Keisarillinen kaarti syöksyy kuolemaan. Palvotut superaseet hävittävät maailmoja. Sadistiset demonit korruptoivat sieluja. Kerettiläiset poltetaan roviolla. Ja muinaiset avaruuslaivat halkovat tähtienvälistä pimeyttä, kun ihmiskunta käy ikuista sotaa muukalaishirviöitä vastaan. Tästä on hyvä tieteisfiktio tehty!
Warhammer 40 000 on taktisten rooli- ja lautapelien ympärille syntynyt tieteisfantasiamaailma. Sen goottilainen avaruusmytologia haastaa laajuudessaan Sormusten Herran, Star Trekin ja Tähtien Sodan kaltaiset fiktion jättiläiset.
Vuodesta 1987 asti sadat pelisuunnittelijat ovat työstäneet Warhammer 40 000 -pelejä, lukemattomat kirjailijat luoneet maailmaan sijoittuvia tarinoita ja kymmenettuhannet pelaajat käyttäneet miljoonia pelitunteja tässä loputtoman sodan runtelemassa mielikuvitusuniversumissa. Silti Sotavasara ei ole noussut fiktiomaailmojen Olympus-kukkulalle, kuten on käynyt lukuisille tuoreille fantasiaeepoksille. Se ei ole myöskään muuttunut Dungeons & Dragonsin kaltaiseksi kaikkien tunnistamaksi populaarikulttuuri-ilmiöksi. Vuosi 40 000 elää lähinnä finninaamaisten poikien ja kaulapartaisten herrasmiesten pelipöytien äärellä, vakaasti kulttuurin marginaalissa.
Kuinka tämä on mahdollista aikana, jolloin keskinkertainenkin supersankarifilmatisointi kerää miljoonayleisön ja nuorten pöljät kauhufantasiat ovat mainstreamimpia kuin saippuaoopperat?
Fiktiopeto tulee ja tappaa
Warhammer 40 000 on pelimaailman suurimpia rahasampoja ja silti yksi alan kaltoin kohdelluimpia lisenssejä. Warhammerin ja sen omistajan, Games Workshop -yhtiön, historia mukailee luomaansa pelimaailmaa. Firma on jättimäinen, sisältä mätä imperiumi, joka murskaa kaiken yksilöllisyyden ja oma-aloitteisuuden ja toistaa loputtomiin vanhoja virheitään - mutta on aivan liian suuri koskaan kaatumaan.
Sotavasara-miljöötä ei voi kuitenkaan syyttää ideoiden puutteesta. Varsinkaan, koska merkittävä osa näistä ideoista on kähvelletty muusta tieteisfiktiosta, kauhusta ja fantasiasta. Sen jälkeen ne on survottu 40 000 mankelin läpi ja niiden volyymi on väännetty yhteentoista.
Pelimaailmaa värittävä dystopia saa George Orwellin ja Aldous Huxleyn näyttämään utopisteilta. Kuolematon Jumalkeisari hallitsee ihmiskunnan imperiumia kultaiselta valtaistuimeltaan. Sääli vain, että Keisari on vuosituhansia elämän ja manalan rajoilla virunut muumio, jota pidetään hengissä tuhansilla päivittäisillä ihmisuhreilla. Tämä ei kuitenkaan estä keisarillista kulttia palvomasta imperiumin perustajaa kaikkivoipana jumalhahmona. Kultin edustajat käännyttävät epäuskoisia ja polttavat roviolla kaikki, jotka eivät kumarra Keisarin kuvan edessä.
Vaikka ihmiskunnan massat ovat valuneet Linnunradan joka kolkkaan, rivikansalaisen asema on yhtä surkea kuin Stalinin ajan Neuvostoliiton ja feodaalisen agraarihelvetin yhdistelmässä. Tavallinen kaduntallaaja tuntee vain loputtoman yksitoikkoisen elämän kaupunkimaailmojen teräs- ja betoniluolien syövereissä. Tai vieläkin lyhyemmän elonkaaren marssiessaan sotaan Keisarillisen kaartin riveissä.
Kuten kaikki hyvät dystopiat, imperiumi elää jatkuvan ja rajattoman sodan tilassa. Miljoonapäiset armeijat uhrataan surutta joka puolella riehuvien ristiretkien edistämiseksi. Imperiumin doktriiniin ei kuulu diplomatia: kaikki avaruusoliot ja vieraat ihmiskulttuurit lasketaan kerettiläisyyden piirin. Tarvittaessa kokonaisia maailmoja poltetaan, jos niiden epäillään olevan ”kaaoksen” tai ”xenojen” saastuttamia.
Imperiumin sotiin lähetetään vastustajiinsa nähden kehnosti varustettu Keisarillinen kaarti. Varusteiden puute ei kuitenkaan haittaa, sillä reservejä on loputtomasti ja usko Keisariin pitää taistelutahdon yllä. Hieman paremmin pärjäävät avaruusmariinit, alun perin Keisarin itsensä koulimat supersotilaat, jotka pyhää vihaa uhkuen hävittävät suuremmankin avaruusolioiden legioonan.
Tieteen puolella ihmiskunta on taantunut jonkinlaiseksi tähtienväliseksi rahtikultiksi. Suurin osa koneista ja laitteista on tuhansia vuosia vanhoja, ja taito rakentaa uusia on aikaa sitten kadonnut. Avaruuslaivoja, voimalaitoksia ja erilaisia superaseita huolletaan rukouksin ja rituaalein.
Marsin laitekultin punakaapuiset konemystikot palvovat koneiden henkiä ja lepyttelevät niitä tarvittaessa. Jos ase jumittuu, sitä ei korjata, vaan se voidellaan pyhällä öljyllä, rukoillaan konehengeltä anteeksiantoa ja toivotaan parasta. Kaikenlainen tutkimus ja olemassaolevien keksintöjen parantelu kuuluvat kerettiläisyyden piiriin, ja liian innokkaat konenäkijät päätyvät samaan rovioon keisarinpilkkaajien kanssa.
OTTO SINISALON MASSIIVINEN WARHAMMER 40 000 -ARTIKKELI JATKUU TÄHTIVAELTAJA 1/11:sta.