Siri Pettersen -haastattelu

Siri Pettersen
Hyväntuulen hyökyaalto Norjasta

Siri Pettersen on Norjan tämän hetken kuumimpia kirjailijanimiä. Hän on hetkessä kerännyt ennennäkemättömän fanikunnan ja suuren suosion kolmiosaisella Korpinkehät-sarjallaan.

Pettersenin kaksi vuotta sitten julkaistu esikoisromaani Odininlapsi on myynyt Norjassa yli 20 000 kappaletta. Tämä on aivan käsittämätön luku mille tahansa kirjalle, saati sitten nuortenfantasiaksi luokitellulle teokselle. Sen lisäksi romaani on voittanut Norjassa fantasiakirjallisuudelle jaettavan Fabelprisenin ja ollut ehdolla kulttuuriministeriön esikoispalkinnon saajaksi. Eikä voittokululle näy loppua, sillä syyskuussa Pettersen nappasi arvostetun Norjan kirjakauppiasliiton palkinnon. Nyt kirjasarja valloittaa muuta Skandinaviaa ja oikeudet on myyty jo lukuisiin muihin maihin.

Juuri suomeksi ilmestynyt Odininlapsi on korkeafantasiaa, joka sijoittuu tutunoloiseen mutta silti erilaiseen skandinaavisten myyttien hallitsemaan maailmaan. Pääosassa on viisitoistavuotias Hirka-tyttö, joka poikkeaa muista olennaisella tavalla – hänellä ei ole häntää. Hirka ei osaa syleillä maata eikä käyttää Mahtia. Hän on halveksittu odininlapsi, eli ihminen. Kun salaisuus uhkaa paljastua, Hirka joutuu suureen vaaraan. Lukijan onneksi tyttö on kaikkea muuta kuin neuvoton alistuja.

Vaikka romaanin ainekset kuulostavat perusfantasian kerskakuluttajasta ehkä liiankin tutuilta, kirjaan kannattaa tarttua. Odininlapsi on erittäin viihdyttävää luettavaa, ja se herättää myös monenlaisia syvempiä ajatuksia.

Jotainhan Pettersenin kirjoissa täytyy olla, kun arviot ovat lähes järjestään kehuvia ja valtava, aktiivinen fanikunta puuhastelee korppikoruja, ottaa korppitatuointeja ja leipoo Korpinkehät-leivoksia. Joten kun kirjailija pyörähti syyskuussa Suomessa promokiertueella, pakkohan hänet oli tavata.

Haastatteluun hyväntuulisen ja sanavalmiin Sirin kanssa oli varattu puoli tuntia, mutta sessio venyi puolitoistatuntiseksi. Se päättyi vasta, kun kustantamon edustaja tuli repimään hihasta ja ilmoitti, että nyt on juostava tai luento yliopistolla jää väliin. Yksi asia tapaamisessa kävi varmuudella selväksi: Siri Pettersenistä ei voi olla pitämättä.

Mutta päästetäänpä Pettersen itse ääneen.

ALEKSI KUUTION LAAJA SIRI PETTERSEN -HAASTATTELU JATKUU PAINETUSSA LEHDESSÄ.