Alastair Reynolds
Jäänpuskijat
(Pushing Ice)
(Suom. Hannu Tervaharju. Like)

Kesällä Finnconin kunniavieraaksi saapuvan Alastair Reynoldsin tuorein suomennos hyppää uusiin maisemiin. Edellisistä romaaneista tuttu maailmankaikkeus on työnnetty syrjään, sillä tarina käynnistyy omasta aurinkokunnastamme sellaisena kuin se saattaisi näyttäytyä vuonna 2057. Samalla Reynolds on siirtynyt yksijanaiseen juonilinjaan ja ihmiskuvaukseen keskittyvään kerrontaan - haaste, josta hän ei selviydy täysin puhtain paperein.

Kivisirkka-aluksen jäätä puskevat komeettamainarit ovat DeepShaft-suuryrityksen palveluksessa. Vaarallista työtä tehdään ikivanhoissa ylijäämäpuvuissa ja koneita saa huoltaa jatkuvasti. Siksipä kaikki eivät iloitsekaan, kun Kivisirkka määrätään kesken komeettamission aivan toisenlaiseen tehtävään.

Saturnuksen kulmilla näet tapahtuu kummia. Planeetan Janus-kuu on irronnut kiertoradaltaan ja lähtenyt kaasuttamaan ulos aurinkokunnasta. Ainoa alus, joka saattaisi vielä ehtiä tutkimaan Janusta lähemmin ennen kuin se katoaa ulkoavaruuteen, on Kivisirkka - jollei mukaan lasketa kansainvälisestä yhteisöstä ulos suljettujen kiinalaisten superrakettia.

Tästä alkaa lukuisia yllättäviä käänteitä sisältävä kilpajuoksu, joka kuljettaa niin Kivisirkan miehistön kuin lukijankin pidemmälle kuin he ikinä saattaisivat etukäteen kuvitella.

Useiden vuosikymmenten mittainen, kolmelle näyttämölle sijoittuva kamaridraama kulkee pitkälti henkilöidensä ehdoilla. Keskiöön nousevat vahvaluonteiset johtajat Bella Lind ja Svetlana Barseghian, jotka astuvat jatkuvasti toistensa varpaille. Molemmat ajavat periaatteessa yhteistä hyvää, mutta heidän ratkaisunsa ovat poikkeuksetta päinvastaisia. Yhdessä he muodostavat tarinan kaksikasvoisen janus-jumaluuden, jonka toinen puoli edustaa rauhaan kurkottavaa empatiaa ja toinen sotaisaa vihanpitoa.

Bellan ja Svetlanan ympärillä häärii sitten laaja joukko muita hahmoja, jotka joutuvat valitsemaan puolensa tässä ikuisessa kissanhännänvedossa.

Reynolds yrittää kovasti luodata vastapooliensa luonteita ja heistä ulospäin kutoutuvia ihmissuhdeverkostoja, mutta ei pääse puusta pitkälle. Alkukehittelyn jälkeen hahmot jämähtävät rooleihinsa, eikä toistuvan kuvion vatvominen 600 dialogipainotteisen sivun verran jaksa pitää kiinnostusta yllä. Myös sivuhenkilöt jäävät yksiulotteisiksi toimijoiksi, joiden kohtaloita määrää tarve yhdistää piste A pisteeseen B.

Paljon paremmin Reynolds onnistuu kulisseissaan. Kunhan ensimmäisestä, pohjustavasta näytöksestä on selvitty, lukijan eteen vyörytetään toinen toistaan kiehtovampia scifi-visioita. Luvassa on suureellista vierautta, kutkuttavaa ihmeen tuntua ja aidon avaruusseikkailun makoisaa makua. Rikasta tieteiskirjallisuutta koko rahan edestä! Universumi on valtava ja ihminen pelkkä hetkeksi leimahtava kynttilänliekki sen loputtomien mahdollisuuksien keskellä.

Vaikka Jäänpuskijat saavuttaakin selkeän päätöksensä, lukija jää himoamaan lisää nyt luodulle kanvaasille sijoittuvia tarinoita. Potentiaalia asetelmassa on vaikka muille jakaa.

Toni Jerrman

KIRJA-ARVOSTELUT JATKUVAT TÄHTIVAELTAJA 1/09:ssä. Mukana mm. Megatron Braineater: Kapteeni Shiva 2, Petri Laine: Taivaan kaikki värit, Iain M. Banks: Algebraisti, Brian Francis Slattery: Avaruusblues, David Mitchell: Pilvikartasto, Cormac McCarthy: Tie, Ellen Kushner: Thomas Riiminiekka, Roger Zelazny: Avalonin luodit, Jeff Long: Helvetin sydän, Simo Halinen: Lemmenomenia ja Suzanne Collins: Nälkäpeli.