Justina Robson vieraili viime vuonna Helsingissä järjestetyssä Finnconissa. Englannissa asuva kirjailija on jo muutamalla julkaistulla romaanillaan noussut yhdeksi tämän hetken mielenkiintoisimmista genrekirjailijoista. Robsonin tuotantoon mahtuu niin kovaa scifiä kuin villiä fantasiaakin. Hänen vahvuuksiinsa lukeutuvat syvällinen henkilökuvaus, korkeakirjallinen kielenkäyttö, kantaaottavasti käytetty tieteellinen spekulaatio sekä hieman yllättäen myös huumori.

Robsonin teokset ja keskeiset teemat on esitelty Tähtivaeltaja 2/06:n artikkelissa. Nyt kirjailija pääsee itse kertomaan ajatuksistaan ja tuotannostaan. Tehkää hyvin.

Ehkäpä aloitamme kevyellä lämmittelykysymyksellä. Minkä ikäisenä ja innoittamana päätit ryhtyä kirjailijaksi?

Taisin olla silloin kuusivuotias. Olin jo tuolloin innokas lukija ja mielestäni osa kirjoista, joita luin, olisi helposti voinut olla parempiakin. Pidin kummitustarinoista, mutta vanhempani antoivat käsiini vain tekstejä, jotka eivät olleet aidosti kauhistuttavia. Niinpä ryhdyin itse kirjoittamaan pelottavampia kertomuksia. Niissä oli vain se ongelma, etten koskaan saanut niitä tyydyttävään päätökseen. Tapahtui jotain kauheaa, sitten jotain muuta ja taas jotain muuta, mutta juoni ei koskaan edennyt mihinkään suuntaan.

Ammattimaisemmin ryhdyin haaveilemaan kirjailijanurasta 15-vuotiaana. Tiesin, että tämä oli sitä, mitä halusin tehdä. Sen sijaan, että olisin tehnyt läksyjä, istuin yötä myöten kirjoittamassa fantasiaromaaneja. Olin lukenut paljon Anne McCaffreyn teoksia ja yritin saada aikaiseksi Tolkien-tyylistä suurta eeppistä fantasiaa. 15–18-vuotiaana kirjoitin kaksi kokonaista romaania. Lähettelin niitä kustantajille, mutta jostain kumman syystä kirjoja ei suostuttu julkaisemaan. Luojan kiitos! Olen ajatellut polttaa niiden käsikirjoitukset ihan lähiaikoina.

Myit ensimmäisen novellisi vuonna 1994 Third Alternative -lehteen. Kesti kuitenkin vielä tovin ennen kuin sait romaanin ulos.

Aivan, aina vuoteen 1999, jolloin Silver Screen julkaistiin. Jo sitä ennen olin yrittänyt muutamalla muulla kirjalla. Koitin muun muassa kirjoittaa uusiksi yhtä vanhoista fantasiatarinoistani. Touhu vei vuosia eikä johtanut mihinkään. Olin todella pettynyt. Loppujen lopuksi se oli kuitenkin hyvä asia, sillä luovuin eeppisen fantasian kirjoittamisesta.

Olin jo aiemmin pallotellut mielessäni muutamaa science fiction -ideaa, mutta en ollut koskaan ajatellut ryhtyväni lyömään niitä paperille. En katsonut olevani samassa kastissa kuin brittiläisissä ja amerikkalaisissa sf-lehdissä julkaistut kirjailijat. Heidän kykynsä ja itsevarmuutensa kauhistuttivat minua: "En ikinä pystyisi tuohon."

Tarvittiinkin todella massiivinen epäonnistuminen, jotta sain kerättyä rohkeutta hypätä tieteiskirjallisuuden pariin. Mikä oli sitten paras ratkaisu, jonka olen koskaan tehnyt.

TONI JERRMANIN LAAJA JUSTINA ROBSON -HAASTATTELU JATKUU TÄHTIVAELTAJA 2/07:ssä.