Arthur Machen
Tarinoita hengen seikkailuista, osa 2

Viime numeron Arthur Machen -artikkelin päätteeksi jätimme kirjailijan harhailemaan Lontoon epätodellisille kaduille. Nyt on vuorossa kirjallisia kepposia, jousimieslegendoja sekä elämän suuria mysteerejä.

Takaisin todellisuuteen

"Pahastutteko, jos pyytäisin teitä jatkamaan tarinaanne? Mainitsemanne olosuhteet kuulostavat minusta mitä selittämättömimmiltä, ja janoan selvennystä."

Muistelmateksteissään Arthur Machen ei paljasta, kuinka hän selvisi takaisin arkipäiväiseen todellisuuteen. Ilmeisesti syynä oli nuori näyttelijätär Vivienne Pierpont, johon hän rakastui vuonna 1901. Samaan aikaan A. E. Waite seurusteli vaimonsa naimisissa olevan sisaren Annie ”Dora” Lakemanin kanssa.

Miesten suhteet ystävättäriinsä olivat aikakauden moraalisääntöjen vastaisia ja tapaamiset oli pakko hoitaa salamyhkäisesti. Herrat kävivät tuplatreffeillä, mutta salatieteilijöiden tyyliin he sopivat niistä hyvin symbolistista kieltä käyttävillä kirjeillä, joissa kaikki esiintyivät salanimillä.

Asiasta ei tietäisi kukaan, ellei kirjeenvaihdosta olisi toimitettu kirjaa The House of the Hidden Light vuonna 1904. Sen painos oli kolme kappaletta, sillä kirjoittajien lisäksi kirjapainon omistaja sai itselleen yhden.

Kirjaa on epäilty jonkinlaiseksi seksimagian kuvaukseksi. Sekä Machen että Waite kuvasivat suhteitaan hermeettisiksi avioliitoiksi. Waite kutsui tätä käsitettä myös Luciferin suureksi sakramentiksi, mutta hänellä saattoi olla enemmän huumorintajua kuin okkultisteilla yleensä.

Tekstistä tehty kopio annettiin Aleister Crowleylle luettavaksi 1940-luvulla, mutta hänkään ei kyennyt kertomaan, mistä siinä lopulta oli kysymys.

Vivienne meni vuonna 1902 naimisiin Waldorf-teatterin musiikillisen johtajan kanssa. Silloin Machen oli jo ihastunut Dorothie Purefoy Hudlestoniin, toiseen näyttelijättäreen.

Kokemukset vuosisadan vaihteessa olivat muuttaneen Machenin täysin. Hän oli hylännyt kirjallisuuden ja ryhtynyt näyttelijäksi, joten näyttelijättäriin tutustuminen onnistui helposti. Uusien kapakkatuttavuuksien kautta Machen pestautui F. R. Bensonin näyttelijäseurueeseen ja esiintyi vuoden 1901 alussa pienessä sivuosassa Venetsian kauppiaassa. Tuohon aikaan näyttelijäksi opittiin kokemuksen kautta.

Vuonna 1902 bensonilaiset ensiesittivät siihen aikaan erittäin tunnetun runoilijan, Stephen Phillipsin, näytelmää Paolo and Francesca. Lontoossa esitykset vetivät yleisöä viiden kuukauden ajan, joten näytelmä oli menestys huolimatta kriitikkojen melko viileistä mielipiteistä.

Kustantaja Grant Richardsin julkaisema Hieroglyphics sen sijaan keräsi hyvin arvosteluja, joskin osa lehdistöstä oli selkeästi eri mieltä teoksen arvosta. ”Miksi tämä yleensä on kirjoitettu ja julkaistu”, kysyi The Graphic.

PEKKA MANNISEN MASSIIVINEN ARTHUR MACHEN -ARTIKKELI JATKUU PAINETUSSA LEHDESSÄ.