The Congress

Mainion Waltz with Bashir -animaation ohjanneen israelilaisen Ari Folmanin tuorein projekti on innostava elokuvatrippi. Stanislaw Lemin Futurologinen kongressi -romaanista (1971, suom. 1978) vaikutteita ottanut The Congress kulkee polkuja, joiden ei olisi ikinä kuvitellut päätyvän valkokankaille asti. Ja mikäs sen hienompaa!

Robin Wright esittää itsensä kaltaista – ja nimistä – ikääntyvää näyttelijää, jonka ura on ollut silkkaa alamäkeä vuonna 1987 valmistuneen Prinsessan ryöstö -elokuvan jälkeen. Huonot rooli- ja miesvalinnat sekä pelosta kummunneet tuittuilut ovat tehneet ex-tähdestä epätoivotun työtoverin. Nyt hän asuu vanhassa lentokonehangaarissa Sarah-tyttärensä (Sami Gayle) ja Aaron-poikansa (Kodi Smit-McPhee) kanssa. Surumielistä tunnelmaa korostaa Aaronin sairaus, joka tekee lentämisestä haaveilevasta pojasta vähitellen kuuron ja sokean.

Elokuvateollisuus on kuitenkin valtavien mullistusten edessä. Agenttinsa (Harvey Keitel) välityksellä Robin saa vielä yhden mahdollisuuden. Miramount-studio haluaa skannata hänet ja käyttää syntynyttä tiedostoa filmiensä tähtenä. Todellisten digielokuvien aika on koittanut, ja näyttelijöiden viimeiseksi rooliksi jää myydä identiteettinsä unelmatehtaan omaisuudeksi.

Kaksikymmentä vuotta myöhemmin todellisuus heittää jo totaalista ripaskaa. Miramountin valtameriristeilijäteemaisessa hotellikompleksissa ihmiset elävät animaatiohahmoina, ja tuoreimmat kemikaalikehitelmät lupailevat täyttä irtiottoa fysikaalisen olemassaolon kahleista.

Juuri sinä voit pian olla John Wayne, Robin Wright tai Michael Jackson. Tai miksi tyytyä edes näin selkeisiin esikuviin, kun olemuksensa voi ammentaa vaikkapa vanhoista piirretyistä tai kubistisista maalauksista. Vain mielikuvitus on rajana maailmassa, jossa virtuaaliset päiväunet korvaavat arkitodellisuuden.

The Congress tutkailee ja ottaa kantaa lukuisiin aikamme ilmiöihin. Pinnalla muhivat kysymykset näyttelijän asemasta ja Hollywoodin työtavoista. Osansa kritiikistä saavat megabudjetin sieluttomat toimintamätöt, tietokone-ehostettu julkkiskulttuuri ja ikuisen nuoruuden sairaalloinen palvonta. Elämä, joka täytetään viihdetehtaan luomilla, tyhjyyttä kumisevilla haavekuvilla.

Mikä on enää aitoa, kun onnellisuuskin on pelkkää kemikaalien synnyttämää illuusiota?

Villeimmillään elokuva on lähes tunnin mittaisessa animaatiojaksossa, jossa retrofuturistinen art deco kohtaa vanhan ajan piirrettyjen anarkismin ja 1960-luvun undergroundin. Tämän hallusinatorisen happomatkan vietäväksi on ilo heittäytyä. Lisäksi surrealistinen kuvakavalkadi on todellinen taide- ja populaarikulttuuriviitteiden runsaudensarvi, jossa riittää ammennettavaa useammaksikin katselukerraksi.

Folmanin paukut eivät aivan riitä sitomaan filmin kaikkia aspekteja tyydyttävällä tavalla yhteen. Mutta tässäkin muodossaan The Congress on ehdottomasti kokemisen arvoinen elokuvatapaus.

Toni Jerrman - 4 tähteä

ELOKUVA-ARVOSTELUT JATKUVAT PAINETUSSA LEHDESSÄ.

Mukana myös:

Guardians of the Galaxy
Edge of Tomorrow
X-Men: Days of Future Past
Godzilla
Dawn of the Planet of the Apes
Hercules
Transformers: Age of Extinction
Lucy
The Purge: Anarchy
Maleficent