Tulleet sarjikset
DC. Rick Veitch on nyt Vertigossa esillä parinkin sarjakuvan myötä. Can't Get No on tuhti mustavalkoalbumi, jossa maestro purkaa auki WTC-iskujen synnyttämiä traumoja sekä peilailee muutenkin amerikkalaista sielunmaisemaa.
Liikemies markkinoi ikuisen jäljen jättäviä tusseja. Hänen elämänsä romahtaa, kun firma menee nurin ja ryyppykaverit taiteilevat hänen kehonsa täyteen primitivistisiä kuvioita herran omalla tuotteella. Terroristi-iskun jälkimainingeissa hän pakenee kiertolaiseksi Amerikan syrjäseuduille, jossa kohtaa niin rasisteja kuin maailmanlopun meiningeissä bailaavia eksentrikkojakin. Vinkeimmät juhlat vietetään Yhdysvaltojen 200-vuotisjuhlien kunniaksi rakennetussa puistossa keskellä ex-presidenttien jättimäisiä pahvipäitä.
Dialogitonta kerrontaa säestää tajunnanvirtamainen proosa, joka ei suoraan kytkeydy kuviin, vaan rakentaa kokonaisuuteen uusia kytköksiä ja merkityshorisontteja. "Dream images smolder there. Corners curling like those old Kodacolor prints we took, to immortalize our trip to Disneyworld."
Can't Get No on filosofinen yritys ymmärtää ihmiselämää ja yhteiskuntia, jotka olemme ympärillemme luoneet. Sarjakuvamuotoon puettu allegorinen sukellus todellisuuteen, jossa sisäavaruus ja ulkoiset realiteetit kietoutuvat kiehtovasti yhteen. Ainutlaatuinen merkkityö!
Huomattavasti heikompi on Veitchin käsikirjoittama ja Gary Erskinen piirtämä jatkuvajuoninen lehtiuutuus Army@Love. Sarja pyrkii analysoimaan Yhdysvaltain nykytilaa, muttei saa hyvästä lähtökohdastaan huolimatta aikaiseksi vetävää tarinointia.
Lähi-idässä käytävien sotien venyessä alkaa jenkkisotilaiden taistelutahto murentua. Rintamalle saadaan kuitenkin tuoretta verta, kun mainosmiehet keksivät brändätä sotimisen kokonaan uusiksi ja vedota elokuvista sekä konsolipeleistä kiksinsä ammentavaan nuorisoon. Kun päälle luvataan vielä säännöllisiä orgioita, ei kukaan adrenaliininkatkuisia kokemuksia etsivä jätä moista tilaisuutta väliin.
Valitettavasti vääntö jää kuitenkin tähän, eikä pilakuvahahmojen tylsistä touhuista jaksa kiinnostua.
Kun Veitchistä nyt on puhe, niin esiin on pakko nostaa myös Shiny Beasts -albumi (King Hell Press), johon on koottu miehen 1970-luvun lopun ja 1980-luvun alkupuolen psykedelis-scifistisiä lyhäreitä. Lähinnä Epic Illustrated -lehdessä julkaistut tarinat tuovat nostalgisen tuulahduksen ajalta, jolloin yhteiskunnallinen valveutuneisuus ja aneemiset juonitvistit olivat sarjakuvailmaisun olennaisia rakennuspalikoita. Hellyttävää, mutta samalla niin ihastuttavaa!
Huolella piirretyissä ja osin hyvinkin värikylläisissä sarjoissa seikkaillaan tronmaisessa kybertodellisuudessa, lähitulevaisuuden suurkaupungeissa ja avaruuden äärillä. Tuho, tappaminen ja muukalaishuorilta saadut sukupuolitaudit ovat ihmiskunnalla veressä.
Mukaan mahtuu suoraakin huumoria, kuten juttu kielletyn planeetan valloittajasta, jonka huikea matka päättyy banaaninkuoreen liukastumiseen. Voihan jehna!
Veitchin ohessa näitä vinkeitä makupaloja on ollut käsikirjoittamassa itse Alan Moore.
LISÄÄ KIRJA-, SARJAKUVA- JA ELOKUVAUUTISIA TÄHTIVAELTAJA 2/07:ssä.