• Elokuvat - Hobitti

    Body: 

    The Hobbit: An Unexpected Journey
    - Hobitti: Odottamaton matka
     
    1980-luvun lopulla, Bad Tasten ja Meet the Feeblesin valmistumisen aikoihin, Peter Jackson oli kaikkien verenjanoisten filmihullujen suurin sankari. Vielä isompaan pottiin hän länttäsi kouransa 2000-luvun alussa, jolloin teattereihin vyöryi näyttävä elokuvatrilogia J. R. R. Tolkienin Taru sormusten herrasta -eepoksesta.
     

  • Pääkirjoitus

    Body: 

    Näin joulun alla on hyvä muistaa, että paras lahja on suomeksi julkaistu scifi-kirja tai -sarjakuva – oli vuodenaika sitten mikä hyvänsä. Koko kulttuurikenttä elää tällä hetkellä paineiden puristuksessa, joten jokainen fani voi omilla ostopäätöksillään tukea sitä, että suomeksi ilmestyy jatkossakin hyvää scifi, fantasiaa ja kauhua. Emmehän halua elää dystopiassa, jossa tarjolla on vain englannin- ja kiinankielisiä bittejä?
     

  • Catherynne M. Valente

    Body: 

    Catherynne M. Valente
    Hirviöiden puolestapuhuja

     
    “Shamaani on ihminen, joka on oppinut tunnistamaan tärkeän tarinan yhtä luontevasti kuin muut tunnistavat omenan.”
     
    Catherynne M. Valente on yksi viime vuosien kiitetyimmistä tieteis- ja fantasiakirjailijoista sekä niin kutsutun mythpunk-tyylin edelläkävijä. Peaks Islandilla Mainen osavaltiossa asuva amerikkalainen vieraili vastikään Suomessa Åconin kunniavieraana. Ahvenanmaalla hän kertoi auliisti elämästään, teoksistaan, työskentelytavoistaan sekä rakkaudestaan saaria kohtaan.
     

  • Kirjat

    Body: 

    Jenny Kangasvuo
    Sudenveri

    Teos

  • Sarjakuvat

    Body: 

    Jaakko Ahosen käsikirjoittama ja Lauri Ahosen kuvittama Pikku Närhi (Egmont) vetää jalat alta. Täysin takavasemmalta saapunut tuhti teos on yksi kaikkien aikojen komeimpia kotimaisia sarjakuvia. Tässä tuotteessa silmä lepää, sillä Ahosten veljesten rinnalla kalpenevat monet ulkomaiset kuuluisuudetkin. Jos Pikku Närhestä ei tule kansainvälistä hittiä, niin todellisuudessa on jotain pahasti vinksallaan.
     

  • DVD-arvostelut

    Body: 

    Moon Zero Two
    (USA-versio)

    Hammer-yhtiön tuottama Moon Zero Two (1969) markkinoi itseään kaikkien aikojen ensimmäisenä avaruuslänkkärinä. Käytännössä filmin western-viitteet jäävät pariin päälleliimattuun elementtiin: villi länsi -teemaisen avaruusbaarin joukkotappeluun ja lonkalla kannettaviin aseisiin, jotka ulkoisesti muistuttavat 1800-luvun pistooleja – moderneilla versioilla tosin pystyy ammuskelemaan myös Kuun pinnalla.

  • Night Visions

    Body: 

    Night Visions
    Maximum Halloween 3012

    Oli synkkä ja myrskyinen yö, kun muutama kymmentä kauhufania kokoontui ensi kertaa koko yön kestäville Night Visions -filmifestivaaleille. Nyt, 15 vuotta myöhemmin, tapahtuma on laajentunut viisipäiväiseksi ja lippujakin myytiin lähes kymmenentuhatta.

  • Jenny Kangasvuo

    Body: 

    Jenny Kangasvuo
    Sudenveri

    ”Hauskaa, että ihmissudet ovat juuri nyt pinnalla. Mutta jotain tosi outoa siinä on, että aihe nousee useiden kirjoittajien tarinoissa esiin yhtä aikaa. Kun 2000-luvun alussa ryhdyin kirjoittamaan romaaniani, ihmissusia näkyi vain yksinkertaisina elementteinä kauhukirjallisuudessa. Tai sitten B-elokuvissa komiikkaa tuomassa”, kertoo syksyn esikoiskirjailija Jenny Kangasvuo. Hänen romaaninsa Sudenveri siirtää ihmissusimyytin kotoisiin ympyröihin Pohjois-Suomeen.

  • Keinomaailman reunalla

    Body: 

    ”Avaruudessa kukaan ei kuule huutoasi”, kirkui Alien – Kahdeksas matkustaja -elokuvan mainoslause aikoinaan. Filmi onkin varmasti kaikkien aikojen maineikkain scifi-kauhun edustaja. Se on jopa niin kuuluisa, että harvoin tule ajatelleeksi, kuinka pienestä genrestä lopulta onkaan kyse. Jopa Alienin jatko-osat luottavat enemmän näyttävään toimintaan ja isoihin pyssyihin kuin hyytävän kauhutunnelman rakentamiseen.

  • Teräslilja - Näyte

    Body: