The Fall
Musiikkivideoita ja mainoksia tehtaillut intialais-amerikkalainen Tarsem ihastutti ja vihastutti esikoiselokuvallaan The Cell (3/00), jossa Jennifer Lopez astui kirjaimellisesti sisään sarjamurhaajan mielen häiriintyneisiin maisemiin. Tarsemin luomat kilahtaneen kauniit visiot ajoivat yli käsikirjoituksen hölmöyksien, joita mies itsekin haukkuu riemuissaan dvd:n kommenttiraidalla. Cell menestyi kohtalaisesti, mutta uutta elokuvaa häneltä on kuitenkin saatu odottaa vuosikaudet.
The Fall on hyvässä ja pahassa tekijänsä luomus. Kantava voima on pitkälti sama kuin Cellissä, eli liikutaan sekä tosimaailmassa että fantasiassa. Tällä kertaa visio-osuudet ovat 6-vuotiaan pikkutytön tulkintoja halvaantuneen miehen kertomasta tarinasta.
1920-luvun Los Angelesissa stuntmies Roy (Lee Pace) katkoo jalkansa hypättyään sillalta ja päätyy samaan sairaalaan kuin puusta pudonnut romanialaistyttö Alexandria (Catinca Untaru). Itsemurhaa hautova Roy tarinoi satumaista sekasotkua Alexandrialle, ja toivoo tämän tuovan hänelle tarpeeksi morfiinia lopulliseen nukutukseen. Syntynyt yhteys kuitenkin kasvaa, ja eipä aikaakaan, kun todellisuus alkaa vuotaa fantasiaan ja satuilu vaikuttamaan tosielämään.
The Fallin tarina on auttamattoman yksinkertainen, mutta etenkin Untaru murtuneen englantinsa kanssa tavoittaa jotain niin eläväistä ja aitoa, että maailmaan humpsahtaa mukaan. Tiedostavan ylilyövissä fantasiaosuuksissa viisi sankaria taistelee ilkeää kuvernööriä vastaan eri puolilla palloa kuvatuissa maisemissa. Mukana on kaikkea stereotyyppisestä italialaisesta räjähde-ekspertistä mystisiin naamiosankareihin ja apinalleen juttelevaan Charles Darwiniin.
Kiinnostavinta fantasioissa on jo Cellissä vilauteltu, monista kulttuureista poimittujen tyylien saumaton yhdistäminen joksikin uudeksi ja oudoksi. Tarinan kertoja ja kuulija ovat eri kulttuuritaustoista, joten kuvissa näkyy sekoitus molempien näkemyksistä. Sanoman ja tulkinnan teema ei ikävä kyllä kulkeudu muuten osaksi elokuvaa.
Näyttelijät poseeraavat fantasiajaksoissa sydämensä kyllyydestä. Vaikkei tasapaino kahden todellisuuden välillä koskaan asetu aivan kohdilleen, tempaa mielipuolisuus kuitenkin mukaansa. Kiitos tästä kuuluu visuaaliselta paletiltaan kahdessa sekunnissa tunnistettavalle Tarsemille. Periaatteessa mies ei ole kuin intialaisvaikutteinen vastine Michael Baylle (räiskintäfetissistä riisuttuna, toki), mutta näin puhtaan hullusta visuaalisesta tyylittelystä ei voi kuin nauttia. The Fall saa maailman näyttämään kauniimmalta kuin sen osaisi ikinä kuvitella olevan.
Salaisuus pienen budjetin elokuvan uskomattoman monen miljöön takana on ovela veto hyödyntää ympäri maailmaa sijoittuvia mainoskuvauskeikkoja. Ohjaaja on kiikuttanut aina mukaansa intohimoprojektinsa näyttelijät ja kuvannut kohtauksia sitä mukaa, kun tilaisuuksia on tarjoutunut.
The Fall on enemmänkin esteettisesti kuin sisältönsä kautta tunteisiin vaikuttava elokuva. Tarina, johon visuaalinen ilotulitus on ahdettu, on kuitenkin minimalistisuudestaan huolimatta koskettava, eikä kukaan muu kerta kaikkiaan tee mitään tällaista. Pari vuotta festareita kierrelleen taide-elämyksen Suomeen tuominen on kiitoksen ja kumarruksen arvoinen veto.
Ilja Rautsi - 4 tähteä
ELOKUVA-ARVOSTELUT JATKUVAT TÄHTIVAELTAJA 4/08:ssa.
Mukana mm. Sauna, Max Payne, Death Race, Donkey Punch, Eden Lake, Midnight Meat Train, Tokyo Gore Police sekä vuoden 2008 Rakkautta & Anarkiaa -festivaalien Aasia-tarjonta!