Lordi Dunsany
Haltiamaan kuninkaantytär
(The King of Elfland’s Daughter)
(Suom. Johanna Vainikainen-Uusitalo. Vaskikirjat)
Sir Edward John Moreton Drax Plunkett (1878-1957), eli 18. lordi Dunsany, on fantasiakirjallisuuden varhaisvaiheiden keskeinen vaikuttaja. Tämän, hänen tärkeimmän teoksensa suomentaminen on nuorelta Vaskikirjat-kustantamolta todellinen kulttuuriteko.
Käännösurakka ei liene ollut niitä yksinkertaisimpia, sillä alkuteos tunnetaan vivahteikkaasta, tunnelmallisesta kielestään, jota mm. Neil Gaiman kehuu vuolaasti kirjan esipuheessa. Hän onkin oivallinen valinta valottamaan Haltiamaan kuninkaantyttären ansioita, onhan hän yksi niistä nykykirjoittajista, joiden töissä voi huomata selviä kaikuja Dunsanyn teemoista.
Osa Dunsanyn käsittelemistä aiheista pohjaa miellyttävällä tavalla vanhaan kansanperinteeseen. Osa taas on aitoa, omaleimaista kuvitelmaa, joka on valanut monet modernin fantasiakirjallisuuden peruskivistä; sitä kuvastoa, joka toistuu valitettavan haalistuneena noin joka toisessa sittemmin kirjoitetussa möhköfantasiasarjassa. Jopa J. R. R. Tolkienin teoksissa on sekä temaattisia että tunnelmamuistumia Haltiamaan kuninkaantyttären maisemista. Muun muassa haltiaruhtinaan ja hänen tyttärensä välinen ristiriita kuolevaisen puolison takia soittelee tätä kautta tuttuja kelloja nykylukijan korvissa.
Kirjan varsinainen juoni kertoo Erlin laakson väestä, joka kaipaa kylälleen mainetta ja kunniaa ja tahtoo siksi hallitsijan Haltiamaasta. Vuosien kuluessa kuitenkin huomataan, ettei taikuus istu ongelmitta pienen kylän elämänmenoon. Ihmisten maiden ja Haltiamaan rinnakkaiselo ei ole kitkatonta, sillä aikakin kulkee niissä eri tahtiin. Erilaiset taikuuden ilmentymät, kuten peikot ja yksisarviset, huolestuttavat kyläläisiä, mutta heidän hallitsijansa sitä vastoin kietoutuvat kukin tavallaan yhä syvemmälle Haltiamaan ihmeisiin.
Haltiamaan ja ihmisten maiden perustavanlaatuinen ero kulkee punaisena lankana läpi koko kirjan. Kaikki keskeiset henkilöhahmot tasapainottelevat haltiuuden ja ihmisyyden välissä: yksi suree ihmiseen rakastunutta lastaan, toinen haikailee muurintakaista puolisoaan ja kolmas huojuu valtakuntien reunamuurilla osaamatta päättää, minne kuuluu ja kuka oikeastaan on. Tämä rajankäynti onkin tarinan haikea pohjavire. Ihmiseen voi syttyä Haltiamaan kaipuu, mutta se ei ole hänelle, eikä laajemmin myöskään hänen yhteisölleen, hyväksi. Säännöt ja rajat ovat olemassa syystä, ja niiden rikkomisesta seuraa murhetta.
Kielletyn hedelmän kiehtovuus kietoutuu myös kielen ja havainnoinnin tapoihin, niin fiktiossa kuin aidossa kansanperinteessäkin: joihinkin ilmansuuntiin ei katsota eikä niissä sijaitsevista asioista puhuta nimeltä. Varsinkin tämän kaipuun ja pelon ristivedon käsittelyn ansiosta Haltiamaan kuninkaantytär on ehyt ja filosofinen, suorastaan viisas teos. Siinä ei myöskään ole myöhemmälle fantasiakirjallisuudelle niin tyypillisiä vastakkainasetteluja.
Tarinallisten ansioiden rinnalle teoksen erityispiirteeksi nousee kieli. Kerronta on kautta linjan täyteläistä, kuvailu harmonista ja tasapainoon pyrkivää. Runollisen toiston kautta hahmottuu satumainen kuva rauhallisesta laaksosta, joka sijaitsee, onnekseen tai epäonnekseen, sanoinkuvaamattoman ja toismaailmaisen Haltiamaan naapurina. Vaikka kirja on sivumäärältään pieni, sen lukeminen on nautinnollisen hidasta, sillä kieltä pitää pysähtyä maistelemaan. Nopealla, hutiloivalla lukemisella hukkaa suotta sen hienon saumattomuuden, jolla muoto liittyy tässä teoksessa sisältöön.
Elli Leppä
KIRJA-ARVOSTELUT JATKUVAT TÄHTIVAELTAJA 1/08:ssa.
Mukana mm. Risto Isomäki, Boris Hurtta, Richard Matheson, Alastair Reynolds, Richard Morgan, Michael Crichton, Neil Gaiman, George R. R. Martin, Terry Pratchett, Philip Reeve, Timo Parvela, Derek Landy ja Mangan mestarit.