Fantasiamaailmat ovat harvoin niin omaperäisiä kuin mitä fantasia terminä antaa ymmärtää. Steph Swainstonin luomus koettelee kuitenkin monin tavoin tutun ja tuntemattoman rajoja. Niinpä kirjailija on syytä sulkea Tähtivaeltajan kryosohvan syleilyyn, jotta saamme selville, mitä hänen aivoissaan luuraa. Vastaukset virtaavat ulos mietteliäin äänenpainoin, mitään peittelemättä tai sensuroimatta.

M. John Harrison

M. John Harrison on kaikkien aikojen suosikkikirjailijani. Pastellikaupunki ja muut Viriconium-romaanit tekivät minuun lähtemättömän vaikutuksen teini-ikäisenä. Ne osoittivat, että fantasiakirjallisuus voi olla jotain muutakin kuin sitä tavanomaista roskaa, joka täyttää kirjakauppojen hyllyt - jotain paljon parempaa. Harrisonin tuotanto oli se raikas tuulahdus, mahdollisuus, joka antoi minulle voimia jatkaa valitsemallani tiellä.

Toisaalta häneltä ilmestyy kirjoja hyvin harvakseltaan, koska hän näkee paljon vaivaa saadakseen tekstistään täydellistä. Hän on uhrannut mahdollisuutensa tulla kaupallisesti kannattavaksi kirjailijaksi, jotta pystyy tuottamaan parasta mahdollista kirjallisuutta. Mutta se on tietoinen valinta. Hän hioo joka kohtausta uudelleen ja uudelleen, kunnes on siihen tyytyväinen. Tämä ei tietenkään innosta kustantajia, sillä se vie heidän näkökulmastaan aivan liian paljon aikaa.

Harrison arvostaa kielen vaivatonta soljuntaa, tekstin runollisuutta ja sanojen sointua. Pyrin itse samaan: kirjoittamaan kauniisti virtaavaa lyyristä tekstiä, jonka jokainen lause resonoi rytmikkäästi lukijan mielikuvituksessa. The Year of Our War -romaanissa soinnillisuuden vaade ylitti jopa realistisuuden tavoitteen.

Nykyisin kielellinen kunnianhimoni on osin jäänyt taloudellisten paineiden varjoon, mikä on sääli. Kirjat on saatava valmiiksi kustantajan määräämässä aikataulussa, joten loputtomaan hiomiseen ei ole aikaa. Toki pyrin silti yhä kirjoittamaan niin korkealaatuista tekstiä kuin mahdollista.

Harrisonin Viriconium-kirjat sisältävät myös samanlaisia ajatuksia taiteilijoiden asemasta kuin The Year of Our War. Viriconiumissa taidekauppias Paulinus Rack käyttää surutta hyväkseen köyhiä ja kuolemanvaarassa olevia taiteilijoita. The Year of Our Warissa Keisari ei puolestaan tee Swallow'sta kuolematonta, koska hänen mielestään taiteesta ei ole mitään hyötyä yhteiskunnalle. Näin esiin nousee kysymys taiteen arvosta ja merkityksestä.

J. R. R. Tolkien
Ryhdyin lukemaan kirjoja jo hyvin nuorena. Luin Hobitin ollessani neljän tai viiden ja pidin siitä kovasti, vaikka se olikin aika nopeasti läpiselattu. Taru sormusten herrasta -trilogiaan tartuin vasta teininä, eikä se siinä vaiheessa enää oikein tehonnut. Olisin kaivannut tekstiin enemmän piilomerkityksiä, luonnetta ja näppäryyttä. Romaanin virkkeet ovat tasapaksuja ja rakenteeltaan uuvuttavan samankaltaisia - pitkiä lauseita, jotka on sidottu toisiinsa ja-sanalla. "Pölöpölöpölö ja pölöpölöpölö ja pölöpölöpölö ja pölöpölöpölö ja..."

Pidän enemmän vaihtelevasta kerronnasta, jossa kielellinen ilmaisu muuttuu tämän tästä. Siksi Mervyn Peaken Gormenghast onkin mielestäni paljon parempi teos kuin Taru sormusten herrasta.

TONI JERRMANIN STEPH SWAINSTON -HAASTATTELU JATKUU TÄHTIVAELTAJA 1/10:ssä. TARJOLLA STEPHIN NÄKEMYKSIÄ SANKAREISTA, HUUMEISTA, TAIKUUDESTA, VISKISTÄ jne.