Ian McDonald - Jalkapalloa ja jälkikolonialismia

Marsin rautateitä, maanalainen diktatuuri, myyttinen Irlanti, vallattu planeetta. Pyhiinvaellusmatka Japanissa, nanoteknologinen tulevaisuus, älykäs fraktaaliviidakko, Belfastin jaettu kaupunki. Tulevaisuuden Intia. Trooppinen Brasilia.
Belfastissa asuvaa brittikirjailija Ian McDonaldia (s. 1960) ei voi syyttää ainakaan siitä, että hän kirjoittaisi samaa kirjaa aina uudestaan. McDonaldille science fiction on globaali ja rajaton genre, jonka kautta voi käsitellä niin uskontoja, kolonialismia, erilaisten yhteisöjen suhteita kuin teknologisen kehityksen mukanaan tuomia sosiaalisia muutoksiakin - kulttuureja, myyttejä ja aidolle maistuvia ihmishahmoja koskaan unohtamatta.

Jo McDonaldin ensimmäinen romaani, maankaltaistetusta Marsista kertova Desolation Road (1988, TV 3/94), valloitti maagisrealistisella tunnelmallaan. Seuraavien vuosien ajan hän kirjoitti useita kovatasoisia teoksia, joista suomeksi asti päätyi alunperin 1994 ilmestynyt Kivi-paperi-sakset (3/97) - teos, jossa on ripaus kyberpunkkia, hyppysellinen zeniä, ruokalusikallinen animea, yksi kananmuna yhteiskuntapolitiikkaa, desi visuaalisten medioiden voimaa ja puoli kiloa buddhalaisuutta.

"Punoin kirjassa yhteen ajatukset japanilaisesta shikoku-pyhiinvaelluksesta ja fontista, joka on niin vakuuttava, että se saa ihmiset tekemään, mitä teksti vain käskee. Taustalla vaikutti ajatus fraktaaleista ja upotetusta informaatiosta", kirjailija selventää.

McDonald on tehnyt suomalaisiinkin alan harrastajiin niin kovan vaikutuksen, että hänen tuotantoaan on käsitelty Tähtivaeltajassa useaan otteeseen. Näistä keskeisin on Kimmo Lehtosen artikkeli lehdessä 3/94. Finnconin kunniavieraana herra paistatteli vuonna 1997, minkä innoittamana syntyi Tähtivaeltaja 4/97:ssä julkaistu haastattelu. Sittemmin McDonaldin uutuudet ovat päässeet esiin Kutzpah-palstalla.

1990-luvun puolenvälin jälkeen McDonaldin tähtistatus lähti kuitenkin laskuun. Kirjat eivät enää keränneet entiseen tapaan hehkutusta ja palkintoehdokkuuksia. Kunnes vuonna 2004 taivas räjähti jälleen auki. Tuolloin ilmestyi lähitulevaisuuden Intiaan sijoittuva mestarillinen tieteiseepos River of Gods (4/04), joka sai osakseen huimaa suitsutusta, Hugo-ehdokkuuden sekä British SF Associationin vuoden parhaan romaanin palkinnon.

Yhtä hyvin menestyi kolme vuotta myöhemmin julkaistu palkintomagneetti Brasyl (1/08), joka kertoo niin jalkapallosta kuin Brasilian ainutlaatuisesta kulttuuristakin. Ian McDonald on nyt palannut tieteiskirjallisuuden eturintamaan ja siellä hän varmasti pysyykin.

Niinpä on korkea aika päästää mies taas itse ääneen Tähtivaeltajan sivuilla. Oheinen haastattelu on pääosin tehty loppukeväästä 2008 Ahvenanmaalla järjestetyssä Åcon-tapahtumassa, jossa McDonald esiintyi kunniavieraan luontevassa roolissa. Antaa palaa, Ian!

Ihan ensimmäiseksi: mikäs mies sinä olet olevinasi?

Olen Ian McDonald, scifi-kirjailija. Tämähän on kuin AA-kerhossa - 12 askeleen ohjelma parannukseen...

Olen kirjoittanut pienestä pojasta lähtien. Äitiäni voi syyttää siitä, että olen scifi-kirjailija: kun olin viisi, hän istutti minut tv:n ääreen katsomaan Gerry Andersonin varhaista Mike Mercury in Supercar -animaatiosarjaa. Se oli minulle portti vahvempiin aineisiin. Mike Mercury johti Myrskylintuihin, Myrskylinnut Doctor Who -sarjaan ja se taas Star Trekiin - yhtä surullista liukua kohti science fictionin syvyyksiä.

Pian huomasin, että scifiä voi nauttia myös kirjojen muodossa ja että niiden etuna ovat paremmat erikoisefektit - niissä kun rajana on vain oma mielikuvitus. Ensimmäinen lukemani scifi-kirja taisi olla Isaac Asimovin toimittama The Hugo Winners -kokoelma, joka julkaistiin kahdessa osassa - oli vihreä kirja ja punainen kirja. Siitä jatkoin Säätiö-trilogiaan, joka oli minusta huikean tylsä. Sitten ahmin oikeastaan kaikki 1960-luvun klassikot.

Jossain vaiheessa esiin hiipi tunne, että tuonhan osaan itsekin - ja paremmin... Myin ensimmäisen tarinani vuonna 1983 pieneen mutta hyvälaatuiseen belfastilaiseen lehteen, jonka jokaikinen sivu oli väriprintattu kiiltävälle paperille ja joka meni nopeasti konkkaan. Omistaja käytti ylijääneitä lehtiä ullakkonsa eristykseen. Minä ostin ansioillani kitaran.

Tämän jälkeen sain lisää tarinoita julkaistua ja lopulta kokonaisen romaaninkin vuonna 1988, nimeltään The Desolation Road. 20 vuotta sitten. Herrajumala, kuinka aika rientää.

IAN McDONALDIN KOKO URAN KATTAVA HAASTATTELU JATKUU TÄHTIVAELTAJA 4/08:ssa.

MUKANA MYÖS MAINIO NOVELLISUOMENNOS Sanjeev ja Robohemmo.