Oi niitä aikoja! Vuosina 1975-1977 kylmän ja kalsean maamme scifi-sarjakuvafaneja hellittiin Russ Manningin klassisilla Markos-tarinoilla. Tulevaisuuden valtavaan Am Cityyn sijoittuvat sarjat hehkuivat ihmeen tuntua ja kiehtovia tieteismysteereitä. Oli pahoja robotteja, hulluja tiedemiehiä, avaruuden aaveita ja planeetan kokoisia tekoälyjä.
Suomalaisen Markos-lehden lyhyestä tähdenlennosta huolimatta robottiajan mahtavin sankari ei ole suostunut kuolemaan. Useista uudelleensyntymistä tuorein on käynnissä juuri nyt legendaarisen Jim Shooterin käsikirjoittamassa ja Dark Horsen kustantamassa Magnus, Robot Fighter -lehdessä.
Mutta missä piilee Markoksen aikoja uhmaava viehätys?
Markos, versio I: Aito ja alkuperäinen
Universumin paras Tarzan-piirtäjä, Russ Manning (1929–1981), hyppäsi tulevaisuuden taistelutantereille vuonna 1963. Markos/Magnus sai alkunsa, kun Manning kuuli, että Gold Key -sarjakuvalinjaa toimittava Chase Craig etsi tekijää vuoteen 4000 sijoittuvalle scifi-sarjakuvalle. Tieteistarinoista nauttiva taiteilija näki tilaisuutensa tulleen ja tarjosi firmalle ideaa pahoja robotteja vastaan taistelevasta puhtoisesta sankarista. Lopputuloksena oli yksi sf-sarjakuvan historian kauneimmista luvuista.
Vuonna 4000 eletään yltäkylläisessä maailmassa. Elegantit ilma-autot kurvailevat kilometrien korkuisten pilvenpiirtäjien siimeksessä, ja painovoiman kumoavat säteet saavat ravintolat leijumaan ilmassa. Liukukäytävät ja sädehissit huolehtivat ihmisten ja tavaroiden kuljetustarpeista, ja ruoka tuotetaan merenalaisissa ravintotiivistetehtaissa. Toisille planeetoille matkataan joko ylellisillä raketeilla tai valoa nopeammin toimivilla telesiirtolaitteilla. Puhumattakaan elämän kaikille osa-alueille levinneistä roboteista, jotka ovat tehneet perinteisestä työnteosta kaukaisen muiston.
Asiat eivät kuitenkaan ole ihan niin hyvin kuin päälle päin näyttää. Riippuvuus roboteista on muuttanut ihmiset välinpitämättömiksi vätyksiksi, joita ei saa ylös kelluvilta sohviltaan edes vaaran uhatessa. Miksipä he moisiin ponnistuksiin viitsisivät ryhtyä, kun kerran robotit on ohjelmoitu suojelemaan heitä kaikissa mahdollisissa ja mahdottomissa tilanteissa. Mutta kuinka käy, kun palvelijat pyrkivät isäntiensä herroiksi? Ja äityvät jopa tappajiksi?
Tätä uhkakuvaa silmälläpitäen maailman vanhin ja viisain robotti 1-A on koulinut orpopoika Markoksesta ihmiskunnan suojelijan. Vuosia kestäneen koulutuksen aikana pojasta on muokkautunut tieteeseen ja teknologiaan perehtynyt teräsnyrkkinen lihaskimppu. Erikoisetuna hänellä on 1-A:n asentama pään sisäinen siru, jolla hän voi kuunnella robottien keskinäistä viestinvaihtoa.
Viides päivä elokuuta vuonna 4000 robottivanhus jättää aikuiseksi kasvaneen Markoksen Am Cityn (engl. North Am) kaduille. Eikä mikään ole enää entisellään.
TONI JERRMANIN KATTAVA JA HUISISTI KUVITETTU MARKOS-ARTIKKELI JATKUU TÄHTIVAELTAJA 3/10:ssä.