M. John Harrison
Elonmerkit
(Signs of Life)
(Suom. Hannu Tervaharju. Like)

M. John Harrisonin neljäs suomennettu romaani Elonmerkit on virtaviivaista, hieman melankolista proosaa Lontoosta ja tasapainottomista ihmissuhteista. Päähenkilöksi asettuu China, päämäärättömästi ajelehtiva tsuppari, jonka firma erikoistuu bioteknologian kuljettamiseen. Mies soutaa ja huopaa renttukaverin ja neuroottisen tyttöystävän välillä osaamatta päättää, kumpaan riippakiveen elämänsä sitoisi. Jälkimmäisen lintuihin ja lentämiseen kohdistuva pakkomielle nousee lopulta tarinan johtotähdeksi ja symboliseksi keskiöksi.

Kirjan suomenkielinen takakansi lupailee scifiä ilmeisesti vuoden 2005 Tähtivaeltaja-palkinnon jälkimainingeissa, mutta spekulatiiviset elementit ovat tässä tarinassa melko vähissä. Tiettyä lähitulevaisuuden bioteknologian käsistä riistäytymisen pelkoa on kyllä aistittavissa siinä, kuinka Harrison kuvaa nuorten geeni-insinöörien kritiikitöntä innostusta.

Geeliajo- ja kromatografiajargoni on autenttista, mutta vähemmän seksikästä kuin antaa odottaa. Säteilyjätteen ja orgaanisten liuottimien mehustamat kaatopaikat maalaavat vakuuttavan maailmanlopun vision, johon viimeisetkin keväiset kukkalehdot peittyvät. Tällaiset ainekset eivät kuitenkaan ole kirjan keskeistä antia tai sanomaa. Pikemminkin tarina kuvaa mahdottomien toiveiden ja todellisuuden välistä ristivetoa, jossa ihmiset odottavat aina enemmän kuin saavat.

Tapahtumat sijoittuvat enimmäkseen Lontooseen, joka on kadunnimiä myöten pikkutarkasti, suorastaan rakastavasti kuvattu. Yhdessä Etelä-Englannin maaseudun ja Budapestin kanssa kaupunki muodostaa harmaan ja vaaleansinisen eri sävyissä uivan, viileän taustan, jota vasten alavireiset ihmissuhdeverkot kuvastuvat.

Jos paikannimet ovat tärkeitä, niin ovat muutkin nimet. Tarinassa esiintyvät kirjat, levyt, akkuporakoneet ja keittiökalusteet mainitaan nimeltä samoin kuin kalliit vaatemerkit ja kellot. Toisaalta nimienpudottelusnobismi käy ärsyttämään, toisaalta se ankkuroi tekstin tiiviisti tiettyyn aikakauteen, elämäntyyliin ja henkilöhahmojen mieltymyksiin. Samalla se tuo miljööhön todentuntuisuutta ja tekstuuria, jota ilman melko hajanainen juoni saattaisi jäädä tyhjän päälle.

Hienopiirteiset henkilöhahmot ovat kirjan suurin saavutus. China itse jää jopa taka-alalle, kun hänen kauttaan kuvataan arvaamattoman, purkausalttiin Choen törmäilyä ja tyttöystävä Isobelin keskiluokkaisuuteen piiloutuvaa vapaudenkaipuuta. Tarvitsevuus määrittää kaikkia ihmissuhteita. Choe ei näytä tarvitsevan mitään eikä ketään ja lisäksi jättää kaikki aina pulaan. China tarvitsee Isobeliä, mutta ei pysty elämään tämän kanssa. Isobel tarvitsee siipiä, joita ei voi koskaan saada. Linnuksi muuttumisen prosessi kirjan jälkipuolella on komeaa, häiritsevää luettavaa. Se ei ole niinkään scifistinen näkymä kuin psykopatologinen tapauskertomus.

Elli Leppä

KIRJA-ARVOSTELUT JATKUVAT TÄHTIVAELTAJA 2/07:ssä. Mukana mm. Seppo Heikkinen, Jyrki Vainonen, Jukka Laajarinne, Vernor Vinge, Peter Hoeg, Dan Brown, Martin Amis, Leonie Swann, Theodore Roszak, J. R. R. Tolkien, Terry Pratchett, Oscar Wilde, Jonathan Stroud ja Anthony Horowitz.