Karen Lord
Yksikään ihminen ei ole saari
 
Spekulatiivisten kirjailijoiden joukkoon liittyy vuosi vuodelta enemmän erilaisia, mielenkiintoisia ääniä. Ympäri maailmaa julkaistaan outoja kirjoja lukemattomilla kielillä, mutta jopa englantilaisen kielialueen sisällä on yhä helpompi löytää vaihtelua.

Viime aikoina esimerkiksi karibialaiset kirjailijat ovat Tähtivaeltajasta tutun Nalo Hopkinsonin esimerkin innoittamina raivanneet tiensä genrekirjallisuuden pariin. Yksi kiinnostavimmista on vuoden 2012 John W. Campbell -ehdokas Karen Lord.

Karen Lord syntyi Barbadoksella vuonna 1968. Hän on ehtinyt työskennellä niin fysiikanopettajana, diplomaattina kuin osa-aikaisena sotilaana ja tutkimuskonsulttinakin. Ennen paluutaan Barbadokselle hän opiskeli fysiikkaa Kanadassa, tiedepolitiikkaa Skotlannissa ja uskonnon sosiologiaa Bangorin yliopistossa Walesissa – jokainen ala tuo Lordin mukaansatempaaviin ja vetävästi kirjoitettuihin tarinoihin runsaasti kerroksia.

Lord vieraili toukokuussa Maarianhaminassa Åconin kunniavieraana. Hän oli innoissaan ajatuksesta saaressa pidettävästä scifi-conista. Karibialainen kirjailija ymmärtää hyvin, miten meren ympäröimät yhteisöt rakentuvat.

– Barbados on uskomattoman rikas kulttuurien sekamelska, jossa tarkoituksena ei ole koskaan ollut sulauttaa perinteistä jotain yhtä yhtenäiskulttuuria, Lord toteaa.

Moninaisuus on arvo sinänsä, eikä saaren pinta-ala määritä, miten samanlaisia sillä asuvien ihmisten tulisi olla. Siinäpä oiva vertaus sf-harrastajistakin.

Keskeistä Lordin kirjoille on myös John Donnen toteamus, että yksilöinä kukaan meistä ei ole kuin saari – muista ihmisistä irrallaan – vaan olemme kaikki sidoksissa toisiimme erilaisten kulttuuristen ja yhteiskunnallisten siteiden kautta. Tämä on erityisen totta saarivaltioiden kaltaisten, pienten mutta ulospäin suuntautuneiden yhteisöjen kohdalla.

Lordin tarinoissa on aina läsnä kiinnostus siihen, miten siteitä niin yksilöiden kuin yhteiskuntienkin välillä muodostetaan, vahvistetaan ja muokataan – oli aiheena sitten scifistinen tulevaisuus tai afrikkalainen kansantarusto.
 
Hämähäkkiveijareita iltanuotiolla

Kansanperinne ei ole vierasta lähdemateriaalia scifi-kirjallisuudelle. Niin sadut kuin kansalliseepokset ovat toimineet kirjoittajien innoittajina aina J. R. R. Tolkienista Sari Peltoniemeen. Karen Lordin ensimmäisessä romaanissa kansanperinnettä on käytetty hyväksi sekä tarinan että kerronnan tasolla.

Senegalilaiseen Ahmatti Ansige Karamba -satuun pohjaava Redemption in Indigo -romaani (2010) kertoo Paamasta, joka jättää aviomiehensä Ansigen ja muuttaa takaisin perheensä luo. Ansige on käsittämätön ahmija ja Paama taas erinomainen kokki, joten monet ovat luulleet avioliiton perustaa täydelliseksi. Mutta Paaman lahjat menevät hukkaan, kun miehen suuhun uppoavat niin appivanhempien viljat kuin kotieläimetkin – kypsennettynä tai ei.

Ansige ei ole kuitenkaan Paaman ainoa ongelma, sillä hänestä kiinnostuu Neil Gaimaninkin töistä tuttu länsiafrikkalainen hämähäkkijumala Anansi. Kuten koijarin sopii, Anansi lahjoittaa Paamalle kaaoksen hengen, Indigo-lordin, voimat norsunluisen taikinakauhan muodossa. Indigo-lordi haluaa ymmärrettävästi voimansa takaisin, ja Paama uppoaa moniin seikkailuihin samalla kun yrittää opetella todellisuuden sekoittamista juuri sopivaksi taikakauhallaan.

MARJA JA SARI POLVISEN LAAJA KAREN LORD -ARTIKKELI JATKUU PAINETUSSA LEHDESSÄ.

Mukana myös Neuvosvaris-novellin suomennos.