Joe Hill
Bobby Conroy palaa kuolleista ja muita kertomuksia
(20th Century Ghosts)
(Suom. Kari Salminen. Tammi)

Joe Hillin ura kuvastaa hyvin perinteisen kauhukirjallisuuden kaupallista alennustilaa. Herran 2000-luvun alussa kirjoittamat novellit keräsivät palkintoja ja ylistävää kritiikkiä, mutta niistä kerätyn, nyt suomennetun kokoelman suostui julkaisemaan ainoastaan minikokoisiin painoksiin erikoistunut brittiläinen PS Publishing -pienkustantamo. Suurten jenkkikustantajien mielenkiinto heräsi vasta, kun julkisuuteen valui tieto, että Joe Hill -nimen taakse kätkeytyy Stephen Kingin poika. Niinpä vuonna 2007 maailmalle laskettiin näyttävin menoin sekä Hillin esikoisromaani että novellikoosteen massiivinen uusintapainos.

Sydämen muotoinen rasia -romaani (TV 4/08) ei viihdyttävässä keskinkertaisuudessaan ansaitse ihmeempää kohkausta, mutta Bobby Conroy palaa kuolleista ja muita kertomuksia -kokoelma on kaiken ennakkomaineensa arvoinen. Viidentoista novellin kattaus ei sisällä yhtään hutia, ja useat tarinoista osuvat maaliinsa täydellisesti tyylilajien rohkeasta vaihtelusta huolimatta.

Kirjan hyytävin tapaus on Isäni naamio. Se kertoo 13-vuotiaasta Jack-pojasta, jonka vanhemmat satuilevat hänelle mitä oudoimmista asioista. Eikä Jack oikeastaan koskaan tiedä, milloin he ovat tosissaan ja milloin laskevat leikkiä.

Perhe on matkalla syrjäiselle järvimökille lomailemaan. Tai äidin mukaan piiloutuakseen vaarallisilta pelikortti-ihmisiltä, jotka ovat ahdistelleet heitä jo pitkään. "Ja kun meidän pyykkimme tulivat pesulasta, niissä oli outoja valkoisia tahroja. Sekin oli heidän tekosiaan."

Mökissä seinät on koristeltu uhkaavin naamioin ja peilit peitetty verhoilla. Jatkossa isä kulkee ympäriinsä kasvoillaan naaman vääristävä läpikuultava muovinaamari. Hän on kuin henkilö, jota Jack ei ole koskaan tuntenut.

Tästä tarina liikkuu sujuvasti entistä kummempiin ja kauhistuttavampiin suuntiin. Todellisuus tuntuu murenevan häiritsevästi käsiin, vaikka realistinen teksti pitää kerronnan tiukasti toden rajapinnalla. Lopulta kaikki on kaupan, muistoja ja elämää myöten.

Aivan toisenlaista visionäärisyyttä edustaa Pop Art. Novelli kiusatusta pojasta, joka ihan oikeasti on ilmalla täytettävä, ihmisen muotoinen muovipallo. Ei liene ihmekään, että luokkatoverit ottavat hänet silmätikukseen, sillä moista helposti rikkoutuvaa olentoa voi uhkailla jopa teroitetulla lyijykynällä. Ilman suuta poika ei voi edes valittaa kohtalostaan.

Surumielisesti kirjoitettu katsaus toiseudesta lähestyy ilmapallopojan olemassaoloa ikään kuin se olisi maailman luonnollisin asia. Hieman samaan tapaan kuin Joe R. Lansdale käsittelee elävää dinosauruslelua Tähtivaeltaja 1/94:ssä julkaistussa Bob-dinosaurus käy Disneylandissa -novellissa. Katkerasta kohtalosta kuoriutuu kuitenkin esiin elämänmyönteinen tarina korkealentoisista haaveista, positiivisesta asenteesta ja kaiken muuttavasta ystävyydestä.

Hill tuntee hyvin populaarikulttuurin kentän, jolla hän vaeltelee. Tästä käy esimerkkinä vaikkapa kirjan niminovelli, hienoisen vinksahtanut rakkaustarina Bobby Conroy palaa kuolleista, joka sijoittuu George Romeron Dawn of the Dead -zombieklassikon filmauksiin. Tai öisen nuotiopelottelun tapaan kerrottu 20. vuosisadan aave, jossa vanhaa elokuvateatteria riivaa tapetun parikymppisen tytön haamu, jonka nähtyään päähenkilö Alec tajuaa Disneyn Fantasia-piirretyn demonikohtauksen syvemmän merkityksen. "Se kertoi nuorista ihmisistä, nuorista terveistä ruumiista, jotka oli puhkottu täyteen reikiä, ja elämästä joka valui niistä ulos veripisaroina, ilman että ainoakaan unelma oli toteutunut, ainoatakaan kunnianhimoista tavoitetta oli saavutettu."

Hill nostaa lapset toistuvasti tarinoidensa minäkertojiksi. Hän onnistuu hienosti tavoittamaan nuorten keskushahmojensa äänen sekä maagisen tavan katsoa maailmaa, sortumatta silti ärsyttävään teineilyyn. Nämä henkilöt maistuvat aidoilta. Kirjailijalla on myös kutkuttava tapa sijoittaa novelleihin pieniä mutta osuvia huomioita ihmisyydestä sekä meitä kaikkia ohjaavista toimintamekanismeista.

Kirjan tarinat taipuisivat vaivatta pitkiin analyyseihin. Hill tekstit huokuvat niin vahvaa tunnetta, näkemystä ja tulkittavaa, että kokemus on lähes päällehyökyvä. Lukija hukkuu taitavasti kuvattujen maailmojen värisyttävään todellisuuteen, eikä saa ravistettua niitä harteiltaan. Tästä huolimatta jokainen novelleista on äärimmäisen helposti lähestyttävä, yllättävä ja mukaansatempaava. Saavutus, johon monikaan kirjailija ei kykene.

Toni Jerrman

KIRJA-ARVOSTELUT JATKUVAT TÄHTIVAELTAJA 1/10:ssä. Mukana mm. Colfer, Braineater, Frobenius, Abercrombie, McKillip, Pratchett, Vainonen, Honkapää, Nupponen, Toivola ja Tolkien.