Sarjakuvat

Pari vuotta sitten Egmont prujautti yksissä kansissa ulos Alejandro Jodorowskyn ja Moebiuksen legendaarisen Incal-tarinan (4/08). Nyt on vuorossa teokselle myöhemmin valmistunut esiosa Incal: Edeltävien aikojen kirjat. Sen megapsykoottinen juoni on jälleen Jodorowskyn käsialaa, mutta piirroksesta vastaa tällä kertaa serbialaissyntyinen Zoran Janjetov.
 
 

Lähes 300-sivuinen kirja valottaa John DiFoolin nuoruutta sekä päätymistä R-luokan yksityisetsiväksi. Samalla opus pohjustaa monia muitakin alkuperäisen Incalin asetelmia ja henkilöhahmoja.
 
John DiFoolin ei voi sanoa syntyneen kultalusikka suussa. Hänen prostituoituna työskentelevä äitinsä tekee itsemurhan. Isä on puolestaan vankiloiden vakioasiakas, joka lopulta integraalimuovataan hallintoa pönkittäväksi kyttyräselkämiliisiksi. Juuri kun näyttää siltä, että John on löytämäisillään sekä onnen että ensirakkauden halveksittujen mutanttien slummeista, presidentti lähettää sotilaansa tappamaan ja raiskaamaan kaikki biorappiota edustavat mutanttimätäpaiseet.
 
Vauhdilla suuntaan jos toiseenkin sinkoilevassa tieteistarinassa John mm. päätyy terroristiksi, menettää muistinsa ja vedetään mukaan skandaaliin, joka paljastuessaan voisi kaataa koko Kuilukaupungin korruptoituneen yhteiskuntajärjestelmän. Unohtamatta epäonnista rakkautta tuittupäiseen ylimysneitoon, jonka suurin huvi on määrätä porukkaa kuseskelemaan vakavasti sairaiden potilaiden lääkeannoksiin.
 
Huumehoureisiin mittoihin yltävän tykityksen hulppeimmat ainesosat on upotettu Jodorowskyn maalailemaan makaaberiin maailmankuvaan. Sädekehillä siunattu ylhäisö halveksii alistamaansa rahvasta, vaikka itse rypee saastassa minkä kerkiää. Televisioaddiktien kuolemanjano on loputon. Kadut täyttyvät väkivallasta. Neokuppa ja paleotippuri riehuvat. Ihmiselämä on täysin arvoton hyödyke.
 
Jodorowskyn metafyysisissä sfääreissä pyörivä mielikuvitus ei tunne mitään rajoja, joten täytyy oikein ihmetellä, kuinka hyvin Janjetov on pystynyt hänen visionsa kuvittamaan. Moebiuksen nerouden tasolle ei sentään ylletä, vaikka lähelle päästäänkin.
 
Albumin ainoat isommat ongelmat ovat sensurointi ja uusi tunkkainen tietokoneväritys, joka hukkaa alleen Janjetovin viivan hienoudet. Siihen, miksi kaikki tarinassa vilahtavat rinnat on tussattu piiloon, ei löydy ensimmäistäkään järjellistä syytä. Kyseessä on vain ja ainoastaan rikos ihmisyyttä kohtaan.
 
 
TONI JERRMANIN SARJAKUVA-ARVOSTELUT JATKUVAT TÄHTIVAELTAJA 4/10:ssä.
 
Mukana mm. Sillage 2: Yksityiskokoelma, Blake ja Mortimer: Miekkakalan salaisuus 1, Sandman: Unten metsästäjät, Rämeen olento 2, X-naiset, Scott Pilgrim ja upea elämä, Pikon ja Fantasion uudet seikkailut x 2, Kultakutri ja seitsemän kääpiökarhua, Ryppyjä, Frank viettelysten vaunussa, Kapteeni Kuolio ja Kapteeni Kökkö, Liisa: Pahemmassa kuin pinteessä, Alix: Niilin prinssi, Blacksad: Hiljainen helvetti ja Cowboy Henk.