Lukemattomia kirjoja

Taas ovat kustantajat työntäneet ulos miljuunia kirjoja, joista pitäisi muka osata valita ne oivallisimmat. Ja lisää on kuulemma tulossa. Milloin nämä kaikki kirjat oikein olisi tarkoitus lukea?
 
Hyvien lukukokemusten metsästäjällä ei totisesti tule pulaa saalistettavasta. Viime vuonna tamperelainen Myrskykustannus julkaisi suomeksi ensimmäisen osan Lois McMasters Bujoldin Barrayar-sarjaa. Myyntimääristä päätellen lännen ääressä liki käsittämättömän suosittu sarja ei täkäläiselle yleisölle avautunut. Omapahan on vikansa.
 
 

Cryoburn! on kauan odotettu uusi jakso Bujoldin viihdeoopperaan. Miles Vorkosiganin seikkailut edustavat lähinnä sosiopoliittista scifiä, mutta jouhevassa kerronnassa on aina mukana hyppysellinen kovempaakin tiedettä sekä romantiikkaa. Tällä kertaa Miles joutuu selvittelemään, mitä syväjäädytystä ja ikuista elämää kaupittelevien bisnesmiesten mielessä on, kun he laajentavat markkinansa Barrayariin.
 
Jo jonkin aikaa novelleillaan ihastuttanut Mary Robinette Kowal on saanut kauppoihin esikoisensa. Tietävien tahojen mukaan fantasiatarina Shades of Milk and Honey flirttailee lukijoiden kanssa Jane Austenin hengessä. Tapakomediaksikin kutsuttu teos on saanut hyviä arvioita, joissa Kowalin nokkelaa sanankäyttöä on verrattu niin Connie Willisiin kuin Courgette Heyeriin. Jatkoakin on luvassa.
 
Ensi vuoden Euroconin kunniavieraaksi saapuva Elizabeth Bear on aina pienen rahanmenon väärti. Alkuvuodesta on luvassa Grail-romaani, joka on kolmas ja viimeinen osa Jacob’s Ladder -trilogiaan. Itse odotan kuitenkin enemmän vaihtoehtohistoriaa edustavan New Amsterdam -sarjan uutta pienoisromaania, joka tottelee nimeä The White City.
 
Valkoinen kaupunki on tietenkin Moskova, pohjolan pimeä ja vaarallinen metropoli, jossa muinainen pimeys hallitsee. Aiemmista tarinoista tuttu kuolematon yksityisetsivä Don Sebastien de Ulloa on saapunut kaupunkiin etsimään omaa tietään Englannin ja Amerikan kolonioiden välisessä taistelussa. Myyttejä, vampyyreitä ja kummalliseksi muuntunutta maailmanhistoriaa sekoittava sarja on enemmän kuin suositeltavaa luettavaa.
 
JUKKA HALMEEN KIRJAUUTISPALSTA JATKUU TÄHTIVAELTAJA 4/10:ssä!