Dvd-arvostelut

A Boy and His Dog
(USA-versio, blu-ray)

Osittain samankaltaisen vision vuodesta 2024 tarjoilee Harlan Ellisonin palkitun pienoisromaanin filmiversio A Boy and His Dog (1975). L. Q. Jonesin ohjaamassa elokuvassa eletään atomisodan hävittämässä maailmassa, jossa pelkoa herättävät vihreinä loistavat mutantit. Eteen tulee myös maanalainen kaupunki, jonka asukkaat ovat lisääntymiskyvyttömiä ja jotka kaipaavat avukseen uutta hedelmällistä siittäjää.

Nihilististä asennetta ja piikikästä satiiria säteilevän filmin pääosassa ovat Don "Miami Vice" Johnsonin esittämä Vic-nuorukainen sekä tämän puhuva Blood-koira. Viciä on turha kutsua älyn jättiläiseksi, vaikka kyynisesti maailmaa tarkkaileva koira yrittääkin iskostaa tämän päähän sekä historiaa että yhteiskuntaoppia. Käytännössä poikaa kiinnostaa lähinnä vain, mistä löytää seuraava säilykepurkkiateria ja petikumppani. Sekin on helpommin sanottu kuin tehty ydinpommien tuhoamalla aavikolla, jossa talot ovat hautautuneet hiekkaan ja väkivaltaiset ryysyläisjengit ryöväävät kaikki vastaantulijat.

Lopulta Blood saa kuitenkin tutkavainun yhdestä harvinaiseksi käyneestä naisihmisestä. Paha vain, että samoille apajille tunkee parikymmenpäinen saalistajien joukkio. Tulitaistelun jäljiltä suloinen Quilla-tyttö (Susanne Benton) ja Vic bondaavat niin ahkeraan, että moinen rupeaa jo ärsyttämään uskollista koirakumppania. Pinna palaa lopullisesti, kun käy ilmi, että Quilla on kotoisin maanalaisesta bunkkerikaupungista, jonne halajaa myös takaisin. Naiskauneuden sokaisema Vic on valmis seuraamaan tyttöä ojasta allikkoon – siitäkin huolimatta, että ihmisten parhailla ystävillä ei ole asiaa maan uumeniin.

Kaikkien taiteen sääntöjen vastaisesti elokuva vaihtaa puolessavälissä sekä kulisseja että tyylilajia. Rujon resuisesta, ruumiiden kansoittamasta köyhästä aavikkomaisemasta hypätään maalaismaiseen yhteisöön, jossa värikkäät marssiorkesterit soittavat, ihmiset iloitsevat ja ruokaa on yllin kyllin. Aivan kaikki ei nostalgisiin haavekuviin pohjaavassa onnelassakaan taida silti olla kunnossa. Kun vähän pintaa raaputtaa, paljastuu alta paljon synkempi todellisuus.

Kohteliaisuus, tuottavuus ja tottelevaisuus ovat päivän sanoja yhteiskunnassa, jossa kolmihenkinen Komitea käyttää ehdotonta valtaa. Heidän sanansa on laki, ja pieninkin vastarinta johtaa passitukseen "farmille" – eli robottikäskyläisen teloitettavaksi. Kuuliaisuutta ja kristinuskon autuutta julistetaan joka notkelmaan sijoitettujen kaiuttimien tietoiskuvirrassa, jossa jaetaan myös äidillisiä kokkausohjeita. Asetelman hulluutta ja kansalaisten sätkynukkeasemaa symboloi muotivillitys, jonka mukaisesti kasvoja korostetaan valkeilla meikeillä ja punaisina hehkuvilla poskipäillä.

Filmin ihastuttava absurdius nousee huippuunsa kohtauksessa, jossa spermanlypsykoneeseen sidottu Vic naitetaan vuoronperään kullekin hääpukuiselle neidolle, joka on saava hänen siemenensä!

Hyvin on rakennettu myös muutos, joka tapahtuu Vicin ja katsojan suhtautumisessa Quilla-tyttöön – nerokkaasta loppuratkaisusta nyt puhumattakaan.

A Boy and His Dog on varsin onnistunut sovitus Ellisonin tarinasta. Toki elokuvasta näkyy monin tavoin, että se on tehty rajallisella budjetilla ja 1970-luvun tietotaidolla, mutta kuvasto on silti parhaimmillaan iskevän ikonista. Kaikki ratkaisut on selvästi ajateltu loppuun asti. Lisäksi alkuperäisen pienoisromaanin raflaavimmatkin ainekset on siirretty harvinaisen uskollisesti valkokankaille.

Provokatiivinen, yhteiskuntakriittinen ja sydämellinen. Moinen yhdistelmä on voinut syntyä vain scifi-kirjallisuuden pahana poikana tunnetun maestron kynästä.

    Leffa ••••
    Kuva ••••
    Lisät •••

Ohjaaja Jonesin, kuvaaja John Arthur Morrillin ja kriitikko Charles Champlinin analyyttinen kommenttiraita sisältää rutkasti mielenkiintoista informaatiota. Voiton vie silti Jonesin ja Ellisonin lähes tunnin mittainen jutustelu. Siinä miehet muistelevat leffan syntyvaiheita riemastuttavan värikkäästi ja paljastuksia kaihtamatta. Erityisesti Ellisonin tykittää teräviä mielipiteitä ja viiltäviä loukkauksia siihen malliin, että on vaikea uskoa herran lähennelleen kuvaushetkellä kahdeksankymmenen ikävuoden merkkipaalua. Tästä ei dokumentaarinen leffakeskustelu kiehtovammaksi muutu!

Päälle traileri ja radiomainoksia.

TONI JERRMANIN DVD-ARVIOT JATKUVAT PAINETUSSA LEHDESSÄ.

Mukana myös:

Doctor Who: The Tomb of the Cybermen
Beyond the Time Barrier
Future-Kill
Batman: Year One
Who Saw Her Die?
The Girl from Trieste
Oasis of Fear
Zipang
Vulgaria
Gun Woman