Ink
(USA-versio)
"Omaperäinen" on sana, jolle on harvoin käyttöä, kun puhutaan tuoreista spefi-elokuvista. Jamin Winansin indie-tuotantona valmistunut Ink (2009) on kuitenkin sitä itseään: uutta luova ja originelli visio, jonka tempaa katsojan armotta kiehtovaan maailmaansa.
John (Chris Kelly) on kiireinen bisnesmies, jolla ei riitä aikaa vaimolle tai tyttärelle. Hän kompensoi lapsuutensa köyhyyttä käymällä ylikierroksisia pörssipelejä - nostattamalla itsensä rahaa takovaksi taikuriksi, erehtymättömäksi jumaluudeksi. Mutta kumpi on lopulta tärkeämpää, miljoonadiili vai oman Emma-tyttären (Quinn Hunchar) henki?
Tarinan sydän on sentimentaalisen siirappinen, mutta sen toteutus jotain aivan muuta. Keitä ovat ihmiset, jotka poksahtelevat tyhjyydestä öisille kaduille? Mitä he tekevät ihmisten kodeissa? Mistä tulevat synkät miehet, joiden kasvot näkyvät vain lasilevyjen lävitse?
Lapsuuden painajaiset saavat käsinkosketeltavan muodon, kun Emman makuuhuoneeseen ilmestyy rääsyihin kääriytynyt koukkunokka, joka varjon tavoin ojentaa kouraansa kohti nukkuvaa pikkutyttöä. Todellisuuden tasot murtuvat, kun hahmo loikkii omakotilähiön taivaalle ilmestyneeseen repeämään ja raahaa Emman outoon ulottuvuuksien väliseen maailmaan. Pienoisrummut avaavat ovia, joita tavalliset ihmiset eivät voi nähdä tai kokea.
Jossain kaiken taustalla hyörivät muistoja ja mielialoja manipuloivat olennot sekä välitilojen yksinäiset ajelehtijat. Tarinankertojat kasvattavat itseluottamusta ja tarjoavat vapahdusta. Succubukset ruokkivat pelkoja ja epävarmuutta. Sokea tiennäyttäjä laskee neljään, rummuttaa maailmaan tahtia ja saa aikaan ketjureaktioita, jotka muuttavat elämän kulkua.
Ink on katseen vangitseva elokuva, jonka independent-pohja paistaa esiin vain hetkittäin. Muuten jälki on kuin studiotuotannoissa ikään. Näyttelijäkaarti on erittäin laaja, kuvauspaikkoja on runsaasti, ja lukuisat erikoisefektit istuvat saumattomasti kokonaisuuteen. Kuvan jälkikäsittelyllä filmiin on luotu erilaisia visuaalisia ilmeitä, joiden ympärille rakennettu äänimaisema huokuu tunnelmia. Myös tarinan rytmitys pysyy kuosissaan loppuun asti.
Kankaille on saatu ladottua jopa intensiivisiä, normeista poikkeavia taistelukohtauksia, joissa hyödynnetään oivaltavasti vaihtelevia kuvakulmia, nopeita leikkauksia sekä pysäytyksiä. Erityisen ilahduttava yksityiskohta ovat toiminnan tuoksinassa rikkoutuvat esineet, jotka korjautuvat samantien itsekseen aivan kuin aika kuluisi niiden osalta takaperoiseen suuntaan.
Tämän leffan ei tarvitse pahemmin häpeillä ensimmäisen Matrixin, Donnie Darkon tai Dark Cityn rinnalla. Neil Gaimanin juoniman Neverwhere-televiosiosarjan se päihittää mennen tullen.
Ink rulaa!
Leffa ••••
Kuva •••
Lisät •••
Ohjaajan ja tuottajan kommenttiraita ei ole niin mielenkiintoinen kuin tällaisen projektin kohdalla voisi olettaa. Filmin tekovaiheista löytyy 10 minuutin edestä lyhyitä näytteitä. Chrisin ja Quinnin lyhyt, keskinäinen haastattelusessio on rento ja kiva. Poistettuja kohtauksia on mukana yksi, trailereita kaksi. Enemmän olisi toivonut.
TONI JERRMANIN DVD-ARVOSTELUT JATKUVAT TÄHTIVAELTAJA 2/10:ssä.
Mukana mm. Princess of Mars, The Mistress of Atlantis, The Sister of Ursula, Satan's Wife, Battle Girl: The Living Dead in Tokyo Bay, Skeleton Crew, Slaughterhouse-Five ja The Tournament.