Lauren Beukes
Säkenöivä nainen
Etelä-Afrikan Cape Townista ponnistaa spekulatiivisen fiktion tuoreista tähdistä se kaikkein taitavin, Lauren Beukes.
Beukes on eteläafrikkalaisen scifin uusi airut. Jo hänen toinen kirjansa, Zoo City (2010), nappasi arvostetun Arthur C. Clarke -palkinnon. Harvan kirjailijan esikoisteoksen pohjalta järjestetään myöskään novellikilpailua. Vielä harvempi saa julkiset kehut maansa parlamentissa.
Ja vauhti vain kiihtyy: Zoo Citystä on ensi vuonna luvassa elokuvaversio ja kesäkuun alussa Leonardo di Caprion tuotantoyhtiö hankki tv-sarjaoikeudet Säkenöivät tytöt -romaaniin (The Shining Girls, 2013). Kirjan kansainvälisistä kustannusoikeuksista käytiin melkoinen tappelu, minkä ohessa teosta on hehkutettu maailmalla hullun lailla.
Vuonna 1976 syntynyt Beukes on media-alan pitkän linjan sekatyöläinen. Hänellä on maisterin paperit luovasta kirjoittamisesta Cape Townin yliopistosta, ja hän on toiminut freelance-toimittajana jo vuosia. Sinä aikana hän on kirjoittanut mm. viihdejuttuja Hollywood Reportille ja talousuutisia Sunday Timesille.
Beukes on myös tehnyt laajoja yhteiskunnallisia reportaaseja köyhyydestä ja sähkövarkaista. Lisäksi hän on käsikirjoittanut Disneylle lasten animaatiosarjoja, ohjannut palkitun dokumenttielokuvan transsukupuolisista sekä läväyttänyt maailmalle kolme ylistettyä tieteisromaania.
Suuttumuksen voimalla?
Lauren Beukesin teksteistä näkee selvästi, että hän on tottunut kirjoittamaan kiinnostavasti ahtaassa tilassa. Hänen tekstinsä ovat iskeviä, ja hän käyttää sanoja tehokkaasti.
Parhaita kirjoittamisen oppitunteja oli toimiminen Disneyn Florrie's Dragons -sarjan käsikirjoittajana. Lapsille suunnatun animaatiosarjan jaksot olivat reilun kymmenen minuutin mittaisia, joten pitkällisiin taustoituksiin tai jaaritteluun ei ollut aikaa – tärkeisiin kohtauksiin piti päästä niin nopeasti kuin mahdollista.
Samaa logiikkaa Beukes hyödyntää myös omassa kirjoittamisessaan. Usein luvut ja kohtaukset alkavat keskeltä tapahtumia, niin myöhään kuin mahdollista. Turhaa selittelyä ei ole. Tyylivalinta tekee Beukesin tarinoista nopeatempoisia. Välillä tuntuu jopa siltä kuin seuraisi suuren budjetin toimintaelokuvaa – tosin sillä erotuksella, että nämä tekstit panevat ajattelemaan.
Vaikka Beukesin romaanit ja novellit ovat lähes poikkeuksetta viihdyttävää luettavaa – täynnä pienieleistä huumoria ja terävää dialogia – hän ottaa niissä vahvasti kantaa myös moniin yhteiskunnallisiin epäkohtiin. Moxyland (2008) maalaa uhkakuvaa lähitulevaisuuden Etelä-Afrikasta, ja Zoo City peilaa apartheidin perintöä. Säkenöivät tytöt tuo puolestaan banalisoidun murhan niin likelle lukijaa, että tämä muistaa varmasti, kuinka inhottavasta asiasta on kysymys.
Kantaaottavuus ei ole itseisarvo. Kuten Beukes on itse sanonut, hänen on vain pakko kirjoittaa asioista, jotka kokee yhteiskunnallisiksi epäkohdiksi. Hän on tilittänyt useammassakin haastattelussa, kuinka monet hänen kotimaansa ongelmat pistävät vihaksi. Beukesia ärsyttävät erityisesti ihmiset, jotka eivät suostu myöntämään, miten hirveää apartheid-aika oli tai jotka vähättelevät sen julmuuksia. Hän ei ole myöskään tyytyväinen kotimaansa kehitykseen – nepotismi ja korruptio rehottavat yhä.
Näistä kaikista asioista Beukes kirjoittaa romaaneissaan. Mutta älä huolestu, hän ei ole saarnaaja, joka heiluttelee syyllistämisen polttorautaa kädessään. Päinvastoin, hänen kannanottonsa ovat usein kätkettyinä sivulauseisiin, hahmojen puolihuolimattomiin lausahduksiin ja ympäristönkuvaukseen. Joskus ne ovat niin vaivihkaisia, että niitä tuskin huomaa.
ALEKSI KUUTION LAAJA BEUKES-ARTIKKELI JA -HAASTATTELU JATKUVAT PAINETUSSA LEHDESSÄ. MUKANA MYÖS VAUHDIKAS NOVELLISUOMENNOS!