Kun vuonna 2005 juttelin erään pitkän linjan genrekustantajan kanssa suomalaisesta fantasiasta, hän totesi, ettei vaivaudu enää moista julkaisemaan. Hänestä romaanit olivat heikkotasoisia ja myivät huonosti. Kuusi vuotta myöhemmin kotimaisen spekulatiivisen fiktion kenttä on elävämpi kuin aikoihin. Hyvien kirjailijoiden nimiä voi heitellä ilmaan tarvitsematta pelätä niiden loppuvan. Mitä on tapahtunut?

Saattaa olla, että Johanna Sinisalon vuoden 2000 Finlandia-palkinnon aiheuttamat mainingit lyövät vasta nyt kunnolla rantaan. Tai kenties Harry Potter -buumi herätti suomalaiset kustantamot katselemaan ympärilleen. Vai voisiko kyse olla siitä, että suomalaiset scifi- ja fantasiapiirit ovat tehneet uraauurtavaa työtä haaliessaan genren pariin uusia innokkaita tekijöitä.

Oli vastaus mikä tahansa, Anne Leinonen on varmasti yksi nousun arkkitehdeista. Tähtivaeltajan polttokennojen kuumuudessa Leinonen suostui paljastamaan, mikä hänen roolinsa on ollut. Samalla hän tuli kertoneeksi paljon myös omasta kirjailijanurastaan.

Kirjat, taivas ja tähdet

Anne Leinonen syntyi 1970-luvun alkupuolella muutaman tuhannen asukkaan Juvalla. Kuten monilla tulevilla kirjailijoilla, myös hänelle tarinoiden kertomisesta tuli intohimo jo pienenä. Myös lähellä ollut luonto jätti jälkensä Leinosen tajuntaan. Valosaasteesta vapaa tähtitaivas, metsä ja suomaisemat ruokkivat ahnasta mielikuvitusta.

Tamfan-tapahtuman kunniavieraspuheessaan Leinonen kertoi, ettei heillä ollut kotona juuri lainkaan kirjoja saati kirjahyllyä. Rakkaus kirjoihin syntyi koulun pienessä kirjastossa, jonka valikoima ei ollut suuren suuri. Tarinannälkäiselle pikkutytölle kelpasi kaikki Topeliuksen saduista seikkailutarinoihin ja vanhoihin tyttökirjoihin. Lukutahti oli kova, sillä kirjoja saattoi mennä useampi illassa.

Varsinaista kirjallista esikuvaa Leinosella ei ole, mutta antiikin tarut ja myytit ovat vaikuttaneet keskeisesti hänen kirjoittamiseensa sekä haluun luoda tarinoita. Lukemisen lisäksi nuorta Annea kiinnostivat roolipelaaminen ja omien maailmojen kehittely - välillä yksin, usein yhdessä lapsuudenystävänsä Eija Laitisen (nyk. Lappalainen) kanssa.

Harvoilla ystävyksillä lapsuusiän leikit ja pelit konkretisoituvat niin vahvasti kuin näillä kahdella. Anne ja Eija ovat tähän mennessä kirjoittaneet yhdessä jo kuusi romaania. Suunnataanpa siis totuuskenno hetkeksi rikostoveriin ja kysytään, miten kaikki alkoi ja miksi edes parin vuoden ikäero ei haitannut ystävyyttä?

”Olemme kotoisin maalaiskylästä, jossa oli vain pieni kyläkoulu. Ikäero ei siellä merkinnyt mitään. Koska luokallani oli yhteensä viisi oppilasta, ei liene ihme, että hain seuraa myös muun ikäisistä lapsista. Tutustuimme, kun Anne tuli luokseni kylään katsomaan tietokonetta ja pelejä", Eija paljastaa.

Niinpä niin. Tietokonepelit, pahan alku ja juuri. Ja hyvän, sillä monet Annen ja Eijan tarinoista ovat hakeneet innoituksensa koneen kätköistä. Mitä muuta voit kertoa meille Annesta?

”Lapsena Anne oli poikatyttö, joka meni mieluummin pelaamaan jalkapalloa poikien kanssa kuin osallistui tyttöjen välisiin juonitteluihin. Muistan, että pidin Annen omapäisyydestä ja näin hänessä samaa tähtiin tuijottelijan ja muista maailmoista haaveilijan vikaa kuin itsessäni. Pelien, roolipelien, fantasian ja science fiction -harrastuksen lisäksi meitä yhdisti metallimusiikin kuuntelu.”

ALEKSI KUUTION LAAJA ANNE LEINONEN -ARTIKKELI JATKUU PAINETUSSA LEHDESSÄ (TÄHTIVAELTAJA 4/11)!

MUKANA MYÖS LEINOSEN TAMFAN-KUNNIAVIERASPUHE SEKÄ NÄYTE KEVÄÄLLÄ ILMESTYVÄSTÄ HIEKKASOTILAAT-ROMAANISTA.