Turun heinäkuisen Finnconin toinen kunniavieras oli brittikirjailija Richard Morgan. Kyseinen herra on kirjoittanut tieteis- ja fantasiakirjallisuutta, sarjakuvia ja viimeaikoina jopa videopelin.
Morganin tunnetuin teos on hänen Takeshi Kovacs -kyberpunktrilogiansa, josta on suomennettu ensimmäinen osa, Muuntohiili (1/08). Myös hänen viimeisin scifi-kirjansa, Musta mies (2/11), on vastikään julkaistu suomeksi. Mies on juuri saanut valmiiksi A Land Fit for Heroes -fantasiatrilogiansa toisen osan ja työstää jo sarjan viimeistä kirjaa.
Finnconin aikana Morgan kertoi romaaneistaan, niiden taustalla olevista ajatuksista, noir-kirjallisuudesta sekä videopelien tekemisestä. Hänellä oli myös paljon sanottavaa Yhdysvaltain ja EU:n poliittisesta tilanteesta.
 

Kertoisitko aluksi uudesta kirjastasi The Cold Commands, joka on toinen osa A Land Fit for Heroes -trilogiaasi.
Ensimmäisen romaanin, The Steel Remainsin, kolme päähahmoa palaavat kuvioihin. Itse tapahtumat keskittyvät kuitenkin tällä kertaa kaupunkeihin. Kirja on noir-tyylille uskollisesti entistä likaisempi, vaikka sen tapahtumaskaala on edellistä osaa pienempi. Suurien taisteluiden sijaan keskitytään kahakoihin ja takakujilla tapahtuviin puukotuksiin. Kirjassa on todella rähjäinen fiilis, ja olen siitä kovin onnellinen. 
Tosin en ole täysin tyytyväinen, että romaanin kerronnallinen lanka jatkuu kolmanteen kirjaan. En siis saanut kakkoskirjaa yhtä siististi loppuun kuin ensimmäistä. Tarina kyllä saavuttaa päätöksen. Joten jos kirjan luettuaan päättää, ettei halua enää jatkaa seuraavan osan parissa, asiasta ei muodostu varsinaista ongelmaa. Kirja jättää kuitenkin ilmaan paljon enemmän avoimia kysymyksiä kuin edellinen. Se ei ole sitä mitä tavoittelin, mutta niin siinä vain kävi.
The Steel Remains käsittelee pitkälti sankarillisten tekojen seurauksia ja vetää monella tapaa maton Tolkien-tyylisen sankaruuden alta. Jatkaako The Cold Commands samoilla linjoilla?
Miljöönä on edelleen sama sodan jälkeinen tilanne. Olen kuitenkin laajentanut kuvakulmaa, joten lukija saa enemmän tietoa sodasta, sen vaiheista ja osatekijöistä. Molemmat sarjan tähänastiset teokset - ja toivon mukaan kolmaskin - ovat erittäin hahmokeskeisiä. Ne käsittelevät ensisijaisesti henkilöitä, eivätkä heidän kohtaamiaan tapahtumia. 
Henkilöhahmoja kehitellään toisessa kirjassa lisää. Koska The Cold Commands on noin puolet pidempi kuin The Steel Remains, on siinä myös paremmin tilaa esitellä hahmojen välisiä suhteita. Asiat, joihin vain viitattiin sarjan käynnistyksessä, saavat nyt kunnolla huomiota. Perusideana on, että toisessa romaanissa on kaikkea enemmän kuin ensimmäisessä.
Minua kiinnostavat yhä pitkälti samat teemat. Kuten ajatus sodan menneestä kunniasta sekä voiton jälkeisen elämän todellisuus. Se, että sankarit ja sankaruus eivät ole sitä, miltä yleensä näyttävät. Uudessa kirjassa on ehkä myös vahvempi ajan kulumisen tunne: kaikki vanhenee, kaikki kuolee.
Mitkä sinusta ovat keskeisimmät scifi- ja fantasiakirjallisuuteen soveltuvat noir-tyylin ominaisuudet?
Noir-fantasia oli minulle itsestään selvä ajatus. Mutta en halua luoda tiukkaa määritelmää siitä, mitä noir on. Kyseessähän on vain sana, jolla ranskalaiset alkoivat kutsua tyyliä, jonka amerikkalaiset olivat luoneet. Olisi siis hullua yrittää luoda jotain kaavaa, joka määrittelisi mitä noir on ja mitä se ei ole. Tosin termi on minusta ylikäytetty, ja tuntuu että viime aikoina mikä tahansa, missä kuvataan vähänkään epämiellyttäviä asioita, leimataan noiriksi.
Ne ominaisuudet, jotka minulle itselleni edustavat noiria, ovat pieni mittakaava, suuria uhrauksia vaativat mitättömät saavutukset sekä päähenkilön itseinho ja häilyvä moraali.
Päähahmon itseinho on ominaisuus, joka minusta puuttuu monista teoksista, joita kuulen kuvailtavan noiriksi. Dashiell Hammettin ja Raymond Chandlerin romaanien koko idea on siinä, että sankarit eivät oikeastaan ole sankareita. He ovat hyvin kyynisiä, eivätkä vähiten itsensä suhteen. Näistä kirjoista huokuu väsymys maailmaa kohtaan.
Yritän kovasti tuoda tätä väsymystä ja itseinhoa Ringilin hahmoon, koska hänen suurin voimavaransa on se, ettei hän juurikaan välitä elääkö vai kuoleeko. Hän pystyy kestämään valtavan määrän vastoinkäymisiä, koska tietyllä tasolla vihaa itseään. Tämä itseinho pitää hänet pystyssä silloinkin, kun muut murtuisivat. Hän on tietynlainen hirviö ja tietää sen. Se on minusta noirin tärkein ominaisuus.
Noir on minulle pientä ja rähjäistä. Se on kahakoita, epätoivoisia kahinoita, jotka eivät välttämättä ratkaise mitään. Kun ne päättyvät, sankarilla on jäljellä vain henkensä ja ehkä vähän rahaa, mutta ei juuri muuta. Sankarin saavutuksista maksaman hinnan pitää olla melkeinpä suurempi kuin saavutukset itsessään. 
JUHA TUPASELAN LAAJA MORGAN-HAASTATTELU JATKUU TÄHTIVAELTAJA 3/11:sta.