Egmontin iloiset sedät, tädit, mäet ja maat jatkavat Suomen sarjakuvakansan hellimistä Alan Mooren klassikoilla. Nyt alaville maille on keikautettu parisataasivuinen Rämeen olento -opus, joka sitoo kansiensa väliin kahdeksan ensimmäistä jaksoa Mooren laajasta Swamp Thing -rupeamasta. Alkujaan 1980-luvun puolivälissä ilmestyneet tarinat toimivat herran läpimurtona jenkkimarkkinoille sekä loivat sen kivijalan, jolta DC:n aikuislukijoille suunnattu Vertigo-linja myöhemmin ponnisti.

 

 

Moore otti haltuunsa Len Weinin ja Bernie Wrightsonin luomuksen The Saga of the Swamp Thing -lehden numerossa 20 ja ryhtyi heti kirjoittamaan hahmoa uuteen uskoon. Psykologisen kauhun uumenista ja ihmismielen sisäavaruuksista ammentavassa mestariteoksessa Rämeen olento joutuu kohtaamaan totuuden itsestään, luopumaan viimeisistä inhimillisyyden rippeistään. Jäljelle jää vain sammaleen peittämä kaiku miehestä. "Kuvittele, kuinka hän on vuosikaudet elätellyt toiveita, että jonakin päivänä saisi takaisin ihmisyytensä... vain havaitakseen, ettei hänellä sitä koskaan ollutkaan."

 

Vastineeksi hirviö saa jotain suurempaa: yhteyden koko planeetan kattavaan vihreyteen. Mutta se ei tee muutoksesta yhtään helpompaa.

 

Moore kerii tarinaansa auki romaanikirjallisin kerrontakeinoin. Hän kuvaa tapahtumia ja ajatuskulkuja vahvasti rytmitetyllä tekstillä, joka tekee hahmoista sekä heidän tunteistaan käsinkosketeltavia. Samalla hän pumppaa litroittain tuoretta verta aikakauden valtavirtasarjakuvan olemukseen. Rämeen olento ei käsittele värikkäiden trikoopellejen leikkejä, vaan syöksyy päätäpahkaa kollektiivisten painajaisnäkyjen sameisiin vesiin. Ajattomiin aiheisiin, jotka tenhoavat tänä päivänä yhtä tehokkaasti kuin neljännesvuosisata sitten.

 

Myös sarjan visuaalinen asu vangitsee. Stephen Bissette ja John Totleben vyöryttävät lukijan eteen rehevän luonnon, joka rönsyilee kuin alitajunnan unimaisemat. Sarjakuvahelmen kokeelliseksikin yltyvä sivutaitto muodostaa jo itsessään kerrontaa tukevan taideteoksen. Tatjana Woodin rohkea värienkäyttö yrittää pysytellä Bissetten ja Totlebenin inspiroituneen viivatyöskentelyn tasolla, muttei voi mitään sille, että parhaiten jälki pääsisi oikeuksiinsa puhtaasti mustavalkoisessa muodossa.

 

Vaikka kirjassa julkaistut jaksot on yhtä lukuunottamatta nähty ennenkin suomeksi - Kalma-lehdessä 1990-luvun alussa - kuuluu Rämeen olento vuoden 2010 ehdottomiin sarjakuvahankintoihin. Sopii vain toivoa, ettei tämä jää tähän, sillä Mooren suopursun kukintaa riittäisi vielä usean kokoelman edestä. Tahtoo!

 

TONI JERRMANIN SARJAKUVA-ARVOSTELUT JATKUVAT TÄHTIVAELTAJA 2/10:ssä.

 

Mukana mm. Valerian ja Laureline: Aika-avaaja, Kerrassaan merkillisten herrasmiesten liiga: 1910, Viimeinen Batman-tarina, Rautamies: Viisi painajaista, Raatelijat, Haikaralaivue: Ilmojen kotkat, Agentti X9 -lehti, Tappaja, Valkoinen tiikeri: Viidennen onnen taito, Comanche: Laramien punainen taivas ja Fingerpori III.