätoivon vimmalla terrorismin leimaa ja mielenosoitukset pistetään ruotuun kovin ottein.
Lukukokemuksena kirjaa häiritsee kokonaisuuden jonkinasteinen puolitekoisuus. Periaatteessa kelpoon tekstiin on jäänyt liian paljon helposti korjattavissa olevia huolimattomuuksia: kirjoitusvirheitä, toistuvia tai puuttuvia sanoja, vääriä aikamuotoja sekä muilla tavoin ongelmallisia lauseita. Lisäksi kerronta sahaa alkuun turhilla sivupoluilla ja osa kohtauksista tupsahtaa eteen töksähtäen. Jotkut ratkaisut kallistuvat myös epäuskottavuuden puolelle, kun taas eräät keskeiset juonen juuret jätetään täysin ilman selitystä (esim. Eeron sairastelu ja TAI-järjestelmä).
Ilman näitä kauneusvirheitä tarjolla olisi kotimaisen tieteiskirjallisuuden aateliin kuuluva romaani. Lehtonen käsittelee älykkäästi ja omaperäisesti samoja kysymyksiä, joiden parissa ahkeroivat myös englanninkielisen sf-kirjallisuuden kovimmat nykynimet. Selkeää resonanssia löytyy mm. Tähtivaeltajassakin esiteltyjen Cory Doctorowin ja Justina Robsonin kanssa. Ja se on paljon sanottu se.
Toni Jerrman
KIRJA-ARVOSTELUT JATKUVAT TÄHTIVAELTAJA 2/06:ssa. Mukana mm. Rufin, Palahniuk, Kostova, Brown, Pratchett, Auer, Viertola, Dunmore ja
Hill.