Vuoden 1816 jälkeen maailma ei ole ollut entisellään. Yötä päivää jatkuva koneiden kalke antoi silloin rytmin uudelle teollistuneelle maailmalle. Ja mikä vieläkin tärkeämpää, juuri tuona vuonna brittikirjailija Mary Shelley loi Frankensteinin hirviön ja italialaissyntyinen John Polidori upposi verenimijöiden maailmaan.
 
 

Höyrykoneet ovat vaienneet kauan sitten, mutta olisi vaikeaa kuvitella 1900-luvun populaarikulttuuria ilman näitä kauhun arkkityyppejä. Frankenstein, or The Modern Prometheus -romaania (1818, suom.Frankenstein - uusi Prometheus, 1973) on myös hyvällä syyllä kutsuttu kaikkien aikojen ensimmäiseksi scifi-teokseksi. Onhan kyseessä kirja, joka kritisoi ihmisten halua leikkiä jumalaa sekä rajatonta uskoa tieteen kaikkivoipaisuuteen.
 
Polidorin vuonna 1819 ilmestynyt The Vampyre -tarina (suom. Vampyyri, 2005) on puolestaan varhaisin englanniksi kirjoitettu vampyyrikertomus. Tämän lähtölaukauksen voimalla verenimijät siirtyivät pysyväksi osaksi länsimaista kulttuuria. Sittemmin yön lapset ovat muuntuneet symboloimaan kaikkea mahdollista silkasta pahuudesta kiihottavan romanttisiin sankareihin.
 
Hirviöt nousevat haudoistaan
 
Frankenstein ja Vampyyri syntyivät samaan aikaan. Vuoden 1816 kesällä Mary Shelley ja hänen aviomiehensä runoilija Percy Shelley asustivat Sveitsissä Genevejärven rannalla yhdessä lordi Byronin, tämän lääkäri John Polidorin sekä Maryn sisarpuoli Claire Clairmontin kanssa. Legendan mukaan seurue huvitteli kääntämällä saksalaisia kummitustarinoita. Aikansa tätä tehtyään luovat mielet innostuivat kehittelemään omia versioitaan näistä kauhukertomuksista.
 
Synkän sateisena yönä Byron sai aikaiseksi vampyyritarinan yritelmän, jonka lopulta hylkäsi. Polidori imi tekstistä kuitenkin innoituksen omaan vampyyrivisioonsa. Sen päähenkilön, pelottavaa karismaa säteilevän kalmankatseisen lordi Ruhtvenin, sanotaan olevan Byronin karikatyyri.
 
Mary Shelley otti haasteen vakavasti. Hänen mieleensä pulppusi idea sekalaisista ruumiinosista kootusta olennosta, joka herätetään henkiin keinotekoisesti.
 
Itäeurooppalaiseen kansanperinteeseen pohjautuvat vampyyritarinat istuivat hyvin romantiikan aikakauden ihanteisiin, joissa innoitusta haettiin vanhoista taruista sekä keskiaikaisesta arkkitehtuurista ja taiteesta. Frankenstein heijastelee puolestaan teollistumisen alkutaipaleen ilmapiiriä, jota leimasivat uteliaisuus, rajojen etsiminen ja uusien teknisten keksintöjen hyödyntäminen.
 
Toki Shelley kuvaa teoksessaan myös mahtavia vuoristoja ja luonnonvoimia, jotka olivat suosittuja aiheita taiteissa 1700-luvun lopulla ja 1800-luvun ensivuosikymmeninä. Huvittavana yksityiskohtana mainittakoon, että tarinan hirviö opettelee lukemaan kahlaamalla lävitse John Miltonin Kadotettu paratiisi -teosta. Tämä eeppinen runoelmahan oli Byronin ja muiden romantikkojen syvästi ihailema opus. Kirjan teksti on kuitenkin sen verran raskasta, että täytyy ihmetellä, kuinka tuskin puhumaan kykenevä uudisolento saisi sen kahlattua läpi.
 
Mary Shelley onnistuu liikuttavasti kuvauksessaan, kuinka yksilön identiteetti muodostuu siitä, miten ympäristö suhtautuu häneen. Tohtorin lapsenomainen luomuksen uteliaisuus muuttuu pelokkaan vastaanoton myötä katkeruudeksi. Kummajainen ei voi ymmärtää osaa, joka hänelle on langetettu.
 
JUHA ÅGRENIN LAAJA KATSAUS VIKTORIAANISEEN KAUHUUN JATKUU TÄHTIVAELTAJA 4/10:ssä!