Mervyn Peake kuuluu englantilaisen kirjallisuuden klassikoihin. Hänen Gormenghast-trilogiansa on yksi fantasiakirjallisuuden mielikuvituksellisimmista suurteoksista. Sen ohessa Peaken tuotantoon lukeutuu niin surrealistisia lastenkirjoja, runokokoelmia kuin piirroksiakin.
Suomessa Peake on jäänyt käsittämättömän vähälle huomiolle, mutta asia korjataan nyt Pekka Mannisen laajalla elämäkerta-artikkelilla. Tämän luettuaan kuka tahansa voi väittää olevansa Peake-asiantuntija!
Lehden muusta sisällöstä mainittakoon absurdin sanataiteen mestarin,
Stepan Chapmanin esittely sekä kolme lyhyttä novellia. Siinä missä
Chapmanilta aiemmin suomennetut tarinat (TV 1/05 & 2/06) ovat
olleet runollisen outoja, kuljetaan nyt kantaaottavan huumorin poluilla.
Kauhukirjailija Kari Nenonen menehtyi marraskuussa. Hänen kirjojaan ja persoonaansa muistelee useampikin kollega sekä ystävä.
Vuosi 2007 on sitten Tähtivaeltajan juhlavuosi. Lehti saavuttaa
kunnioitettavan 25 vuoden iän, ja 100. numero ilmestyy huhtikuussa.
Juhlan kunniaksi järjestämme tieteisnovellien kirjoituskilpailun sekä
Tähtivaeltaja-päivän, jonka kunniavieraaksi saapuu Prestige-elokuvan
myötä entistä ajankohtaisempi brittikirjailija Christopher Priest.
Lisätietoja osoitteista:
[url=http://babeknabel.fi//index.php?option=com_content&task=view&id=1184&Ite...
[url=hjjkjjll]Tähtivaeltaja-päivä[/url]
Vuoden mittaan myös itse lehtiin on luvassa spesiaaliyllätyksiä!
Juhlavuoteen sopivasti Zum Teufel -kustantamo on julkaisemassa kevään
aikana kokoelman Tähtivaeltajasta tuttuja Pekka Mannisen
Teräslilja-sarjakuvia. Noin 100-sivuinen kirja sisältää kaikki
1990-luvulla ilmestyneet Teräsliljat sekä yhden uuden tarinan.
Muista myös Jukka Halme! Hän on ehdokkaana eurooppalaisessa
JETS-kisassa, jonka voittaja saa apurahan Japanin maailmankongressia
varten. Vain äänestämällä voit vaikuttaa!
Lisätietoja osoitteessa:
[url=http://astralpole.org/?section=News]JETS[/url]
Ja ei kun nautiskelemaan!