Maria Turtschaninoff
Naondel – Punaisen luostarin kronikoita
Naondel. Krönikor från det Röda Klostret
Suom. Marja Kyrö. Tammi

Maria Turtschaninoffin edellinen romaani, Maresi, kertoi Menos-saaren Punaisesta luostarista, jonne naiset vetäytyvät hakemaan turvaa tai koulutusta. Voimallinen ja tyylikäs Maresi vertautuu helposti Le Guinin Maameren tarinoihin ja on kiistämättä Finlandia Junior -palkintonsa arvoinen. Nyt ilmestynyt Naondel on Maresin esiosa, kertomus siitä, miksi ja miten ensimmäiset naiset saapuivat Menosille ja perustivat Punaisen luostarin.

Maresin saattoi vielä luokitella nuortenromaaniksi. Naondel on jo selkeämmin aikuisten kirjallisuutta. Sen tapahtumat ovat ahdistavan brutaaleja ja väkivaltaisia. Turtschaninoff ei kuitenkaan mässäile julmuuksilla, vaan kertoo niistä epäsuorasti mutta sitäkin paljastavammin, totuudellisesti. Romaanin lukuisat raiskaukset, pahoinpitelyt, kidutus ja henkinen väkivalta eivät edusta viihdettä vaan inhimillistä pahuutta – kuten todellisuudessakin.

Romaani kertoo luostarin seitsemän Alkusisaren tarinat näkökulmatekniikalla. Naiset ovat eri ikäisiä, erilaisten kulttuurien ja sosiaaliluokkien kasvatteja. Yksi on rikkaasta ylhäisösuvusta, toinen puukansaa, kolmas soturi. On palvelija ja on köyhä satamaprostituoitu. He astuvat tarinaan yksitellen, aluksi verrattain pitkinä, sitten yhä tiiviimmin vaihtuvina katkelmina. Joku aloittaa seikkaperäisesti lapsuudestaan, joku ei kerro itsestään paljonkaan. Vaan mikä yhdistääkään maailman eri kolkissa syntyneitä naisia? Mies.

Kertomuksen keskushenkilöksi asettuu sen antagonisti. Naiset ovat visiiri Iskanin naisia, valloitettuja, alistettuja ja hyväksikäytettyjä. Vaimoja, jalkavaimoja ja orjia, jotka yrittävät kukin omalla tavallaan selviytyä mielivaltaisen herransa Kauneuden talossa.

Kirjan aikajänne on pitkä. Se käsittää kymmeniä vuosia, joiden aikana nuori ylimys kasvaa vanhaksi ja mahtavaksi noitahallitsijaksi. Ulkoisesti hänen naistensa koko oleminen määrittyy hänen valtansa kautta, mutta kaikilla heillä on sisäinen, salainen elämänsä.

Kirjan tunnelma on pitkään nujertava ja toivoton. Onkin sykähdyttävä ja dramaattinen hetki, kun kirjan nimi saa lopulta toivoa antavan merkityksensä ja tarina vankeudesta muuttuu pakomatkaksi.

Turtschaninoff on jälleen kirjoittanut emotionaalisesti vahvan ja mieleenpainuvan teoksen. Romaanin rakenne ja kerronta toimivat erinomaisesti. Kirjan temaattinen vire on selkeän feministinen. Lukijasta itsestään tosin riippuu, mihin maailmankolkkaan hän lukemaansa vertaa ja miten metaforisena tai konkreettisena tilana Iskanin haaremi näyttäytyy. Kirjan mieskuva jää valitettavasti varsin yksipuoliseksi patriarkaatin esitykseksi eikä yllä läheskään samalle tasolle kuin tapa, jolla moniulotteisia naisia käsitellään.

Romaanin isoin kauneusvirhe on pyrkimys kerronnalliseen täydellisyyteen: lopetuksessaan Turtschaninoff pyrkii päättämään jokseenkin kaikki repsottamaan jääneet langanpäät, sulkemaan sellaisetkin osajuonet, jotka olisi ehkä ollut tyydyttävämpää jättää auki. Viimeiset luvut näyttävät luonnollisen lopun jälkeen kirjoitetuilta irrallisilta lisäyksiltä. Kokonaisuutta tämä ei kuitenkaan onnistu pilaamaan. Naondel on hieno kirja.

Jukka Laajarinne

KIRJA-ARVOSTELUT JATkUVAT PAINETUSSA LEHDESSÄ.

Mukana myös mm.:

George Saunders: Sotapuiston perikato
M. R. Carey: Maailman lahjakkain tyttö
Jack Campbell: Taipumaton
Terry Pratchett ja Stephen Baxter: Pitkä Utopia
Joe Abercrombie: Puolikas sotaa
Siri Pettersen: Mahti
Francis Marion Crawford: Ajattomat aaveet
Steinar Bragi: Sumu
Muriel Barbery: Haltiaelämää
Leena Krohn: Kirje Buddhalle
Laura Luotola: Suoja: Kaupungit ja paluu
Satu Grönroos: Tuulen suku
Juhani Karila: Omenakrokotiilin kuolema
Maija Haavisto ja Juha Jyrkäs (toim.): Marraskesi: Tarinoita iholta ja ihon alta
Katharine McGee: Tuhat kerrosta: Pudotus