Avaruus on iso, tosi iso, sanoo Linnunradan käsikirja liftareille. Se on niin valtava, että voimme täyttää sitä loputtomasti omilla kuvitelmillamme, peloillamme ja toiveillamme, ja silti se vaikuttaa autiolta ja karulta.
Tämänkertaisen Kutzpahin tavoitteena on kartoittaa edes pieni osa tuota laajaa tuntematonta sekä käsitellä asioita, joita heijastelemme tuolle laajalle mustalle kankaalle. Palstan miehistö on rohkeasti avannut kirjansa, syöksynyt matkaan ja saapunut nyt raportoimaan löydöksistään muille tähtivaeltajille. Tarjolla on avaruuden ritariromantiikkaa, päättömiä ihmisiä, isännättömiä palvelijoita, tilastoja meksikolaisista ihmisuhreista, selvityksiä tähtiporttien huoltovarmuudesta sekä tietysti piereskelyä kokoustiloissa.
Ilman näitä kuvitelmia avaruus ei olisi vain iso ja enimmäkseen tyhjä, vaan myös äärimmäisen tylsä. Ilman mielikuvituksemme luomia heijastuksia maailmankaikkeus olisi vain siellä täällä leijailevia kappaleita ja kaasuja. Nyt se on täynnä mahdollisuuksia. (Kimmo Lehtonen)
Brittikirjailija Adam Roberts on osoittautunut virkistävän moniulotteiseksi kirjoittajaksi, jolta pursuaa ihmeellisiä ja hämäriä ideoita. Hän ei ole varonut arkoja aiheita, vaan hänen teoksissaan on usein ollut sodanvastaista sanomaa, poliittista kritiikkiä ja ihmismielen synkkien puolien kuvausta.
Robertsin seitsemäs omalla nimellään kirjoittama romaani Land of the Headless (2007) heittää edeltäjiensä tapaan ilmaan polttavia kysymyksenasetteluja. Kirjassa Roberts pohtii, mitä ihmiselle tapahtuisi, jos tältä poistettaisiin kaikkein tunnusomaisin piirre - pää.
Romaanin alku on ravisuttava. Siinä tarinan kertoja, runoilija sieur Jon Cavala, mestataan syytettynä raiskauksesta. Elämä ei kuitenkaan pääty tähän, sillä ennen mestausta herran tietoisuus on siirretty sähköiselle, selkään asennetulle tietolevylle. Silmät ja suu korvautuvat yläruumiin kyberneettisillä osilla, mutta haju ja maku ovat menetettyjä aisteja.
Kaukaisen tulevaisuuden uskonnollisfundamentalistisessa yhteiskunnassa päättömän osa on kova. Stigmoista suurinta kantavat murhamiehet, raiskaajat ja jumalanpilkkaan syyllistyneet. Näkyvä rikoksentekijän leima pitää huolen siitä, että päättömiä pelätään ja pidetään vastenmielisinä. He saavat kaikkein vaarallisimmat ja huonopalkkaisimmat työt, kaupat eivät välttämättä palvele heitä ja ihmisoikeudet ovat muutenkin heikoissa kantimissa.
Romaanin yhteiskunta on mustavalkoisuudessaan pelottavan todenmukainen. Vaikka pään menettämisen pitäisi olla hyvitys tehdyistä synneistä, todellisuudessa rikollisia armahtavat vain toiset heidän kaltaisensa. Tekopyhästi oikeamielisiä ovat kaikki, joilla on pää, väärintekijöitä vain ne, joilla ei ole. Siksi esimerkiksi päättömän ja ”puhtaan” ihmisen avioliitto on lähes rienaava ajatus. Ei tarvitse olla suuri filosofi tajutakseen, että ”päättömyyden” tilalle voisi vaihtaa lähes minkä tahansa inhimillisen ominaisuuden.
Alkuvaiheessa tarinaa tapahtuu toinen ikävä käänne, jonka seurauksena Jon on pakotettu liittymään armeijaan, päättömien taisteluyksikköön. Avaruuden sotatantereilla hän pohtii koston oikeutusta, riutuu syyllisyydentunteessa ja hyväksyy osansa halveksittujen joukossa.
Land of the Headless tuo mieleen monet tunnetut dystopiat. Erona vaikkapa George Orwellin tai J. G. Ballardin tuotantoon on se, että Roberts tekee luomansa yhteiskunnan kerta toisensa jälkeen naurettavaksi. Purevan kritiikin alta paljastuu vinoutunut ja hilpeä versio Gulliverin retkistä. Roberts saa päättömyydestä irti inhottavan hauskaa huumoria.
Hauskuudestaan huolimatta mieleen jää pyörimään huolestuttava kysymys: jos kuvatunlainen äärimmäinen rangaistus olisi mahdollista toteuttaa, otettaisiinko se käyttöön? (Aleksi Kuutio)
USEAN KIRJOITTAJAN AVARUUSPAINOTTEINEN KUTZPAH MAX JATKUU TÄHTIVAELTAJA 1/09:ssä. Mukana mm. seuraavat teokset: Gary Gibson: Stealing Light, Elizabeth Bear: Dust, John Scalzi: Android's Dream, Chris Roberson: The Dragon’s Nine Sons, Liz Williams: Winterstrike, Jack McDevitt: Seeker, Greg Egan: Incandescence ja Charles Stross: Saturn's Children.