”Like some great masterwork of the theatre... some timeless drama... which suddenly transforms itself into a Punch and Judy show...”
- Adam Weisshaupt, Church and State s. 505
Harmaa maasika ja fantastinen sarjakuvaeepos. Taiteilija ja hänen sairaskertomuksensa. Kuusituhatta sivua ja kolmekymmentä vuotta. Henkeäsalpaavia visioita ja pöyristyttäviä puheenvuoroja. Sarjakuvailmaisun huikein ja viallisin mestariteos. Klassikko jo syntyessään. Cerebus on kaikkea tätä ja paljon muuta.
Kanadalaisen Dave Simin kirjoittama, piirtämä ja kustantama Cerebus lienee nimenä ja kenties hahmonakin tuttu kaikille, jotka ovat edes kursorisesti seuranneet Atlantin takaisen sarjakuvan kehitystä. Itse sarja tuntuu kuitenkin jääneen monelta lukematta.
Yksi syy on takuulla sarjan mitta. Ani harva kun ryhtyy arpapelillä hankkimaan massiivisia opuksia, joiden sisällöstä ei ole tarkkaa kuvaa. Lisäksi Sim on ehdottomasti kieltänyt Cerebuksen kääntämisen vieraille kielille, mikä ei ole myöskään auttanut asiaa. Mutta suurin syy siihen, että moni sarjan vannoutunut kannattajakin aikanaan hylkäsi Cerebuksen, on tekijän kiistanalainen persoonallisuus ja sen vaikutus sekä Cerebuksen sisältöön että kerrontaan. Simin jyrkät mielipiteet uskonnosta, moraalista ja ennen kaikkea naisten ja miesten välisistä eroista ovat ajan saatossa tehneet hänestä negatiivisen kulttihahmon - miehen, joka on karkottanut läheisyydestään työtoverit, sukulaiset ja naisystävät.
Tänä päivänä tuntuukin lähes mahdottomalta erottaa Cerebus tekijästään, sillä lukuisat kirjoitelmat ja kolumnit niin netissä kuin sarjakuvaa käsittelevässä lehdistössäkin ovat onnistuneet leimaamaan Simin puolihulluksi misogyyniksi. Tämä on harmi, sillä vioistaan huolimatta Cerebus on mittava saavutus niin sarjakuvana kuin fiktionakin. Jos maailmassa on mitään oikeutta, niin tulevat sukupolvet löytävät sarjan hieman samaan tapaan kuin William Blaken runot kohosivat arvoonsa vasta tekijänsä kuoltua.
Kun Cerebusta käsitellään, polttopisteeseen nousevat yleensä väistämättä Simin ongelmat. Totta kai sarjakuvaa voi lukea myös eräänlaisena sairaskertomuksena, onhan taiteilijan henkinen romahdus aiheista mehukkaimpia. Ennen kaikkea Cerebusta pitäisi kuitenkin ajatella fiktiivisenä teoksena, joka elää jo omaa elämäänsä - ja tulee elämään senkin jälkeen, kun tekijän traagiset lausunnot ja olemus on jo unohdettu aikapäiviä sitten. Sim on nimittäin luvannut, että kun hän ja assistentti Gerhard ovat kuolleet, Cerebuksen käyttöoikeudet vapautuvat. Eli on varsin todennäköistä, että joskus vielä suomalaisetkin saavat lukea Cerebusta äidinkielellään.
Mikä Cerebus on?
Sarjan päähenkilö Cerebus on harmaa maasika (jep, ihan totta - vai onko sittenkään?), joka seikkailee fiktiivisessä Estarcionin maailmassa. Tarina käsittelee kaikkea ihmisyyteen liittyvää: rakkautta, valtaa, ahneutta, ystävyyttä, miehiä, naisia, uskontoa, sotaa, mitä vain. Cerebus on väliin hauska, väliin kauhea, väliin peijakkaan jännittävä ja väliin piinallisen tylsä. 6000 sivuun mahtuu sellainen määrä teemoja sekä kerronnallisia ja sarjakuvataiteellisia oivalluksia, että jopa Neil Gaimanin Sandman tuntuu tämän rinnalla pahaiselta aapisvihkoselta.
Cerebus aloitti taipaleensa mustavalkoisena sarjakuvalehtenä 1977, reippaasti ennen Yhdysvaltain sarjakuvamarkkinoiden omakustannebuumia. Lehteä ilmestyi kaiken kaikkiaan 300 numeroa, aluksi joka toinen kuukausi ja sittemmin kerran kuussa lähes 30 vuoden ajan. Dave Sim käytti sarjan alkuaikoina säännöllisesti tajuntaa laajentavia aineita, joilla saattoi hyvinkin olla tekemistä sen kanssa, että hän päätti varhaisessa vaiheessa Cerebuksen kestävän 300 numeroa ja päättyvän päähenkilön kuolemaan.
Sim ansaitsee paikkansa sarjakuvan historiassa jo sinnikkyydellään - onhan Cerebus selkeästi pisin yhtäjaksoisesti ilmestynyt englanninkielinen sarjakuva. Vielä kunnioitettavampaa on, että sarjaa tosiaankin kirjoitti, piirsi ja kustansi kaiken aikaa yksi ja sama ihminen. Tai no, kukapa meistä nyt tyhjiössä toimisi, oli Similläkin apulaisensa.
Sim perusti Aardvark-Vanaheim kustantamon yhdessä silloisen tyttöystävänsä Deni Loubertin kanssa. Myöhemmin he avioituivat... ja myös erosivat ennen kuin Cerebus ehti päättyä. Lehden numerosta 65 alkaen sarjakuvan monimutkaisesta taustataiteesta vastasi mies nimeltä Gerhard. Lisäksi Sim teki muutaman irtonaisen Cerebus-sarjan muiden piirtäjien kanssa, joista mainittakoon vaikkapa Barry Windsor-Smith, Gene Day ja Marshall Rogers.
Aluksi Sim kokosi lehtien tarinoita Swords of Cerebus -nimisiksi, noin 100-sivuisiksi albumeiksi. Mutta materiaalin karttuessa kokoelmat muuttuivat massiivisemmiksi puhelinluetteloiksi, joita on painettu uudelleen tasaisin väliajoin. Muutamaa yksittäistä jaksoa lukuun ottamatta nämä 16 kokoelmaa sisältävät koko Cerebuksen tarinan. Niistä puuttuvat vain nuo edellä mainitut yhteistyöt muiden piirtäjien kanssa. Ja kyllä, tutustuaksesi maasikaan kunnolla, sinun täytyy lukea ne kaikki!
JOUKO RUOKOSENMÄEN MASSIIVINEN CEREBUS-ARTIKKELI JATKUU TÄHTIVAELTAJA 1/08:ssa!